26. toukokuuta 2015

I want chocolate, gimme some cake! - pellillinen mehevää pätkiskakkua

Heipä hei, elossa ollaan! Viime päivät ovat olleet melkoista juoksemista paikasta toiseen, eikä tilanne ainakaan helpota lähipäivinä. Huomenna pakkaan romppeet kasaan ja suuntaan Tampereelle autamaan yhden nuoren miehen ylioppilasjuhlien tarjoiluissa. Kolmen päivän aikana pitäisi pyöräyttää kahdeksan kakkua. Melkoinen homma tiedossa, mutta eiköhän siitä selviä.

Viime viikonloppuna yritettiin tytön kanssa järjestää pihakirppari valtakunnallisen Siivouspäivän kunniaksi, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Aamulla saatiin kyllä tavarat pihalle, mutta älytön tuuli ja ajoittaiset sadekuurot pakottivat meidät aika pian sisätiloihin. Nyt istun monen kirpparitavaralaatikon keskellä ja mietin, että mihin ihmeeseen saan nuo kaikki romut tungettua. Kesällä täytynee suunnata johonkin peräkonttikirppikselle, että saisi edes osaa tavaroista hukattua.

Sunnuntaina sää olikin sitten mitä mainioin ja saatiin vihdoin ja viimein perunat, porkkanat ja sipulit maahan. Osa tomaateistakin sai jo muuttaa kasvihuoneeseen ja kun näyttävät viihtyvän siellä niin hyvin, niin taidan kiikuttaa sinne loputkin. Chilit saa vielä pysytellä sisätiloissa ainakin mun reissun ajan. En nimittäin luota siihen, että mies muistaisi niitä kastella mun poissaollessa. Tuossa keittiön ikkunalla niitä ei voi olla huomaamatta!

Mutta sellaista täällä... Viikonloppuna leivotun pätkiskakkupellillisen myötä toivotan teille kaikille mukavaa loppu viikkoa ja viikonloppuna juhliville rutkasti onnea! Palataan asiaan ensi viikolla :)

Ps. Vaikka pätkikakun ohje blogista jo löytyykin, niin laitan silti uudelleen. Tein tällä kertaa kakkua koko pellillisen tuplaten taikinamäärän ja vähentäen paistoaikaa. Sokeria voisi laittaa hieman vähemmän, mutta muuten tästä tuli aivan täydellinen... 




Pätkiskakku pellillinen

8dl vehnäjauhoja
6dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
7rkl tummaa kaakaojauhetta
300g sulatettua voita
4dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
12 Pätkistä
6 kananmunaa
Kuorrutus:
400g suklaata (laitoin Fazerin sinistä)
200g voita
Koristeluun:
muutama pala valkosuklaata

  Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut Pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. Lisää rasvan sekaan jogurtti/kermaviili ja kananmunat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita taikina huolella lastaa käyttäen. Sähkövispilää ei tässä tarvita.
  Laita taikina leivinpaperille syvälle pellille ja paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. 
  Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen. Valuta kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Sulata valkosuklaa ja laita pakaste- tai pursotuspussiin. Leikkaa kulma auki ja valuta suklaa poikkiraidoiksi kakun päälle. Vedä tikulla edestakaisia viivoja kakun pintaan, jolloin syntyy marmorikuvio.
  Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa kakku paloiksi.




21. toukokuuta 2015

Rice is nice, but we like pasta! - ihastuttava sinappinen kinkku-pastagratiini

Meidän arkiruoat ovat viime päivinä olleet taas niin tylsiä, ettei niistä ole juuri jutun juurta saanut. Oman vaikeutensa ruokavalintoihin tuo vielä tuo tyttö ja tytön leuat, sillä viime keväänä sattuneet jalkapallotapaturmat ovat taas alkaneet vaivata. Tai siis tapaturmien vuoksi osuman saanut leuka. Viimeinen puolitoista viikkoa on mennyt niin, ettei tyttö ole pystynyt syömään puuroa kummempaa. Sosekeittoja tyttö ei suostu syömään, eikä muutakaan muussattua ruokaa, joten on ollut aika mielenkiintoista yrittää keksiä tuolle edes jotain suuhun pantavaa. Meille muille oon yrittänyt tehdä normiruokaa, mutta vähän se tuntuu pahalta, kun yksi ei niitä ruokia voi syödä. Tänään käytiin hammaslääkärissä ja reilun viikon kuluttua tyttö saa purentakiskon, jonka pitäisi helpottaa kipua. Lääkkeistä kun ei ole mitään apua. Pahalta tuntuu katsoa toisen kipuilua, kun itse ei voi auttaa mitenkään. 

Mutta siihen ruokaan. Joskus kauan kauan sitten nuorena likkana keräsin hetken aikaa ruokakortteja. Siis sellaisia, jotka lähetettiin kotiin säännöllisin ajoin ja maksoi joitain markkoja. Vajaan mapillisen niitä sain kasaan, kunnes syystä tai toisesta lopetin tilauksen. Mapissa on kuitenkin ihan mielenkiintoisia ohjeita, joita tosin ei juurikaan ole tullut testattua. Nyt ruokalistaa suunnitellessa kaivoin mapin esiin ja kävin reseptit ihan ajatuksen kanssa läpi. Yksi ohje pääsi testattavaksi ja osoittautui varsin maukkaaksi arkiruoaksi. Tähän voi hyvin käyttää edelliseltä päivältä yli jääneet pastat.





