28. maaliskuuta 2016

Pupukakkua pienelle päivänsankarille ♥

Sain taas ilahduttaa pientä päivänsankaria kakulla. Toiveissa oli jotain keväistä, ehkä vähän pääsiäiseen sopivaa ja pääväriltään keltaista. Täytteeksi valikoitui kinuskivaahto mansikoiden kera. Koska kakku meni 1-vuotissynttäreitään viettävälle tytölle, innostuin tekemään kakun päälle pienen pehmopupun. Kukat ja perhoset saivat tuoda kakkuun keväisen fiiliksen. 

Oikein paljon onnea pikku-Alisa ♥




Pupukakku (kinuski-mansikkakakku)

Pohja:
5 kananmunaa
1 3/4 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
vedellä laimennettua sitruunamehua
Täyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl valmista kinuskikastiketta
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
300-400 g pakastemansikoita
Voikreemi:
150 g voita
300 g tomusokeria
1 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
reilu 500 g sokerimassaa
Koristeet:
sokerimassaa

  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.
  Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun irtovuokaan (halkaisija 24cm) ja kypsennä kakkupohjaa uunin alatasossa noin 30-35 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Valmista täyte. Laita liivatteet kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja kinuskikastike ja vatkaa vielä hetki. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja lisää se sitten täytteeseen samalla hyvin sekoittaen. 
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa pohjan paistoon käytetty vuoka kelmulla ja nosta päällimmäinen levy vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Kostuta kevyesti vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä päälle puolet kinuskivaahdosta. Levitä vaahdon päälle puolet viipaloiduista, sulaneista mansikoista. Nosta päälle kakkulevy, kostuta ja levitä päälle loppu vaahto ja mansikat. Nosta päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostuta. Peitä kakku kelmulla ja nosta jääkaappiin. Laita halutessasi päälle kevyt paino. Anna tekeytyä mielellään seuraavaan päivään.
  Valmista kreemi vatkaamalla huoneenlämpöinen voi, tomusokeri, vesi ja vaniljasokeri tasaiseksi. Levitä kreemi vähän kerrallaan kakun pinnalle mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Jos haluat, voit pitää kakkua ensin hetken pakastimessa tai vastaavasti pehmittää kreemiä muutaman sekunnin mikrossa. Ole varovainen, ettei kreemi sula! Nosta kreemillä kuorrutettu kakku hetkeksi jääkaappiin.
  Pehmitä sokerimassa käsissä ja kauli reilun kokoiseksi levyksi. Nosta levy vaikka kaulimen avulla kakun päälle ja tasoita pinta sekä reunat. Koristele haluamallasi tavalla. Kukkien kiinnittämiseen käytin elintarvikeliimaa, mutta pikkutilkka vettä ajaa saman asian. 




En saanut kakun alareunasta tarpeeksi siistiä, joten nauhan ja rusetin tapainen sai pelastaa tilanteen. Toivottavasti kakku maistui ja juhlat olivat mukavat! ♥

1 kommentti: