29. tammikuuta 2018

Hempeä, mansikkainen synttärikakku ♥

Miehen veljen vaimo halusi synttäreidensä kunniaksi ilahduttaa työkavereitaan kakulla ja minä sain kunnian sen kakun pyöräyttää. Toiveena oli gluteeniton kakku, jonka koristeissa olisi jotain pinkkiä. Täytteeksi valikoitui vanha tuttu mansikka-mascarponetäyte. Mikään pieni tämä kakku ei ollut, sillä pohja oli kahdeksan munan ja kermaakin tuohon kului melkoisesti. Kostutukseen käytin vedellä laimennettua sitruunamehua. Koristeet on sokerimassaa sekä gluteenitonta/laktoositonta suklaata. 


Yleensä luovutan kermapäällysteiset, massakoristeilla koristellut kakut vasta tarjoilupäivänä, sillä pelkään aina, ettei nuo koristeet kestä. Tämä kakku haettiin kuitenkin tarjoilua edeltävänä iltana ja hieman jännitti, miten koristeiden kanssa käy. Eristin koristeiden pohjat sulatetulla valkosuklaalla ja asettelin koristeet vielä rouhitun suklaan päälle. Ja hyvänähän nuo pysyi.


Vaikka koristelu on aika yksinkertainen, niin mun mielestä tästä tuli aika kiva. (Tällaista lausetta harvoin kuulee mun suusta, kun kyseessä on oma tekeles... Yleensä kun näen omissa kakuissa vaan ne kaikki virheet.)

Onnea vielä upealle naiselle! ♥ 

24. tammikuuta 2018

Pienen Myyn kastekakut ♥

Tämän vuoden kakkuruljanssi alkoi heti tammikuun alkupuolella, kun sain tehdä kaksi täytekakkua pienen tytön ristiäisiin. En tiedä mikä taika siinä on, mutta näitä kastekakkuja on aina ihana tehdä. Näihin juhliin lähti massapäällysteinen kakku mansikka-valkosuklaatäytteellä, sekä kermapäällysteinen kakku mustikka-vadelmatäytteellä. Vähän harmittaa tuo kermakakun koristelu, kun onnistuin huitaisemaan hanskalla jäljen kermapintaan kirjaimia paikalle asetellessa. Kun kaikki muut koristeet oli jo paikoillaan, ei tuota saanut korjattua oikein millään. Onneksi kakut kuitenkin kelpasivat tuollaisenaan.


Mansikka-valkosuklaakakku


Massapäällysteistä kakkua koristellessa sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun avaamattoman valkoisen massapaketin kyljestä löytyi hampaanjäljet. Meidän perheessä ei kenelläkään ole niin pientä suuta, ja hampaiden jäljistä päätellen asialla oli pieni ihminen, niin ei siitä voinut oikein päätellä muuta kuin että joku pikkuinen oli kaupassa päässyt pakettia puraisemaan. Koska hampaat olivat menneet paketista läpi, en voinut massaa vieraan ihmisen kakkuun käyttää. Onneksi kaapista löytyi vielä pikku nokko valkoista sokerimassaa sekä pieni pala kukkamassaa, joten sain tehtyä nauhan ja rusetin kakun ympärille. Mutta voin kertoa, että yhtään ylimääräistä massaa ei jäänyt. 


Mustikka-vadelmakakku

Lämpimät onnittelut vielä pienelle Myylle suunnattoman suloisesta nimestä! ♥ 

15. tammikuuta 2018

Pehmeät porkkanaleipäset ♥

En ole tainnut kovin montaa kertaa leipoa leipää tai sämpylöitä sen jälkeen, kun pikkumies sairastui diabetekseen. Ehkä yhtenä syynä on se, että en oikein osaa laskea hiilareita noista omista leivistä. Muut leivonnaiset ja ruoat saa arvioitua helposti, mutta näitä en vaan osaa. Tänään sain kuitenkin jonkun hetkellisen mielenhäiriön ja leivon keiton kaveriksi porkkanaleipäsiä. Yritin tehdä näistä sellaisia suht littania, mutta kummasti ne kohosivat uunissa lähes sämpylöiden kokoisiksi. 




Lisäsin taikinaan ruisjauhoja, ettei tuo olisi aivan pelkkää vehnähöttöä. Normaalisti olisin laittanut lisäksi spelttiä, mutta tuo jauho-osasto on pitkän tauon jälkeen vähän köyhänlainen, ei spelttiä kaapeista löytynyt. Ihan hyviä ja mukavan pehmoisia näistä tuli näinkin.