Sinappinen kinkku-pastagratiini

n. 300 g pastaa (meillä täysjyvä Pipe Rigate)
2 rkl margariinia tai voita
4 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1-2 tl sinappia
2-3 dl juustoraastetta
2 rkl hienonnettua persiljaa
suolaa
mustapippuria
200 g palvi- tai muuta kinkkurouhetta

  Keitä pasta pakkauksen mukaan lähes kypsäksi. Sulata rasva kattilassa. Sekoita siihen jauhot. Lisää maito ja keitä kastiketta 3-4 minuuttia koko ajan huolella sekoittaen. 
  Lisää sinappi. Sulata juustoraaste kuumaan kastikkeeseen. Mausta persiljalla, suolalla ja pippurilla.
  Valuta pasta. Pane se voideltuun uunivuokaan. Ripottele kinkkukuutiot uunivuokaan ja kaada juustokastike päälle. 
  Kuorruta ruokaa uunissa 10-15 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kera. 




19. toukokuuta 2015

Sweet thing, you make my heart sing! - hurmaava gluteeniton suklaajuustokakku browniepohjalla

Urtekram ja Ruoka.fi järjestivät kilpailun, jossa täytyi kehitellä joko makea tai suolainen gluteeniton leivonnainen Urtekramin gluteenittomia jauhoja tai jauhoseoksia hyödyntäen. 

Kun tieto kilpailusta tuli, alkoi pää heti pyöritellä ajatuksia sopivasta leivonnaisesta. Alunperin suunnitelmana oli tehdä raikas kasvisvoileipäkakku, mutta siinä kohtaa kun neljäs epäonnistunut vuokaleipä lensi roskiin, oli pakko antaa periksi ja muuttaa suunnitelmaa. Onneksi varasuunnitelma oli mietitty ja sen seurauksena syntyi älyttömän hyvä kinuskinen suklaajuustokakku browniepohjalla. Pohjaan käytin Urtekram kaurajauhoja, jotka toivat pohjaan oman makunsa ja mukavan rouhean rakenteen. Täytteeseen käytin pääasiassa laktoosittomia tuotteita, joskin suklaassa on tietenkin maitoa. Ainoa haaste kakun suhteen oli löytää gluteenitonta suklaata, sillä yllättävän monessa oli maininta vehnäjäämistä. Kannattaa siis olla tarkkana, jos kakun täytyy olla täysin gluteeniton.

Perheen tuomio kakulle oli yksimielinen; kerrassaan herkullinen kakku, ei liian makea ja kaurajauhoilla tehty pohja oli monin verroin parempi kuin tavallisilla vehnäjauhoilla tehty. Olen aivan varma, että tätä kakkua nähdään meidän pöydässä vielä monen monta kertaa! 

Jos kakku kolahti, voit käydä antamassa sille äänesi Ruoka.fi-sivulla! Jos olet epäileväinen reseptin suhteen, voit samaisessa paikassa kurkkia muiden upeita luomuksia ja löytää niistä mieluisimman. Samalla voit osallistua kilpailuun, jossa arvotaan iso paketillinen Urtekram-tuotteita! Äänestysaikaa on 15.6.2015 saakka. 





Kinuskinen suklaajuustokakku browniepohjalla

Pohja:
100 g voita
100 g tummaa suklaata
1½ dl sokeria
1 kananmuna
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½ dl Urtekram kaurajauhoja
Täyte:
350 g laktoositonta Philadelphia-juustoa
4 dl laktoositonta kuohukermaa
1 dl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
100 g Panda Kinuski Muru-suklaata
6 liivatelehteä
½ dl vedellä laimennettua sitruunamehua (puolet vettä, puolet mehua)
Koristeluun:
pari palaa tummaa suklaata

  Valmista pohja: Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Sulata voi mikrossa. Lisää heti joukkoon suklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää joukkoon sokeri, kananmuna, kaakaojauhe sekä kaurajauho. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
  Vuoraa irtopohjavuoka (halk. 20cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteisen uunin alatasolla noin 15-17 minuuttia. Pohja saa jäädä hieman pehmeäksi. Anna pohjan jäähtyä.
  Valmista täyte. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.Vatkaa tuorejuusto ja sokerit tasaiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuustoseoksen joukkoon. Kuumenna vedellä laimennettu sitruunamehu. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan sitruunamehuun. Anna seoksen jäähtyä hetki. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen.
  Jaa täyte kahteen osaan. Paloittele kinuskisuklaa ja sulata varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Kaada suklaa toiseen täytekulhoon ja sekoita tasaiseksi.
  Öljyä irtopohjavuoan reunat kevyesti öljyllä ja levitä valkoinen täyte browniepohjan päälle. Levitä päälle suklaatäyte. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
  Irrota kakku vuoan reunasta terävällä veitsellä tai palettiveitsellä. Sulata tumma suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja laita pursotus- tai pakastepussiin. Leikkaa nurkkaan pieni reikä ja koristele kakku sulalla suklaalla.  



