30. marraskuuta 2014

Joululeipää tarjoo kunnon väki... - jouluinen porkkana-pähkinäleipä

Tohinat joululeivonnaisten suhteen alkoivat tänään toden teolla, kun innostuin leipomaan pari satsia pikkuleipiä ja pari joululeipää. Keksien osalta homma ei kyllä mennyt ihan putkeen, mutta meidän väelle noita voi onneksi syöttää. Vieraille täytyy tehdä jotain muuta. 

Leipien ohje on lähtöisin Yhteishyvästä, mutta vähän jouduin ohjetta soveltamaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty vehnäjauhoja 12 desiä, mutta minä tyydyin vähän vähempään. Käytin jauhoja vain 7,5 desiä, jolloin taikina oli helppo käsitellä ja leivästä tuli mehevää. Toki jauhomäärään vaikuttaa taikinassa käytetyn porkkanaraasteen mehevyys, mutta silti tuo tuntui aika paljolta.  Jauhoja  on paras lisäillä vähän kerrallaan taikinaa samalla tunnustellen.

Paistoaikaa jouduin hieman pidentämään ja leivät olivat uunissa noin 55 minuuttia. Muutama minuutti lisää ei olisi ollut pahitteeksi. Kannattaa siis tarkkailla leipien kypsymistä ja koputella pohjaa kypsyyden varmistamiseksi. Kypsä leipä kumisee koputellessa. 

Alkuperäisessä ohjeessa leivän päälle ripoteltiin unikonsiemeniä, mutta mun mielestä ne oli vähän turhia. Koska leipää ei voidella ennen paistamista, ei siemenet leivän päällä tahdo pysyä. Toki niitä voi laittaa, jos haluaa, mutta mitenkään välttämättömiä ne eivät ole.

Maultaan leipä oli oikein onnistunut. Piparkakkumauste tuo mukavan jouluisen fiiliksen, eikä pähkinätkään leipää ainakaan huononna. Uunista otettaessa leivän pinta on kova kuin kivi, mutta pehmenee mukavasti siirappivedellä.




Jouluinen pähkinä-porkkanaleipä
(2 leipää)

5 dl piimää
50 g hiivaa
1½ tl suolaa
½ dl tummaa siirappia
2 tl piparkakkumaustetta
2 dl saksan- tai hasselpähkinärouhetta
2½ dl hienoa porkkanaraastetta
7-8 dl vehnäjauhoja (tai 12 jos alkuperäistä ohjetta uskoo)
4 dl ruisjauhoja
3/4 dl öljyä
Voiteluun:
siirappia 
vettä

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää suola, siirappi, piparkakkumauste, pähkinärouhe ja porkkanaraaste. Alusta taikinaan jauhot ja öljy. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä noin 45 minuuttia. 
  Vaivaa taikinaaa jauhotetulla alustalla. Pyörittele osat pyöreiksi limpuiksi ja nosta limput leivinpaperin päälle pellille. Anna leipien kohota peitettynä vielä noin 15 minuuttia. Pistele kohonneet leivät haarukalla ja halutessasi ripottele päälle unikonsiemeniä. 
  Paista leipiä 175 asteisessa uunissa 40-55 minuuttia. Tarkista kypsyys koputtamalla leivän pohjaan. Kypsä leipä kumiseen. Voitele leivät lämpimänä siirappivedellä.  



29. marraskuuta 2014

Ihan iisi juttu - arkinen jauheliha-kuskuspata

Couscous eli kotoisammin kuskus on jäänyt mulle vähän vieraaksi raaka-aineeksi. Kyllähän sitä välillä on tullut tehtyä ruokien lisukkeeksi, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Eilen tein ruoaksi Pirkan ohjeen pohjalta soveltaen jauheliha-kuskuspadan, joka oli paitsi nopea valmistaa, myös oikein hyvä arkiruoka. Luulen, että tätä tehdään meillä jatkossakin ja ajatusta voisi hyödyntää myös broilerisessa versiossa. Kunnon lorauksella chilikastiketta tähän saa mukavasti potkua. 




Jauheliha-kuskuspata
(4ann.)

