2. joulukuuta 2015

Äänestä vuoden makein herkku! - Kääpiölinnan mehevä päärynäkeikauskakku

Taas on aika äänestää - tällä kertaa etsitään Vuoden makeinta herkkua!

Dansukker ja Ruoka.fi järjestivät hauskan reseptikilpailun, jossa tehtävänä oli kehitellä vuoden makein herkku Dansukkerin tummia sokereita tai siirappia hyödyntäen.

Kun lähdin miettimään, mikä tumman sokerin kanssa sopisi, tuli ensimmäisenä mieleen rommi ja suklaa. Ne saivat kuitenkin väistyä, kun päähän pälkähti tehdä kakku, josta löytyisi myös päärynää. Ja ihan kelpo kakkuhan tästä tuli! Kakussa käytin pääasiassa muscovadosokeria, joka toi kakulle oman jännän makunsa. Kakun kanssa tarjosin vaniljajäätelöä muscovadosiirapin kanssa. Yhdistelmä todella toimii!

Ensimmäiset koeversiot kakuista jäivät hieman raaoiksi, siis oikeastaan mutakakkumaisiksi. Se ei haitannut, sillä hyviä oli nekin!




Mehevä päärynäkeikauskakku

200 g voita
2 dl tummaa muscovadosokeria
3 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
Vuokaan:
2 päärynää
2 rkl ruokokidesokeria
Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä
 muscovadosiirappia

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja muscovadosokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauho, kaakaojauhe, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää kuiva-aineseos ja maito taikinaan. Sekoita lastalla tasaiseksi taikinaksi.
  Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohja leivinpaperilla. Ripottele leivinpaperin päälle 2 ruokalusikallista ruokokidesokeria. Kuori päärynät ja leikkaa ne pitkittäin neljään osaan. Lado päärynät vuokaan leikkauspinta alaspäin.
  Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa noin 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku tarjoilualustalle.
  Kakku maistuu erinomaiselta myös mutakakkuversiona. Kypsennä kakkua silloin noin 25-30 minuuttia.
  Tarjoa vaniljajäätelön sekä muscovadosiirapin kera.




Käyhän kurkkaamassa Ruoka.fi-sivulta huikeat kilpailureseptit ja äänestä omaa suosikkiasi! Samalla voit osallistua arvontaan! Äänestää voit aina 20.12 saakka!





Sokerit ja siirapit tarjosi Dansukker




6 kommenttia:

  1. Äänestetty!! :) Melko herkullisen oloinen kakkua ;)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen kakku. Tätä täytyy kokeilla. Äänestetty on.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Klaara ♥ Toivottavasti kakku maistuu, jos tätä kokeilet!

      Poista