Jauhot lahjoittu Urtekram


18. toukokuuta 2015

Mama's home made rhubarb pie! - pellillinen raparperi-rahkapiirakkaa

Jee, raparperikausi on alkanut! Pari viime kesää oon manaillut ja tuskaillut meidän onnetonta raparperisatoa, mutta nyt vihdoin näyttää siltä, että satoa tulee vähän paremmin. Ei tuolla määrällä toki vielä pääse kauheasti leveilemään, mutta on tuo silti jo paljon parempi kuin viime vuosina. Raparperisadosta innostuneena oli heti pakko kaivella joku sopiva ohje esiin ja leipoa jotain. Tällä kertaa valinta osui Kotilieden parhaat leivonnaiset-kirjasta löytyneeseen Maisemakahvilan raparperipiirakkaan. Ohje sinänsä on tuttu, sillä aiemmin oon tehnyt lähes samalla ohjeella mustikkapiirakkaa. Piirakka on ihanan helppo tehdä ja on kyllä hyvää. Kannattaa kokeilla! Osan maitorahkasta voi korvata maustetulla rahkalla, mutta silloin sokeria on syytä laittaa vähemmän. 




Maisemakahvilan raparperipiirakka
(pellillinen, noin 20 palaa)

Muruseos:
8dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl soodaa
2tl vaniljasokeria
250g voita sulatettuna
Pohjataikina:
n. 2/3 osaa muruseoksesta
1 kananmuna
2dl piimää
Täyte:
n. 1 l raparperipaloja
1tlk (500g)  maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
Päälle:
n. 1/3 muruseoksesta

  Sekoita muruseoksen kuivat aineet sekaisin. Lisää joukkoon voisula ja sekoita murumaiseksi seokseksi. Jaa taikina kahteen kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi. 
   Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitettu muna ja piimä. Levitä taikina leivinpaperille uunipannulle (koko n. 40*30cm). Levitä päälle raparperipalat. Halutessasi voit korvata raparperit omenoilla, mustikoilla, puolukoilla, karviaisilla tai herukoilla.
  Sekoita rahka, sokerit ja munat keskenään. Levitä täyte raparperien päälle pellille. Ripottele lopuksi muruseos (loppu taikina) piirakan pinnalle. Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 

17. toukokuuta 2015

So good, so good! - pehmeän punertava hirvi-possupata

Viime viikonloppuna käytiin äitienpäivälounaalla anoppilassa. Kuten tavallista, ruoka oli taas älyttömän hyvää! Parasta kuitenkin oli anopin tekemä possu-hirvipata ja koska meidänkin pakastimesta vielä hirvenlihaa löytyy, ei tämän viikonlopun ruokaa tarvinnut kauaa miettiä. Melkein kaikki padan ainekset tunnistin, mutta pakko oli vielä anopilta tarkistaa, mitä kaikkea oli siihen laittanut. Aivan samanlaista ei mun lihapadasta tullut, sillä tomaattipyrettä oli suhteessa enemmän, mutta aivan taivaallista tuo oli silti! Pata sai muhia uunissa reilu kolme tuntia ja liha suorastaan suli suussa. 




Punainen possu-hirvipata

n.600 g porsaan uunilihaa
n.500 g hirven paistia
öljyä ja/tai voita paistamiseen
1½-2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 punasipuli
1 sipuli
n.9 dl vettä
1 tlk herkkusieniviipaleita
1 prk (70g) tomaattipyreetä
2 lihaliemikuutiota

  Ota lihat huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen paistamista. Leikkaa lihat reilun kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot vähän kerrallaan öljyssä ja/tai voissa kuumalla pannulla. Nosta lihat pataan. Mausta suolalla tai pippurilla. 
  Kuori ja lohko sipulit. Kuullota lohkoja hetki lihojen paistamiseen käytetyllä pannulla. Lisää öljyä tarvittaessa. Nosta sipulilohkot pataan.
  Valuta herkkusienet ja lisää ne pataan. Lisää myös tomaattipyree, liemikuutiot ja vettä niin paljon, että lihat peittyvät juuri ja juuri, 
  Kypsennä pataa 175 asteisessa uunissa 3-3½ tuntia. Ripottele päälle halutessa tuoretta persiljaa. Tarjoa perunoiden tai riisin kanssa. 

15. toukokuuta 2015

Too much mexican food will fill ya! - jauhelihatortillat limesmetanan ja guacamolen kera

Vihdoin aurinko pilkisteli pilven takaa ja kutsui pihaa kuopsuttamaan. En mä kyllä paljoa saanut hommia tehtyä, mutta jotain kuitenkin. Enemmän vain saisi olla tällaisia päiviä, sillä oikeasti oli ihanaa kaivaa ruohonleikkuri talviteloilta ja kävellä sen kanssa pitkin tonttia. Tai siis leikata pieni pätkä ja sitten saikin painua huilaamaan. Oudokseltaan ruohonleikkuu tultui melkoiselta urheilusuoritukselta, eikä tilannetta suinkaan helpottanut aivan liian pitkäksi kasvanut, aavistuksen kostea ruoho. Mutta tuosta on sitten hyvä jatkaa. 