400 g jauhelihaa
1 iso omena
2 porkkanaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 tomaattia
1tlk (500 g) paseerattua tomaattia
1-1½ tl suolaa
1 tl oreganoa
½ tl mustapippuria
1 tl chilijauhetta
3 dl kuskusia
½ prk (à385 g) salaattijuustokuutioita
tuoretta persiljaa

  Kuutioi porkkanat, lohko tomaatit ja hienonna sipuli sekä valkosipulit. Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja valkosipulinkynnet ruskistamisen loppuvaiheessa. 
  Lisää porkkanat, tomaattilohkot, paseerattu tomaatti ja mausteet. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä. 
  Kuutioi kuorittu omena ja lisää kuutiot sekä kuskus pataan. Kypsennä kannen alla vielä 5-7 minuuttia. Lisää lopuksi valutetut salaattijuustokuutiot ja ripottele päälle hienonnettua persiljaa.




28. marraskuuta 2014

Jos tietäisit kuinka kauan olenkaan sua odottanut! - ihana rommilla maustettu geishakakku

Pari päivää sitten leipomani geishakakku ei tuo helpotusta akuuttiin makeannälkään, sillä kakun maustumista joutuu odottelemaan pari päivää. Mutta eikös se niin ole, että hyvää kannattaa odottaa? Koska joulu on kuivakakkujen kulta-aikaa, ajattelin hävittää kaappiin unohtuneet tummat geishat leipomalla ne maukkaaseen kahvikakkuun. Jospa tästä osan vaikka pakastaisi ja  tarjoaisi yllätysvieraille. Vaikka luulen kyllä, että kakku on kadonnut, ennenkuin ehdin sitä kiikuttamaan pakastimeen saakka. Vähän enemmän tuo geisha ja rommi olisi saanut maistua ja kostutusta olisi voinut laittaa vähemmän, mutta muuten oli mainio leipomus. Ja todennäköisesti paranee vaan vanhetessaan.




Romminen geishakakku

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
150 g tummaa geishaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
3/4 dl vettä
½ dl sokeria
3 rkl tummaa rommia
Kuorrutus:
3 rkl kuumaa kahvia
1½ rkl voita
1½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 1/4 - 2 ½ dl tomusokeria
Päälle:
nonparelleja

  Vaahdota huoneenlämpäinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Paloittele suklaa veitsellä karkeaksi rouheeksi ja lisää rouhe taikinaan.
  Sekoita keskenään vehnä- ja perunajauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeri sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan kevyesti sekoittaen.
  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (1,8l). Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Pese kakkuvuoka ja pane kakku takaisin vuokaan.
  Kuumenna vesi ja sokeri. Sekoita joukkoon rommi. Jos haluat, kiehauta seosta, jotta rommin alkoholi haihtuu. Kostuta kakku seoksella. (Ihan kaikkea lientä ei ole pakko käyttää.) Anna vetäytyä jääkaapissa pari päivää.
  Kumoa kakku vuoasta. Jos kakku ei irtoa, kasta vuoka kuumaan veteen. Sulata rasva kuumaan kahviin. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, tomu- ja vaniljasokeri. Jos kuorrute tuntuu liian löysältä, lisää tomusokeria vähän kerrallaan. Valuta kuorrute varovasti kakun päälle. Koristele halutessasi nonparelleilla.




27. marraskuuta 2014

A chicken ain't nothin' but a bird.... - pikainen broileri-aurajuustopasta

Viime aikoina mun jutut ovat olleet melko herkkuvoittoisia, mutta tämä johtuu vain siitä, ettei ruokapuolella ole tapahtunut oikein mitään mullistavaa. Suoraan sanottuna en edes muista, että mitäs sitä on viime päivinä syöty. Ei siis mitään, minkä takia kannattaisi tietokonetta avata. 

Eilinen ruoka sen sijaan oli piristävä poikkeus tässä muuten niin yksitoikkoisessa arkisapuskassa, että tämä ohje kannattaa laittaa jakoon asti. Pirkasta poimitun ohjeen pohjalta sovellettu broileri-aurajuustopasta oli sellainen ruoka, joka kelpasi meillä kaikille. Sen lisäksi, että tämä oli todella hyvää, oli valmistaminenkin ihanan nopeaa ja helppoa. Alkuperäisen ohjeen voi käydä kurkkimassa Pirkan sivuilta, alla ohje siten miten minä sen tein. 




Sipulinen broileri-aurajuustopasta
(4ann.)

