9. syyskuuta 2015

Kierrepullia appelsiinirahka-mascarponetäytteellä Hävikkiviikon hengessä

Taas on vierähtänyt päivä jos toinenkin siitä, kun viimeksi olen jotain saanut kirjoitettua. Anteeksi kovasti tämä hiljaiselo! Täällä yritän kovasti kerätä kesän aikana kadonneita voimia ja samalla oon juossut jos jonkinmoisissa testeistä astman takia. Siinä sivussa oon kiikuttanut tyttöä kouluun ja lääkäriin. Sunnuntaina saatiin taas kerran todeta, että urheilija ei tervettä päivää näe. SyysSemin viimeinen peli ja viimeinen torjunta ja tottahan tyttö syöksyessään löi polvensa maalin rautaan. Jälki ei ollut kovin kaunista katseltavaa ja pelin jälkeen saatiinkin suunnata päivystykseen. Onneksi ottivat tytön nopeasti sisään jonon ohi, sillä ei tuo tuskiltaan jaksanut kauaa odotella. Murtumia ei ollut ja nyt arvuutellaan, että onko polvi kunnossa vai ei. Viimeksi tänään käytiin lääkärissä ja aina vaan odotellaan. Jos viikon kuluttua tilanne on ennallaan, niin sitten ihmetellään taas lisää. Mutta jos jotain positiivista tästä täytyy löytää, niin likat olivat omassa sarjassaan neljänsiä. Ei huono!

Tällä viikolla vietetään jälleen kerran Hävikkiviikkoa, jonka aikana kannustetaan huomioimaan miten jokainen meistä voisi ruokahävikkiä vähentää. Tutkimusten mukaan Suomessa heitetään 20-26 kiloa ruokaa roskiin vuodessa henkilöä kohden. Rahassa tämä tekee 125 euroa. Ainakin mun silmissä määrä on valtava! Se mitä meidän nelihenkinen perhe keskimäärin haaskaa hyvää, syömäkelpoista ruokaa, rahasta puhumattakaan, on surkean paljon. Yleensä olen pyrkinyt vähentämään hävikkiä suunnittelemalla ruokalistat etukäteen, välttämään heräteostoksia ja suosinut aina ajoittain niitä otetaan mitä on -ruokia. Kesän aikana suunnitelmallisuus on ollut vähän niin ja näin, mutta "omo"-ruokia on tehty senkin edestä. Mutta hyvistä yrityksistä huolimatta on pakko myöntää, että kyllä sitä ruokaa menee välillä turhaa roskiin. Hävikkiviikkoon liittyviä juttuja ja vinkkejä voit käydä kurkkaamassa Hävikkiviikkojen Facebook-sivulta. 

Hävikkiviikon kunniaksi ajattelin hyödyntää kaapista löytyviä aineksia ja leipoa jotain. Hetken asiaa tuumailtuani päädyin pyöräyttämään kierrepullia, joiden täytteeksi pääsi päiväysvanha appelsiinirahka, yli jäänyt mascarope-rasiallinen ja suklaalevyjen jämät. Suklaa ei kaikkiin pulliin piisannut, joten toiseen pellilliseen ripottelin unikonsiemeniä.




Kierrepullat appelsiinirahka-mascarponetäytteellä

Taikina:
5 dl maitoa
2 pss (à11g) kuivahiivaa
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 kananmuna
n. 13 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Täyte:
1 prk (200g) appelsiinirahkaa
250 g mascarponea
3 rkl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
tummaa ja/tai maitosuklaata rouheena tai
unikonsiemeniä
Voiteluun ja päälle:
kananmunaa
raesokeria

  Lämmitä maito 42-asteiseksi. Lisää joukkoon jauhotilkkaan sekoitettu kuivahiiva, suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna. Lisää jauhoja vähitellen, aluksi vatkaten, lopuksi taikinaa käsin vaivaten. Lisää pehmeä pehmeä voi alustamisen loppupuolella. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Peitä kulho ja anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa uunissa kaksinkertaiseksi.
  Valmista täyte sekoittamalla rahka ja juusto keskenään. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. 
  Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa hetki. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen puoli noin ½ sentin paksuiseksi levyksi. Levitä päälle puolet rahka-juustoseoksesta ja ripottele päälle suklaarouhetta tai unikonsiemeniä. Kääri levy rullaksi ja leikkaa parin sentin viipaleiksi. Nosta viipaleet leikkauspinta ylöspäin paperisiin pullavuokiin. Anna pullien kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia. Voitele pullat ja ripottele päälle raesokeria. Käsittele toinen puoli taikinasta samoin.
  Paista pullia 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita. 





6 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa nämä pullat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä oli kyllä mukavan meheviä runsaan täytteen ansiosta. Kuvittelin saavani osan pakastimeen, mutta taitavat kadota ennen sitä.

      Poista
    2. Meillä meinaa käydä vähän samalla tapaa... pitäisi tehdä jättisatsi että sinne pakastimeenkin jäisi jotain laitettavaa! ;) Ostin muuten eestissä ihanan pullan joka näytti ihan kamalalta rähmäisyyksineen kaikkineen, mutta sisällä oli jotain superhyvää unikkotäytettä ja päällä "rähmä". :D Luotin kuitenkin että se on hyvää kun unikonsiemenet ei voi pettää koskaan...

      Poista
    3. Mä luulen, että meillä se jättisatsikin katoaisi oitis :D Oikeassa muuten oot, unikonsiemenet toimii aina! Vaikka sitten näyttäisi kuinka epäilyttävältä.

      Poista
  2. Teidän neidillä ei kyllä ole onni myötä noiden terveysjuttujen kanssa.... :( Onneksi ei kuitenkaan ole ollut mitään ihan hengenvaarallsia juttuja ja toivotaan että se polvi tulisi pian kuntoon!! ♥
    Meillä ei ruokaa roskiin heitetä, kiitos yhden karvaisen jätemyllyn ☺ mutta toki sitä koiralle annettavaa osuuttakin voisi vähän pienentää.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen karvainen jätemylly on kyllä aivan paras ♥ Polvi alkaa onneksi parantua, joskin voisi olla syytä käydä näyttämässä jäsenkorjaajalle. Luulen, ettei polvessa oo kaikki ihan paikallaan, eikä tyttö saa sitä itte laitettua, vaikka on siihen opastuksen saanut. Harmi vaan, että meidän jäsenkorjaaja on aina vaan sairaslomalla, eikä taida ihan heti hommiin palatakaan. :(

      Poista