Koska pihalla riittää melkoisesti hommaa, saa lähipäivien ruoat olla helppoja valmistaa. Tänään herkuteltiin pikaisilla tortilloilla, johon tein lisukkeeksi limesmetanaa ja guacamolea. Tuo limesmetana oli kivan raikasta ja tykkäsin kovasti. Muut eivät tuosta niinkään innostuneet. Etenkin broileritäytteisiin tortilloihin tuo voisi istua oikein loistavasti. 




Tortillat jauhelihatäytteellä

8 täysjyvätortillaa
Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
1 dl vettä
1 tlk (400g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
2-3 rkl ketsuppia
chilikastiketta
cayennepippuria
mustapippuria
Limesmetana:
1 tlk smetanaa
½-1 limen mehu
ripaus suolaa
mustapippuria
Guacamole:
1 pieni sipuli
2 kypsää avokadoa
1-2 rkl lime- tai sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
chilijauhetta
suolaa
mustapippuria 

  Valmista ensin kastikkeet. Sekoita smetanan joukkoon limemehu ja mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Nosta jääkaappiin maustumaan.
  Kuori ja hienonna sipuli guacamolea varten. Halkaise avokadot, poista kivi ja koverra hedelmäliha pois kuoresta. Hienonna avokadot kulhossa. Lisää joukkoon sitruunamehu. Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita loput ainekset avokadon joukkoon. Sekoita guacamole tasaiseksi. Nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
  Valmista kastike. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää ruskistamisen loppupuolella hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynnet. Murenna joukkoon liemikuutio ja lisää vesi, ketsuppi sekä pavut liemineen. Mausta maun mukaan chilikastikkeella, cayennella ja mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia siten, että kastike sakenee. 
  Tarjoa jauhelihatäyte ja kastikkeet tortillojen ja kasvisten kera. 




13. toukokuuta 2015

Bun is on my mind - pehmeät pellavansiemen-seesamsämpylät

Mikäs sen mukavampaa sadepäivän puuhaa kuin upottaa kätensä taikinaan ja leipoa sämpylöitä. Mieli kyllä halajaisi pihamaata kuopsuttamaan, mutta vilkaisu ikkunasta ulos muuttaa mielen aika nopeasti. Eilen sain sentään siivottua kasvihuoneen ja kunhan kelit hieman lämpenee, saa tomaatit luvan muuttaa sinne. Tänä vuonna tämä taimien kasvatus on nimittäin ryöstäytynyt täysin käsistä ja melkein jokaisella pöydällä, vintin rapuista puhumattakaan löytyy ruukku jos toinenkin. Keittiön ikkunalla kasvavat chilit alkavat olla jo niin pitkiä, ettei ikkunasta näe kunnolla ulos. En kyllä tiedä miten saan kaikki kasvit edes mahtumaan kasvihuoneeseen... 

Nämä sämpylät syntyivät lisäillen aineksia vähän summamutikassa. Pellavansiemeniä halusin ehdottomasti, sillä jostain syystä niitä on tehnyt mieli jo useamman päivän. Pellavansiementen lisäksi laitoin taikinaan seesaminsiemeniä, jotka toivat näihin oman kivan lisänsä. Sämpylöistä tuli ihanan pehmeitä ja tästä saanee kiittää tarpeeksi pehmeäksi jätettyä taikinaa. 

Sainpa näillä ainakin yhden ihmisen tyytyväiseksi, sillä koulusta kotiin kömpinyt tyttö oli ikionnellinen uunituoreista sämpylöistä. 




Pellavansiemensämpylät
(20kpl)

6 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
½ dl pellavansiemeniä
½ dl kuorimattomia seesaminsiemeniä
6 dl hiivaleipäjauhoja
n. 8 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

  Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva ja lisää suola sekä siirappi. Lisää pellavan- ja seesaminsiemenet. Lisää joukkoon ensin hiivaleipäjauhot samalla puuhaarukalla sekoittaen. Alusta joukkoon vehnäjauhot ja lopuksi öljy. Vaivaa muutama minuutti. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. 
  Kaada taikina reilusti jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetki. Jaa taikina kahteen osaan, pyörittele osat tangoiksi ja leikkaa kumpikin 10 osaan. Pyörittele palat sämpylöiksi ja nosta leivinpaperille pellille. Ripottele pinnalle hieman jauhoja. Anna kohota liinalla peitettynä 15-20 minuuttia. 
  Kypsennä sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia. 