300g pappardelle-pastaa
vettä
suolaa
Kastike:
1pkt(390g) kananpojan minuuttipihvejä, yrtti-valkosipuli
1 sipuli
1 punasipuli
öljyä
2rkl balsamiviinietikkaa
1rs(250g) kirsikkatomaatteja
100g aurajuustoa
1,5dl pastan keitinlientä
Pinnalle;
paahdettua sipulia

  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Pastan kypsyessä valmista kastike.
  Hienonna sipulit. Suikaloi pihvit ja ruskista suikaleet pannulla tilkassa öljyä. Siirrä broilerisuikaleet lautaselle. Kaada sipulisilppu pannulle ja anna kuullottua hetki. Mausta sipulit balsamiviinietikalla. 
  Siirrä broilerit takaisin pannuun ja kuumenna. Puolita kirsikkatomaatit ja lisää ne broilerien joukkoon. Murenna aurajuusto pannulle ja lisää pastan keitinliemi. Kuumenna hetki samalla sekoitellen, kun juusto hieman sulaa.
  Valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Ripota päälle paahdettua sipulia. 

25. marraskuuta 2014

All for the gingerbread - helpot ja maukkaat Paraisten piparit

Tämä on ollut kyllä hyvä päivä! Vihdoin saatiin meidän sähkömies kiinni ja hän lupasi tulla jo huomenna laittamaan meidän temppuilevat sähköt kuntoon. Sähkörempan jälkeen ilmeni sellainen mukava vika, että jos laittaa tiskikoneen kanssa samanaikaisesti päälle pyykkikoneen tai vaikkapa kahvinkeittimen, niin sähköt katkeavat ja puoli tupaa on pimeänä. Sähkörempan tarkoituksena oli päästä näistä ylikuormittumisista eroon, ei pahentaa tilannetta. Onneksi homma on kuulemma vartissa korjattu, eikä tarvi miettiä, että missä vaiheessa tohtii tiskikoneen laittaa päälle.

Toinen iloinen asia oli mun kuntoutuksen järjestyminen. Aina välillä oon tästä omasta tilanteestani jotain kirjoitellut ja nyt fysioterapeutin arviossa kävi ilmi, että viimeinen neljä vuotta on ollut melkoista alamäkeä. Oon mä toki toiminnassani muutoksia huomannut, mutta en tajunnut, että tilanne on näin onneton. Nyt on edessä kova, mutta mielekäs rupeama, jonka avulla saadaan (toivottavasti) tämä akka parempaan kuntoon. Kyllähän tuo itseltä paljon vaatii, mutta mitä sitä ei itsensä eteen tekisi. Ja päätin jo, että heti kun tilanne on mennyt reilusti parempaan suuntaan, palkitsen itseni jättimäisellä täytekakulla :) Todennäköisesti ehdin kyllä tänä aikana leipoa kakun jos toisenkin, mutta jossain vaiheessa sille on oikein hyvä syy.

Hyvää mieltä ei lainkaan latista ensimmäiset joululeivonnaiset. Pikkumiehen kanssa tehtiin eilen piparkakkutaikina Kanapeet-blogin Eijan, tai oikeastaan Eijan äidiltä saadun ohjeen mukaan ja tänään oli sitten edessä paisto-operaatio. Enemmän taisi kyllä mennä taikinaa suuhun kuin pipareihin, mutta se ei liene niin vaarallista. Koskaan ennen en ole Paraisten piparkakkuja tehnyt, mutta ei nämä ollenkaan hullumpia olleet. Mukavan mureita ja maukkaita. Edelleen silti voiton vie jouluolutsiirappipiparit, joita täytyy tehdä tänäkin vuonna satsi tai pari.




Paraisten piparkakut

250 g voita tai margariinia
200 g sokeria
1 muna
100 g siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl soodaa
200 g perunajauhoja
300 g vehnäjauhoja

  Vaahdota huoneeenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää sitten muna ja siirappi. Sekoita jauhot ja mausteet keskenään ja lisää ne sihdin läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä kylmässä seuraavaan päivään. 
  Taikina kannattaa jakaa kahtia ja kaulia ohueksi levyksi kahdessa osassa. Itse pehmittelin ja kaulin taikinaa pieni pala kerrallaan. Ota muotilla pipareita ja paista ne 200° uunissa kauniin ruskeiksi. Aikaa meni meidän uunilla noin 7 minuuttia, mutta kannattaa kuitenkin tarkkailla väriä viiden minuutin jälkeen. 