Porkkanaleipäset 
(18kpl)

5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
2 dl hienoa porkkanaraastetta (2-3 pientä porkkanaa)
1½ tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
3 dl ruisjauhoja
10-11 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita

  Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee. Lisää joukkoon porkkanaraaste, suola. siirappi sekä ruisjauhot. Sekoita seos tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Sekoittele taikinaa ensin puuhaarukalla, jatka sitten vaivaamista käsin. Vaivaa pehmeä voi taikinaan. Taikina saa tässä vaiheessa olla suht' tarttuvaista ja löysää. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
  Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle. Vaivaa taikinaa hetki. Leikkaa se sitten 18 palaan. Pyörittele palat jauhoja apuna käyttäen ensin sämpylöiksi ja litistä ne sitten kevyesti. Nosta palat leivinpaperille pellille ja anna kohota n. 10-15 minuuttia.
  Paista leipäsiä 225 asteisessa uunissa 15-18 minuuttia koosta riippuen. Leipäset ovat valmiit, kun ovat saaneet hieman väriä ja pohja kumisee koputtaessa.




13. tammikuuta 2018

Pienen pojan Autot-kakku ♥

Tuossa aivan joulun alla sain tehdä kakun pienen pojan synttäreille. Toiveena oli kermakakku, jossa päällä olisi Autot-leffasta Salama sekä Martti. Täytteenä oli tällä kertaa vanha tuttu mansikka-kinuskitäyte, kostutuksena vedellä laimennettu sitruunamehu ja pohjana viiden munan sokerikakkupohja.

Autot tein sokerimassasta ja niistä tuli sen verran painavia, että katsoin viisaimmaksi pakata koristeet kuljetuksen ajaksi erilliseen rasiaan. Marttia varten tökkäsin kakkuun muovitikun, jotta kakku kestäisi koristeiden painon sitten pöydässäkin. 



Jostain syystä lähes kaikki kakusta otetut kuvat epäonnistuivat, joten tämän kummempaa kuvaa ei kakusta ole. Mutta ehkä tästäkin selvän saa.

Lämpimät onnittelut vielä päivänsankarille näin jälkikäteen! ♥

8. tammikuuta 2018

Ihana valkosipulibroileri

Meillä elettiin viime viikolla jännittäviä hetkiä, kun keittiön viemäriputki hajosi ja päästi tiskikoneen vedet kellariin. Aluksi tilanne näytti pahalta, ja jo kauhulla odotin, että koko keittiö pitää purkaa. Ensin kun ei nähty, että mistä kohtaa se putki oikein vuotaa. Kaikeksi onneksi viemäri hajosi kellarin rapussa, eikä tuolla keittiön lattian alla. Ja huomasin vahingon heti, eli vaikka vettä aika paljon kellarin lattialle valuikin, selvittiin kuitenkin ilman suurempaa remppaa. 

Näiden asioiden kanssa painiessa ja leipoessa muille kakkuja, en ole juuri ehtinyt koneen ääressä istuskelemaan. Kirjoitettavia juttuja olisi rästissä vaikka kuinka, enkä taida enää edes muistaa mitä jotkut ruoat/leipomukset pitää sisällään. Tämä viime viikolla tehty broileriruoka oli kuitenkin sen verran hyvä, että pakkohan tämä ohje on muistiin kirjoittaa. Vaikutteita ruokaan otin Kariniemen sivuilta, mutta soveltelin ohjetta taas hieman.




Valkosipulibroileri 

1 pkt (360g) broilerin minuuttipihvejä, valkosipuli-persilja
500 g Lapin puikulaperunaa
4 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
1 prk (70g) tomaattipyreetä
kourallinen kirsikkatomaatteja
4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl kuohukermaa
2 rkl hienonnettua tuoretta timjamia

  Kuumenna uuni 225-asteeseen. Ota minuuttipihvit huoneenlämpöön raaka-aineiden esivalmistelun ajaksi. 
  Kuori ja leikkaa perunat pieniksi paloiksi. Kuori ja lohko salottisipulit, viipaloi valkosipulinkynnet. Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit.
  Mittaa vesi kattilaan. Lisää kanaliemikuutio ja kuumenna, kunnes liemikuutio sulaa. Lisää kerma ja tomaattipyree ja sekoita liemi tasaiseksi. Kuumenna liemi kiehuvaksi. 
  Nosta uunivuokaan perunat, sipulit, valkosipulit ja päälle vielä minuuttipihvit. Kaada kuuma liemi pataan ainesten päälle. Heittele päälle timjamia.
  Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Lisää joukkoon halkaistut kirsikkatomaatit. Jatka kypsentämistä vielä noin 15-30 minuuttia, kunnes perunat tuntuvat pehmeiltä ja kypsiltä. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...