12. toukokuuta 2015

Pikku pikku piirasia - hävikkiherkkuna pienet kinkkupiirakat

Mies on taas tämän viikon iltavuorossa ja tekee tuhottoman pitkää päivää. Senpä vuoksi ajattelin ilahduttaa tuota ukkokultaa leipomalla yöpalaksi pieniä kinkkupiirasia. Oikeastaan mun piti saada käytettyä jääkaapista yhden kinkkupaketin ja kermapurkin jämät, mutta eihän miehen tarvi sitä oikeaa syytä tietää. Yhden ison piirakan sijaan tein monta pientä paistaen piirakat silikonisissa muffinssivuoissa. Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että ihan hyvin olisi voinut paistaa piirakat pienissä alumiinivuoissa, kun en tahdo niille muuten keksiä käyttöä. Osaan piirakoista lisäilin salaattijuustokuutioita, kun niitäkin sattui vajaa purkki jääkaapista löytymään.

Piirakoista tuli varsin meheviä ja aika kivan kokoisia. Voisin hyvin kuvitella näiden sopivan vaikka kesän juhlapöytään, tai ihan vaan iltapalaksi raikkaan salaatin kanssa. 




Pienet kinkkupiirakat
(10kpl)

1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
1 dl voisulaa
Täyte:
n. 100 g palvikinkkurouhetta
pieni pala punaista paprikaa
1 pieni salottisipuli
1½ dl juustoraastetta
salaattijuustokuutioita
1 kananmuna
1 dl kermaa
1 dl maitoa
pizzamaustetta

  Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon voisula ja vesi. Sekoita nopeasti puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 10 osaan ja painele muffinssipellin kolojen pohjalle ja reunoille. 
  Ripottele taikinan päälle kinkkurouhe, hienonnettu sipuli ja kuutioitu paprika. Jaa juustoraaste täytteiden päälle. Lisää halutessasi pari salaattijuustokuutiota kuhunkin piiraseen. Vatkaa munan rakenne rikki ja sekoita joukkoon kerma ja maito. Mausta maun mukaan pizzamausteella. Kaada liemi vuokiin.
  Kypsennä pikkupiirasia 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes ovat saaneet väriä ja pohja on kypsä.




11. toukokuuta 2015

Herra Snellman ja makkarat - makkarapannua ja Snellmanin All Natural -makkaroita

Miltä kuulostaisi täysin lisäaineeton makkara? Tai makkara, joiden maku muodostuu tutuista kotikeittiön aineksista ja väri lihasta itsestään keinotekoisten väriaineiden sijaan? 

Snellman on tuonut markkinoille uuden All Natural-tuotesarjan, johon sain tutustua Snellmanin sponssaamana. Tuotesarjaan kuuluu kahdeksan erilaista makkaraa aina nakeista bratwurstiin. Makkaroissa ominaista on luonnollinen väri, lisäaineettomuus ja korkea lihapitoisuus. Makkaroiden rakenteet vaihtelevat aina hienojakoisesta All Naturall Iivarista karkeampaan maalaismakkaraan ja chorizoon, joten jokaiselle löytyy taatusti jotain. Tuotteisiin voit käydä tutustumassa tarkemmin Snellmanin sivuilla

Itselläni on makkaroihin hieman kaksijakoinen suhde. Toisaalta makkara on helppoa ruokaa, joka kelpaa perheen pienimmällekin. Kovin usein en makkaroita tai nakkeja kuitenkaan halua perheelleni syöttää juuri noiden lisäaineiden vuoksi. Vaikka en lisäaineita haukan tavoin vahdikaan, tunnen silti aina pienen piston sydämessäni valmisruokiin tai vastaaviin turvautuessani. Tämän vuoksi lisäaineeton makkaravaihtoehto on ainakin meille enemmän kuin tervetullut. 

Miltäs nämä sitten maistui? Mielestäni paras keino tutustua johonkin tuotteeseen, on valmistaa siitä ruokaa. Aluksi haaveilin chorizopastasta, mutta viime hetkellä mieli muuttui ja syntyi mausteinen makkarapata chorizosta ja maalaismakkarasta. Tai eihän tässä padassa juurikaan ole lisättyjä mausteita, vaan mausteisuus tulee makkaroiden kautta. Sellaisenaan maisteltuna makkaroista suurimman suosion sai mukavan mausteinen maalaismakkara. Toisaalta makkara oli lempeän ja pehmeän makuinen, mutta kuitenkin siitä löytyi sopivasti potkua. Kunhan grillikausi pääsee vauhtiin, haluan ehdottomasti kokeilla tätä grillattunakin. 

All Natural-tuotesarjan makkaroissa on onnistuttu säilyttämään makkaroille ominainen koostumus, eikä maussakaan ole tingitty. Hintakaan ei juuri eroa muista makkaroista, joten senkin suhteen on varsin varteenotettava vaihtoehto. Ulkoisesti nämä ovat ehkä hitusen hailakampia kuin muut makkarat, mutta samaltahan nuo kotitekoisetkin makkarat näyttävät. 




Maukas makkarapannu

1 pkt (à230 g ) chorizoa
½ pkt (à 230 g ) maalaismakkaraa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
tilkka öljyä
6-7 perunaa
2 dl tomaattimehua
1-2 dl vettä
mustapippuria
basilikaa

  Hienonna sipulit ja valkosipulit, kuutioi paprika. Viipaloi makkarat ja kuutioi kuoritut perunat. Kuullota sipuleita hetki kattilassa tai padassa tilkassa öljyä. Lisää paprikakuutiot ja makkarat ja jatka kypsentämistä hetki.
  Lisää pataan kuutioidut perunat, tomaattimehu ja vesi. Nestettä saa olla sen verran, että perunat peittyvät juuri ja juuri. Mausta pippurilla ja basilikalla.
  Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla 15-20 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. 