22. marraskuuta 2014

Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii

Tämän aamupäivän kauppareissu oli hieman erilainen, hyvässä mielessä kuitenkin. Ukko ja pikkumies autossa kaasuteltiin Päivölän Citymarkettiin, jossa keräsin mukaan sekä äitini sponssaamana että omakustanteisesti laatikollisen leivontatarvikkeita. (Samalla haaveilin poron puolikkaasta, jonka olisi voinut tilata, jos pakastimessa olisi ollut tilaa...) Koska kaupan tarjonta oli melkoisen hyvä, oli tuotteiden valinta vaikeaa. Laatikkoon sujahti kuitenkin jauhoja, tomu- ja fariinisokeria, sokeria, jouluisia mausteita, margariinia, kaakaojauhetta, kakkukoristeita, taatelia, rusinoita, joulutorttuaineksia, kuivahiivaa ja paljon muuta. Laatikko autoon ja matka jatkui. Ei kuitenkaan kotiin, vaan ihmisen luo, jota en ollut koskaan tavannut, mutta jolle halusin tuoda edes vähän joulutunnelmaa. 




Tässä kohtaa voisi valottaa hieman, miten tähän päädyttiin. Jokin aika sitten Facebookissa notkuessa törmäsin Jouluapua-ryhmään. Ryhmä on kohtauspaikka niille, jotka eivät pysty itse syystä tai toisesta järjestämään joulua perheelleen sekä niille, jotka ovat valmiita auttamaan. Jokainen avuntarjoaja voi auttaa sen mukaan, mihin omat resurssit riittävät. 

Tarkemmin en kerro perheestä, jolle paketin vein, mutta voin kertoa, että tällä pienellä eleellä sain yhdelle perheelle edes hitusen valoa synkkään tilanteeseen. Yhtään ei kirpaise jättää muutamaa lelua tai turhaa romua ostamatta ja laittaa se raha jonkun toisen auttamiseen. 

Mitäs jos laitteitaisiin yhdessä hyvä kiertämään? Kurkkaa Jouluapua-ryhmästä, olisiko lähelläsi joku, jota voisit auttaa? Joku jolle voit leipoa vaikka kakun tai viedä lämpimiä sukkia? Tai samalla kun teet perheellesi joululaatikoita, tee pari ylimääräistä ja vie ne jollekin muulle. 

Tämä tempaus toi aimo annoksen joulumieltä Kääpiölinnaan, joten nyt voi joulun odotus virallisesti alkaa. 





20. marraskuuta 2014

Maukasta ja makeaa - marjaisat pullapitkot

Mulla on selvästi meneillään joku huono kausi taikinoiden kanssa. Eilinen leipä näytti miltä näytti, eikä yhtään paremmin käynyt tämänpäiväisten pitkojenkaan kanssa. Ennen uuniin laittoa pitkot olivat nättejä ja kapoisia, mutta uunissa levisivät kuin Jokisen eväät. Luulen, että tein pitkoista liian leveitä (noin 20cm), laitoin liikaa täytteitä ja käänsin reunoja liian vähän. Koska jääkaapista löyi pari vajaata marmeladipurkkia, tein toisesta pitkosta mustikkaisen ja toisesta vadelmaisen. Nämä olivat kyllä loistava yhdistelmä ihanan pehmeää pullaa, makeaa marmeladia ja vaniljaa. Suunnittelin ensin vieväni toisen pitkon jollekin, mutta koska ensimmäinen katosi niin nopsaan, niin taidan jättää toisenkin meille. Ohje pitkoon on Yhteishyvästä ja Yhteishyvän sivuilta voi käydä kurkkimassa miten kauniita näistä olisi oikeasti pitänyt tulla. 




Marjapitko
(2kpl)

Pullataikina:
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa tai 1pss kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 dl sokeria
½ kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
 1dl juoksevaa margariinia tai vajaa 100 g voita sulatettuna
Voiteluun:
½ kananmunaa
Vaniljatäyte:
1 pss vaniljakastikeaineksia (esim. Vanhan ajan vaniljakastike)
3 dl maitoa
Hillotäyte:
vadelma- ja/tai mustikkamarmeladia
Pinnalle:
marjoja 
tomusokeria

  Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, kardemumma, sokeri ja puoli kananmunaa. Lisää suurin osa jauhoista samalla hyvin sekoittaen. Lisää rasva ja loput jauhot. Alusta taikina käsin tai yleiskoneella, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.
  Valmista täytettä varten kiisseli. Vatkaa kastikeainekset kylmän maidon joukkoon ja anna tekeytyä jääkaapissa kymmenisen minuuttia.
  Jaa taikina kahteen osaan. Vaivaa paloja ihan pieni hetki jauhotetulla alustalla ja kauli palat sitten levyiksi. Nosta levyt leivinpaperille pellille ennen täyttämistä! Levitä levyjen keskikohtaan marmeladia ja viereen vaniljakiisseliä. Taita reunat ja kohota peitettynä pellillä leivinpaperin päällä.
  Voitele kohonneet pitkot kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Koristele reunat halutessasi tomusokerilla ja ripottele pinnalle tuoreita marjoja. 




19. marraskuuta 2014

Twinkle, twinkle, little star - siemenillä täytetty tähtileipä

Meillä pikkumies potee aina vaan flunssaa ja neiti on toipilas. Pieni piristys oli siis paikallaan ja päätin ilahduttaa ipanoita tuoreilla sämpylöillä. Oikeastaan tästä piti tulla sämpylöistä koottu tähti, mutta mun taiteellinen puoleni taisi olla unten mailla, sillä mun tekeleestä ei kyllä tähteä löydä, ei sitten millään. Jos kotoasi löytyy tähden muotoinen vuoka, niin käytä sitä. Paistoaika olisi voinut olla hitusen lyhyempi, sillä nyt pinta kärvähti vähän liikaa. Maku kuitenkin oli kohdillaan ja se lienee se tärkein juttu. Ohje tähän herkkupalaan löytyi upeasta Kodin parhaat juhlat-kirjasta. 




Miehen mielestä tämä muistutti enemmän Putouksesta tuttua Lallia kuin tähteä.... Taitaa siinä lausonnossa olla jotain perää... 




Täytteinen tähtileipä

2½ dl vettä
25 g hiivaa
3/4-1 tl suolaa
½ dl siirappia
1 dl kauralesettä
1/4 dl öljyä
Täyte:
50 g margariinia tai voita
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
2 rkl pellavansiemeniä
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
auringonkukan-, seesamin-, unikon- ja/tai pellavansiemeniä

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, siirappi ja kauraleseet. Alusta taikinaan jauhot ja loppuvaiheessa öljy. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä. 
  Kauli taikina 30*40cm:n suuruiseksi levyksi. Levitä levylle pehmeä rasva ja ripottele päälle siemenet. Kääri levy rullaksi. 
  Leikkaa rulla 13 palaan. Pane palat voideltuun tähden muotoiseen vuokaan leikkauspinta ylöspäin tai leivinpaperille pellille niin, että 5 palaa tulee tähden sakaroiksi, 5 sakaroiden väliin ja 3 keskelle. Anna kohota lämpimässä paikassa peitettynä. 
  Voitele leivonnainen munalla ja koristele pinta erilaisilla siemenillä. Paista vuoassa olevaa leipää uunin pohjalla ritilän päällä 175 asteessa 35-40 minuuttia tai pellillä kohotettua leipää 200 asteessa keskitasolla 25-30 minuuttia. (Meidän uunilla 25 minuuttia oli hieman liikaa...). 


Kupissa ui Marvin!


Sämpylöiden myötä keittokirjahaaste eteni taas yhden kirjan verran. Kirjasta löytyi kertaselailulla kymmeniä testaamisen arvoisia ohjeita, joten tämän kirjan pariin palaan taatusti toistekin. 


