31. maaliskuuta 2014

I'm glad it's your birthday - suklaatäytekakkua ipanoille

Toivottavasti ketään ei ala kyllästyttämään, sillä synttärijuttuja tulee vielä muutama, kunhan ehdin niitä koneelle kirjoittaa. Mulla on paha tapa tehdä sukulaisille pidettäville synttäreille paljon ja kaikkea. Ehkä yksi syy on siinä, että juhlien tarjottavia tehdessä saa hyvän syyn kokeilla useampaa uutta ohjetta (ja samalla pitää sukulaisia koekaniineina), kun normaalisti ei voi tehdä kuin yhden kakun kerrallaan.

Kun synttäreitä juhlittiin, niin tottahan täytekakkukin piti pöydässä olla. Muksut olisivat halunneet FC Barcelona-aiheisen kakun, mutta kun sellaisen tein tytölle jo virallisena synttäripäivänä, niin se sai luvan riittää. No, sen verran hellyin, että tein kummallekin muksulle oman pelipaidan kakun päälle. Täytteenä kakussa oli pätkismoussea tytön toiveen mukaan. Pelkäsin, että kakusta tulisi liian makea, mutta itse asiassa tuo oli aika hyvä. Runsas täyte teki kakusta mukavan pehmeää ja vain vaniljakreemijauheella maustettu vispi kakun päällä raikasti kakkua sopivasti. Pohja on sama kuin viime vuonna tytölle tekemässäni jalkapallokenttäkakussa. Päälle tulevaa vispiä vatkatessa sattui jotain hassua ja vaahdosta tuli hieman rakeinen. Luulen, että vatkasin hieman liikaa... Koska tyttö halusi tarjota kakkua ystävälleenkin, tein heti kunnolla ison kakun. Kakku on kadonnut uskomattoman hyvin, eikä tälle päivää enää montaa palaa jäänyt.




Suklaatäytekakku pätkistäytteellä

Pohja:
8 kananmunaa
3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
6rkl kaakaojauhetta (tummaa)
2tl leivinjauhetta
Kostutus:
1,5-2dl vastapuristettua appelsiinimehua
Täyte:
4dl Flora vispiä
400g marcarponea
2pss mini-Pätkiksiä
Päälle ja reunoille:
6dl Flora vispiä
4tl vaniljakreemijauhetta
Koristeet:
sokerimassaruusuja ja -kukkia
sokerihelmiä
sokerimassasta tehdyt paidat

  Pohja: Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin kaakao- ja leivinjauhe. Yhdistä seos munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun, kantikkaaseen tasapohjaiseen vuokaan (mulla 35x25cm). Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun hammastikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä. 
  Täyte: Leikkaa pohja kolmeen osaan. Valmista täyte. Vatkaa vispi vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa mascarponen joukkoon. Nostele kermavaahto suklaa-juustoseokseen. 
  Kostuta alin kakkulevy appelsiinimehulla ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja täytä lopulla täytteellä. Nosta viimeinen levy päälle, kostuta kevyesti. Kääri kakku kelmuun ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 
 Koristelu: Kumoa kakku alustalle ja tasoita reunat tarvittaessa. Vatkaa vispi napakaksi vaahdoksi, lisää vaniljakreemi joukkoon vatkaamisen loppuvaiheessa. Levitä kakun päälle ja reunoille ohut kerros vaahtoa ja pursota loppu vaahto kakun reunoille haluamallasi tavalla. Koristele kakku.

6 kommenttia:

  1. Olet kyllä ihan mahtava tässä kakkujen teossa! Sitä kakkukirjaa odotellessa...... :)
    Pätkismousse on minunkin suosikkia kakun täytteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..ja piti vielä sanomani, että mä en ikinä uskalla tehdä mitään uutta suoraan vieraille tarjottavaksi. Yleensä työkaverit tai isäntä joutuu ensin koekaniiniksi ja sit vasta uskallan tehdä ns. vieraammille ihmisille jotakin.

      Poista
    2. Kiitos, oli hyvää kakkua! :)
      T. Noona

      Poista
    3. Kiitos Nanne :) En mä siitä mahtavasta niin tiedä. Halu oppia koko ajan lisää on kova, mutta en oo koskaan nähnyt täällä järjestettävän mitään koristelukursseja. Mun mielestä omat vieraat on just hyviä koekaniineja, mutta jos teen kakkuja muille, käytän mieluummin tuttuja ohjeita.

      Noona, kiva että kakku maistui! Saat ilman muuta tulla toistekin kakulle, kunhan vaan sellaista taas ehdin tehdä.

      Poista
  2. Mun suosikkeja oli se mun voileipäkakku ja tää täytekakku! Olisin voinut syödä sitä kasviskakkua vaikka viis palaa mutta ei olisi mahtunut makioita enää :D

    Kissoilta terveisiä, se vaalea naruhiiri oli entinen noin vartissa. Karvahiiri on odotusten mukaisesti kova sana :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tehdä joskus pelkästään kasviskakkua ja pyytää sua teelle. Saanpa hyvän syyn kehitellä uusia ohjeita ;)

      Hyvä jos kissuille lelut kelpaa. Meillä nuo kattien lelut taitaa olla vähän eläväisempää sorttia.

      Poista