Makkarat tarjosi Snellman


10. toukokuuta 2015

Princess Dreams - äitienpäivän prinsessakakku

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikki äidit ja mummat! Lisäksi erityiskiitos ja onnittelut omalle, maailman parhaalle äidille! Olet rakas <3

Omalle perheelle sanoin jo hyvissä ajoin, että minä en mitään kakkua tarvitse. Mutta kun kauppareissulla joka hyllyssä oli kakkuja tarjolla, niin en voinut sitten itselleni mitään. Ainoa kakku, joka siinä kaupassa pyöriessä tuli mieleen, oli prinsessakakku. Muutama viikko sitten tehty prinsessakakku jäi vaivaamaan niin paljon, että oli pakko kokeilla tehdä uusi. Se ensimmäinen kakku kun laittoi kaikin tavoin hanttiin. Tähän kakkuun tein täytteeksi diplomaattikreemin ja väliin laitoin oman maan vadelmia. Tarkoitus oli keittää vadelmat hilloksi, mutta kun olivat niin hyviä sellaisenaan, en raaskinut tehdä niille mitään. Jos käytät ulkolaisia vadelmia, kannattaa ne kuumentaa ennen kakkuun laittoa. Jotta sain hieman makeutta täytteeseen, käytin kakun väliin jääkaapista löytyneet vadelmamarmeladin jämät. Koristeet tein eilen illalla hät'hätää ja tuon kummempiin kukkasiin ei tällä kertaa inspis piisannut. 





Muuten kakun valmistus sujui ongelmitta, mutta marsipaanikuorrutus ei tahtonut onnistua. Ensin en meinannut saada marsipaania kaulittua ja lopulta se oli niin pehmeää, että reunoja siistiessä tarttui joka paikkaan. Ei auttanut tomusokeri eikä mikään. Onneksi kakku oli vaan meidän perheelle, joten ei haittaa, vaikkei tuosta täydellistä tullutkaan. Makunsa puolesta oli kuitenkin oikein hyvä, sopivan kostea ja ihanan raikas. 

Marsipaanin alle laitoin diplomaattikreemiä, mutta jos et tarjoa kakkua heti, suosittelen marmeladia tai voikreemiä. Tästä kakusta tuli nimittäin melko nopsaan hikoileva prinsessa. En ehtinyt saada edes koristeita päälle, kun kakun pinnassa oleva marsipaani alkoi kostua. 




Prinsessakakku

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
1-1½ dl vedellä laimennettua sitruunamehua
Diplomaattikreemi:
4 dl kuohukermaa
1½ dl kylmää vettä
½ dl vaniljakreemijauhetta
Lisäksi:
vadelmamarmeladia
200 g vadelmia
Päälle:
250-300 g marsipaania
Koristeeksi:
tomusokeria
marsipaani-/sokerimassakukkasia

  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
  Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun puolipallonmuotoiseen tai tavalliseen irtovuokaan (halkaisija 22 cm) ja paista kakkupohjaa uunin alatasossa noin 30 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Valmista diplomaattikreemi. Sekoita kylmä vesi ja vaniljakreemijauhe keskenään ja vatkaa, kunnes se paksuuntuu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaniljakreemi ja kermavaahto keskenään. Jos seos jää löysäksi, lisää vaniljakreemijauhetta.
  Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kokoa kakku parin pitkän kelmusuikaleen päälle, jolloin saat käärittyä kakun nätisti vetäytymään. Kostuta pohjalevy sitruunamehulla ja levitä päälle vadelmamarmeladia. Levitä päälle kerros vaniljatäytettä. Laita kakun keskelle paksumpi kerros täytettä, jolloin saat kakkuun pyöreää muotoa. Jätä osa diplomaattikreemistä kakun eristämiseen. Ripottele päälle sulaneita vadelmia. Tee toinen kerros samoin. Nosta viimeinen kakkulevy päälle, kostuta. Kääri kakku tiukasti kelmuun. Paina kakun reunoja varovasti alemmas, jolloin saat muotoiltua kakkua pyöreämmäksi.
  Poista kelmut. Levitä kakun päälle tasainen kerros diplomaattikreemiä. Laita tässäkin vaiheessa kakun keskelle enemmän täytettä.
  Pehmitä marsipaani käsissä ja kauli reilun kokoiseksi levyksi tomusokeria apuna käyttäen. Nosta levy kakun päälle, tasoita ja leikkaa ylimääräiset marsipaanit pois.
  Koristele halutessasi tomusokerilla ja kukkasilla.