Kääpiölinnan keittokirjat 
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.
106. Nigella Lawson - Syötävän hyvää
107. Nigella express - hyvää ruokaa nopeasti
108. Gastronaatti
109. Talviruokaa





17. marraskuuta 2014

Fish in the dish - herkulliset lohi-katkarapupihvit ja rhode island-kastike

Kalapihvejä en muista tehneeni pitkään aikaan, joten nyt oli syytä korjata tilanne. Ei meillä kalapihveistä oikein muut tykkää kuin minä, mutta jos ei kelpaa, niin tehkööt itse omat sapuskansa. Usein pihvit tulee tehtyä oman pään mukaan, mutta tällä kertaa halusin kokeilla Yhteishyvästä löytynyttä ohjetta, johon tuli lohen lisäksi katkarapuja. Pihvien kanssa tarjosin uunissa paahdettuja perunaviipaleita ja rhode island-kastiketta. Periaatteessahan tuo kastike on tarkoitettu kylmien kala- ja äyriäisruokien kaveriksi, mutta hyvin toimi tässäkin. Kastikkeeseen käytetyistä viinaksista kiehautin alkoholin pois.

Pannulla paistaen pihveihin saisi kauniimman värisen pinnan, mutta jotenkin tuo uunissa kypsentäminen on näppärämpää.




Katkarapupihvit
(10-12kpl)

200 g katkarapuja
400g lohta
2 keltuaista
1rkl sitruunamehua
1dl tuoretta tilliä tai maun mukaan kuivattua
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

  Sulata ja valuta katkaravut. Poista lohesta nahka ja ruodot. Soseuta monitoimikoneessa katkaravut, lohi ja kananmunat. Jos et omista monitoimikonetta, hienonna lohi ja katkaravut pienen pieneksi silpuksi veitsellä. Lisää sitruunamehu, tilli, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi massaksi. 
  Paista pihvit pannulla molemmin puolin noin 3 minuuttia tai uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Uunissa kypsennettäessä käännä pihvit kertaalleen kypsennyksen loppupuolella. 

Tämä kastike on varsin helppo tehdä. Itse olisin kaivannut tähän vähän enemmän potkua. Jos tykkäät vahvemman makuisesta kastikkeesta, lorauta sekaan vaikka tilkka tabascoa.




Rhode island-kastike

1½ dl majoneesia
3 rkl chilitomaattikastiketta
1½ dl kuohukermaa
½-1 rkl konjakkia
1-1½ rkl sherryä, madeiraa tai portviiniä

  Sekoita chilitomaattikastike majoneesiin. Vaahdota kerma ja yhdistä kastikkeeseen. Mausta konjakilla ja sherrylä. 
  Säilytä kastike viileässä ennen tarjoilua. Tarjoa keitetyn, kylmän kalan tai äyriäisten kanssa. 



16. marraskuuta 2014

A dream for two - nopea mikrosuklaakakku kahdelle

Keittokirjalistasta saa taas ruksata yhden kirjan testatuksi eilisen mikrosuklaakakun myötä. Samalla sai tosin lisätä listaan yhden kirjan lisää, kun vahingossa kirpparilta tarttui mukaan kaunis Talviruokaa-kirja. Mikrossa tehty suklaakakku oli hyvin samantapainen kuin aiemmin kokeilemani mukisuklaakakku, mutta tässä jauhoina käytettiin pelkkää perunajauhoa. Jos laitat vielä gluteenitonta suklaata, niin tässä on hyvä herkku myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Itse käytin taloussuklaata, jossa saattaa olla jäämiä vehnästä. 

Ohje suklaakakkuun löytyi Pienestä jäätelökirjasta, joka on täynnä aivan ihania ja kekseliäitäkin annoksia. Vaikkakin kirja on yhden suuren jäätelöfirman käsialaa, niin kiva se on silti. Ainahan jäätelöitä voi vaihdella mielensä mukaan. Kirja saa ehdottomasti jäädä vielä hyllyyni.




Suklaakakku mikrossa
(2ann.)

3 palariviä taloussuklaata (tai muuta tummaa suklaata)
25 g margariinia
1/4 dl sokeria
1 kananmuna
vajaa ½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Pinnalle:
tomusokeria
Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä 

  Laita suklaa ja margariini mikron kestävään kulhoon ja sulata alhaisella teholla. Sekoita sileäksi ja lisää sokeri, kananmuna ja perunajauho-leivinjauheseos. Sekoita taikinaksi ja kaada kahteen annoskulhoon (vetoisuus vähintään 2dl). 
  Kypsennä mikron 3/4 tai 600w:n teholla 3-4 minuuttia. (Jos haluat sisältä löysän kakun, vähempikin riittää!). Ripottele pinnalle tomusokeria ja nauti lämmin kakku vaniljajäätelön kanssa. 




