16. lokakuuta 2019

Mehevä uunibroileri ♥

Täkäläisellä Facebookin roskalavalla joku halusi päästä eroon Opiskelijan keittokirjasta. Koska kirja sattui olla mun lenkkipolun varrella, kävin sen kulkeissani poimimassa parempaan talteen. Ensin ajatuksena oli laittaa kirja tytön mukaan, kunhan jossain vaiheessa lähtee opiskelemaan, mutta kirjaa hetken selattua tuumasin, että taitaa sopia paremmin mun hyllyyn. Sinänsä hyviä ja kivoja reseptejä, mutta ei tuo kirja oikein kasvissyöjän käyttöön sovi. 

Kirjasta pääsi heti testiin tahmea soijabroileri. No, ei ainakaan mun tekemänä lopputulos mitenkään tahmea ollut, mutta varsin hyvä kuitenkin. Broilerista tuli ihanan mehevä ja kolmeen pekkaan tuo katosi kyllä alta aikayksikön.

Uunibroileri

1 maustamaton broileri (n.1-1½kg)
Maustekastike:
3 rkl makeaa soijaa
2 rkl tavallista soijaa
2 rkl riisiviiniä tai kuivaa sherryä
2 rkl ruokosokeria
3 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tl hienoksi raastettua inkivääriä 
2rkl kasviöljyä

  Ota broileri huoneenlämpöön n. 30 minuuttia ennen kypsentämistä. Nosta broileri sopivan kokoiseen uunivuokaan. Sekoita maustekastikkeen ainekset ja sivele ne broilerin päälle. Kypsennä broileria 175 asteisessa uunissa n. 1½ tuntia tai kunnes broileri on kypsä. Valele muutaman kerran vuoan pohjalla olevalla kastikkeella kypsentämisen aikana. 


5 kommenttia:

  1. Mulla on käynyt kans useasti noin, kun mukamas ostan keittokirjan jollein toiselle, niin aika useasti se omaan hyllyyn kuitenkin jää... :D Olen yrittänyt tuota keittokirjahyllyä vähän tyhjentääkin, mutta aina sinne jostain uusia kirjoja ilmestyy. Ihme homma... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se! En ymmärrä mistä niitä tulee sinne aina lisää. :D Mulla alkaa hyllytila käydä vähiin. Joko pitäisi keksiä lisää tilaa tai harventaa kirjakokoelmaa.

      Poista
  2. Liian harvoin tule laitettua kokonaista broileria. Se olisi kuitenkin niin paljon maukkaampaa ja mehevämpää kuin esim. rintafileet. Sunnuntairuuaksi sopivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nykyään kun noita kokonaisia broilereita saa vielä paremmin kuin ennen. Olihan niitä ennenkin pakasteena, mutta helpottaa kummasti, kun enää ei tarvitse käyttää aikaa broilerien sulatteluihin.

      Poista
  3. Näyttääpä herkulliselta, en olekaan koskaan itse tehnyt kokonaista broileria. Teen kyllä paljon ruokaa itse ja käytän aina kasviöljyä ruuanlaitossa. Välillä on ideat hukassa, että mitä sitä tekisi.

    VastaaPoista