7. toukokuuta 2015

Hurmaava sämpyläboston kinkulla ja salamilla

Ulla Svenskin Suloiset suolaiset-kirjaa selaillessa silmiin tarttui sellainen ohje, jota oli pakko päästä testaamaan. Kyseessä oli tuorejuustolla, kinkulla ja salamilla täytetty bostonkakku. Bostonkakuilla ja mulla on aika huonot välit, sillä jostain syystä onnistun jättämään ne joka kerta raa'aksi sisältä. Tällä kertaa onni oli parempi, sillä tämä kyllä onnistui yli odotusten. Sämpylä itsessään oli ihanan pehmeää ja kuohkeaa ja suolainen täyte toimi loistavasti. Sen verran ohjetta muuttelin, että ruohosipulituorejuuston vaihdoin chilituorejuustoon ja lisäsin täytteeseen vielä hienonnettua persiljaa. Täytevaihtoehtoja voi varioida mielensä ja jääkaapin sisällön mukaan. Luulenpa, että seuraavalla kerralla teen tytön toiveiden mukaisen, sipulilla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn kakkusen.




Salami-kinkku-bostonkakku

Pohja:
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl vaaleaa siirappia
3 dl rouheisia sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
Täyte: 
100 g chilituorejuustoa
2 dl salamia hienonnettuna
2 dl palvikinkkurouhetta
2 dl juustoraastetta
2 rkl hienonnettuna persiljaa
Päälle:
kananmunaa voiteluun
juustoraastetta

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja siirappi ja vaivaa jauhot taikinaan. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen voi. Taikina saa olla pehmeää. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä noin tunnin ajan.
  Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa hetki ja kauli taikina noin uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä tuorejuusto levylle. Ripottele päälle kinkku- ja salamirouhe, juustoraaste sekä persiljasilppu. 
  Kääri levy napakalle rullalle ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Voitele irtopohjavuoka (halk. noin 26cm) ja laita palat vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Palojen väliin saa jäädä rakoja. Anna kohota peitettynä vielä 30 minuuttia.
  Voitele pinta kananmunalla ja ripota päälle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. 

6. toukokuuta 2015

I like food, food tastes good! - maukas jauhelihatagliatelle

Ette uskokaan, kuin kivaa on, kun pystyy taas syömään! Useamman, lähes ravinnottoman päivän jälkeen tekee mieli aivan tavallisia murkinoita, joskin vielä mielellään sellaisia helposti syötäviä. Viikon ruokalistaa en ole edes yrittänyt suunnitella, vaan tämän viikon ruoat mietitään sen mukaan, mitä sattuu tekemään mieli. Samalla yritän saada hyödynnettyä viime viikon ruokia varten ostettuja, käyttämättä jääneitä aineksia. Eihän niitä onneksi paljoa ole, mutta parempi yrittää käyttää ne pois joka tapauksessa. 

Tänään meille piti tulla putkimiehen käymään, joten halusin tehdä ruoaksi jotain suht' pikaista, etten olisi keittiössä tiellä, kun miehet sopivat remontista. Noh, turhaa hätäilin, sillä eihän sitä putkimiestä näkynyt. En ymmärrä, miksi meillä on niin huono tuuri noiden miesten kanssa, sillä koskaan kukaan ei ole paikalla silloin, kun on sovittu. Ymmärrän kyllä, jos tulee esteitä, mutta miksi siitä on niin vaikea ilmoittaa? Tekisi mieli ilmoittaa, että pidä tunkkis ja soitella joku toinen putkimies hoitamaan homman.

Tästä harmistuksesta huolimatta ruoka oli hyvää, sillä lautaselle päätyi Yhteishyvän ohjeesta sovellettua jauhelihatagliatellea. Ihanan tavallista ruokaa, joka kelpasi koko perheelle. 




Jauhelihatagliatelle

400 g tagliatelle-pastaa
vettä
suolaa
Kastike:
2-3 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1tlk (400 g) säilyketomaatteja
suolaa
mustapippuria
1 tl oreganoa
ruokokidesokeria
2 rkl voita
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 - 2 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
2 dl valkoviiniä tai vettä
1 dl kermaa 
pieni ripaus muskottipähkinää
Lisäksi halutessa:
juustoraastetta
Pasta Rossa-mausteseosta
persiljaa

  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna öljy paistinpannussa ja ruskista jauheliha. Lisää säilötyt tomaatit liemineen. Pilko tomaatteja hieman pienemmiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla. Jätä hautumaan miedolle lämmölle.
  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, kuutioi porkkana ja varsiselleri. Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää kasvikset. Kypsennä sekoitellen muutama minuutti. Lisää joukkoon vesi tai viini ja keitä kasvikset lähes kypsiksi. Lisää kerma ja mausta ripauksella muskottipähkinää.
  Kaada kasviskastike jauhelihakastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja halutessasi ruokokidesokeria. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua vielä muutama minuutti. 
  Tarjoa kastike pastan kera. Ripottele päälle halutessasi juustoraastetta tai persiljaa tai mausta Pasta Rossa-mausteseoksella. 
  