Jos kaipaatte uusia blogeja luettavaksi, niin käykäähän kurkkaamassa kaimani Arjen timantteja-blogista viikonlopun linkkirinkiä! Omankin blogitekstin voi sinne linkittää, jos haluat itsellesi uusia vierailijoita :)


Kääpiölinnan keittokirjat 
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle
104. Paras keittokirja NO 7. Jouluruokaa. Makeisia ja jälkiruokia. Uudenvuodenjuhlat.
105. Paras keittokirja NO 9. Broileria. Sitrushedelmiä. Papuja ja linssejä.
106. Nigella Lawson - Syötävän hyvää
107. Nigella express - hyvää ruokaa nopeasti
108. Gastronaatti
109. Talviruokaa

15. marraskuuta 2014

The roar of the wild boar - oluessa uitettu villisika

Jostain syystä tämä viikko on ollut ihan hirvittävän rankka, eikä asiaa ole ainakaan helpottanut kaksi kipeää, keskenään tappelevaa ipanaa, jälleen kerran hajonnut pyykkikone ja miehen iltavuoroviikko. Keskiviikkona olin jo niin rikkipuhkipoikki, että oksat pois. Jotain tilannetajua tuolla ukollani onneksi on, sillä oli järjestänyt perjantai-illaksi muksut muualle ja vei mut ulos syömään. Kun vielä sai nukkua kokonaisen yön heräilemättä, oli olo tänään paljon virkeämpi. Toivottavasti muksut tuosta pian tokenevat ja Italiasta tilattu pyykkikoneen osa saapuisi, niin olisi pari murhetta vähemmän.

Tänään oli pakko hoitaa kokkailuhommat itse ja ruoaksi valmistui pitkään muhitettu pata oluesta, villisiasta ja suppilovahveroista. Onneksi mulla on serkku, joka huolehtii mun sienivarastoista tuoden mulle kerran syksyssä purkillisen kuivattuja suppilovahveroita. Tuo on kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista lahjoista, mitä voi mulle tuoda. Mun sienestystaidoilla on nimittäin parempi jättää sienet keräämättä tai ainakin olla syömättä saalista. Vaikka kuinka sienikirjoja tavailisin, en erota sieniä toisistaan. Tai no, tunnistan mä kärpässienet, mutta siinä ne taidot sitten onkin.

Pata on hyvin samanlainen, mitä oon aiemminkin tehnyt ja mietin jo, että viitsiikö tästä mitään kirjoittaa. Päätin sitten kuitenkin jutun julkaista, jos joku miettii, mitä tekisi villisian gulassilihoista. Pata oli ihan ok, joskin osan suppilovahveroista jättäisin jatkossa pois tai vaihtaisin miedomman makuisiin sieniin. Nyt sienten maku oli turhankin hallitseva ja villisika jäi vähän varjoon. Oluena padassa oli Mallaskosken Kuohu Valioluokka Stout, joka on yksi mun lemppari ruoanlaitto-oluista.




Villisikapata

500 g villisian gulassilihoja
2 rkl vehnäjauhoja
öljyä
1½ tl suolaa
mustapippuria
1 dl kuivattuja suppilovahveroita 
1 dl vettä
2 pientä sipulia
1 tlk (0,33l) stoutia
2 dl vettä
2 rkl hunajaa
7 maustepippuria
2 laakerinlehteä

  Ota lihat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Laita sienet ja desi vettä kulhoon ja anna sienten turvota lihojen kypsentämisen ajan. 
  Pyörittele lihapalat vehnäjauhoissa ja ruskista parissa erässä öljyssä kuumalla pannulla. Nostele lihapalat pataan ja mausta suolalla ja pippurilla. 
  Kuori sipulit ja leikkaa lohkoiksi. Paista sipuleita hetki pannulla öljyssä. Nosta sipulit pataan. Lisää pataan sienet liotusnesteineen.
  Kaada pari desiä vettä lihojen ja sipulien paistamiseen käytetylle pannulle, kiehauta ja kaada vesi pataan. Lisää olut, hunaja, pippurit ja laakerinlehdet.
  Peitä pata kannella ja kypsennä 150-175 asteisessa uunissa noin kolme tuntia. Lisää välillä vettä tarvittaessa. Tarjoa perunoiden tai muusin kera. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...