4. toukokuuta 2015

Stayin' alive! - maapähkinävoikuppikakkuja ja terveisiä sairastuvalta

Terveisiä sairastuvalta. Hengissä ollaan, vaikka välillä meinasikin usko loppua. Viime viikon maanantaina iski raju vatsatauti ensin perheen miehiin. Pikkumies selvisi maanantaina melko vähällä, mutta sitten keskiviikkona olo olikin jo ihan toista luokkaa. Samalla sairastuin minäkin. Tyttö sinnitteli melko pitkään, kunnes torstaina soitti koulusta kotiin, että on kipeänä. Mies alkaa olla jo kunnossa, mutta me muut yritetään jotenkin selviytyä takaisin elävien kirjoihin. Olo on hutera, eikä vieläkään tee mieli syödä mitään. Onnistuin saamaan itselleni vielä sellaisen nestehukan, että vappupäivän yönä ambulanssihenkilökunta kävi antamassa mulle keittosuolaa suoneen. Leposykkeen huidellessa reilussa sadassa ja verenpaineiden hipoessa pilviä alkoi pumppu moittia oloaan, joten ei siinä auttanut kuin pyytää apua. Itse olin kyllä ihan valmis hyppäämään taksiin (jos sellaisen olisi edes siihen aikaan saanut) ja matkaamaan kiltisti ensiapuun muiden avuntarvitsijoiden joukkoon. Soitto päivystykseen muutti kuitenkin suunnitelmat ja sain parasta hoitoa ihan kotisohvalla maaten. Olosta ja oireista päätellen nestetasapaino ei vieläkään ole kunnossa, mutta ehkä se tässä hiljalleen palautuu. Mun vappupäivänä vallinneesta kunnosta kertonee jotain sekin, että kun yritin siirtää muumimukikokoelmaa meidän uuteen vitriiniin, jaksoin kantaa kaksi mukia kerrallaan paikoilleen ja sen jälkeen pitikin huilata hyvä tovi sohvalla. Tottahan ne mukit painaa melkoisesti ja matkaakin oli ainakin kolme metriä :D Pikkumiehen kuntoa jännittelen vielä, sillä eilen illalla alkoi uusi oksentelukierre. Nyt on jo vähän paremmassa kunnossa, mutta pakkohan tuo on pian viedä lääkäriin, sillä ei tuo juuri syö eikä juo. Ei vaikka kuinka uhkailisi, lahjoisi tai kiristäisi.

Koska olo alkaa olla aika turhautunut tähän voimattomuuteen, tekemättömyyteen ja ruokahaluttomuuteen, oli pakko yrittää keksiä jotain mielekästä tekemistä. Yleensä turhautumiseen auttaa leipominen, joten kaivoin sitten ainekset kaapista ja leivoin maapähkinävoikuppikakkuja "Kuppikakut"-kirjan ohjeen mukaan. Tyttö kyllä ihmetteli, että mikä järki on leipoa, kun kukaan muu kuin tuo ukkokulta ei pysty noita syömään. Syökööt mies sitten meidänkin edestä, sillä kuulemma usean ruokahaluttoman päivän jälkeen kaikki ruoka maistuu ja kelpaa paremmin kuin hyvin. Ihan hyvä, sillä ukon paino putosi viikon aina reilu viisi kiloa ja kun tuo on muutenkin tuollainen laiheliini, niin oikeasti ei olisi varaa pudota yhtään. Itse uskaltauduin syömään yhden kuppikakun ja kyllä se oikeastaan maistui aika hyvältä! Ei ollenkaan liian makea ja maapähkinävoikin maistui mukavasti. Kuorrutus ei kyllä oikein onnistunut, sillä jäi liian löysäksi, mutta mitäpä tuosta.




Maapähkinävoikuppikakut
(16kpl)

55 g pehmeää voita tai margariinia
225 g fariinisokeria
115 g maapähkinävoita
2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
225 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Kuorrute:
200 g rasvaista, maustamatonta tuorejuustoa
25 g pehmeää (suolatonta) voita
225 g tomusokeria
Koristeeksi:
suolaamattomia maapähkinöitä tai pekaanipähkinöitä rouhittuna

  Kuumenna uuni 180 asteeseen. Aseta muffinssipellille 16 paperivuokaa. 
  Vatkaa voi, fariinisokeri ja maapähkinävoi isossa kulhossa huolellisesti sekaisin (1-2min.) Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja lisää ne seokseen pienissä erissä välissä vatkaten. Lisää vaniljauute.
  Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne taikinan joukkoon. Lisää maito ja sekoita taikina sekaisin isolla metallilusikalla. 
  Lusikoi taikina vuokiin. Paista kuumassa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes kuppikakut ovat kohonneita, kullanruskeita ja tuntuvat kosketettaessa kiinteiltä. Siirrä ritilälle ja anna jäähtyä.
  Kuorrute: Mittaa kulhoon tuorejuusto ja voi ja vatkaa tasaiseksi. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja sekoita hyvin. 
  Lusikoi kuorrute pursotinpussiin, jossa on iso tähtitylla. Pursota kuppikakkujen päälle pyörre ja koristele murskatuilla pähkinöillä. (Tai kuten mun tapauksessa, lusikoi löysä täyte kuppikakkujen päälle, risti sormet ja toivo, että se pysyy edes hetken kuppikakun päällä.)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...