27. kesäkuuta 2018

Mitalikakkua lakritsi- ja vadelmatäytteellä ♥

Tuossa vajaa pari viikkoa sitten sain taas kunnian tehdä voimistelijajoukkueelle mitalikakun. Oliskohan tämä nyt neljäs kakku, mitä tytöille teen. Nämä kakut on aina mukavan haasteellisia, sillä idea kakkujen ulkonäköön tulee aina kisa-asuista. Tällä kertaa puvuista löytyi mustaa, sinistä, helmiä ja pitsiä ja teemana oli varpunen jouluaamuna. 

Pyyntö kakusta tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten kovin paljoa ehtinyt suunnittelemaan kakun visuaalista ilmettä. Ensimmäistä kertaa kokeilin sokeripitsiä ja vaikkei siitä täydellinen tullutkaan, niin kyllä tuota voi kokeilla toistekin. Mokasin pitsin kohdalla sen verran, että hätäpäissäni värjäsin sen tomuvärillä, kun muuta väriä ei tähän hätään löytynyt. Ja tottahan se väri sitten sotki tuota alla olevaa sinistä helmaa. Lisäksi tuo musta sokerimassa oli niin järkyttävän kuivaa, ettei sitä tahtonut saada kakun päälle millään. Mutta en siinä sitten ehtinyt enää hakemaan uusia massoja.




Kakun täytteenä oli Kick-patukoista tehty lakritsitäyte sekä vadelmatäyte. Pohjana oli kuuden munan kaakaokakkupohja, kostukseen käytin sitruunalimsaa. Massan alla on sitruunainen voikreemi.

Koko kakkuohjetta en ala tähän kirjoittelemaan, kun en enää muista kreemin ym. määriä, mutta laitan edes nuo täytteet. Tämä kakku oli halkaisijaltaan n. 23cm ja kumpikin täyte tuli kakun yhteen väliin.

Lakritsitäyte kakkuun

7kpl (7*19g) Kick-patukkaa 
3 dl kuohukermaa
125g mascarponea
2rkl vaniljakreemijauhetta

  Paloittele Kick-patukat. Mittaa kuohukermasta 1,5dl pinnoitettuun kattilaan, lisää paloitellut patukat. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes lakritsit sulavat. Kaada lakritsiseos kulhoon ja anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Seoksen pitää olla kunnolla kylmää ennen vaahdotusta.
  Seuraavana päivänä vaahdota ensin loput kuohukermasta. Lisää vaahdottamisen loppupuolella mascarpone ja vatkaa seos tasaiseksi. Vatkaa myös lakritsiseos vaahdoksi. Sekoita vaahdot keskenään, lisää joukkoon vaniljakreemijauhe. 

Vadelmatäyte kakkuun 

250 g pakastevadelmia sulatettuna
125 g mascarponea
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
n. 3/4 dl tomusokeria

  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose ja maun mukaan sokeria. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen.



Kiinnitin sokeripitsin kakkuun elintarvikeliimalla ja tässä näkee hyvin, miten pitsi lähti muutamasta kohdasta valumaan. Lisäksi tuota sinistä helmaa piti olla vain yksi kerros, mutta kun ensimmäinen kerros sotkeentui niin pahasti, niin pakko oli laittaa vielä pari kerrosta lisää.

Vaikkei kakku täydellinen ollutkaan, niin toivottavasti oli hyvää. Ja lämpimät onnittelut vielä tytöille pronssimitalista! ♥

24. kesäkuuta 2018

Motocross-kakku pojan rippijuhliin

Selasin tuossa kuvakansioita ja tajusin, että niissä on vieläkin vaikka kuinka paljon vanhoja kakkukuvia julkaisematta. Kun mä en taida saada niitä ikinä yksitellen julkaistua, niin jospa teen niistä muutaman koosteen teemoittain. Tästä jutusta ei tosin tule vielä koostetta, kun olin mennyt hävittämään kaikkien muiden paitsi yhden rippikakun kuvat. Hieman harmittaa.

Mutta jospa nyt esittelisin sitten edes sen yhden kakun. Tämä tosin on maaliskuulta, mutta ei kai se haittaa. Kakun toivottiin liittyvän jotenkin motocrossiin, kun se kerran pojan harrastuksiin kuuluu. Sain kuvan päivänsankarin pyörästä ja ei siinä sitten auttanut muu kuin yrittää väkertää jotain sen suuntaista. Kun ensin oli saanut tuskanhien pyyhittyä otsalta.... En tiedä tunnistaako tuota motocross-pyöräksi, mutta tuon parempaan en tällä kertaa pystynyt. Aluksi ajattelin, että pyörä olisi pystyssä kakun päällä, mutta lopulta tuumasin, että näin on turvallisempaa.



Tässä kakussa on seitsemän munan pohja, täytteenä sitruuna- ja mansikkatäytteet. Päällä vaniljakreemijauheella vahvistettu kerma. Koristeet on sokerimassaa. Näitä lähti juhliin kaksin kappalein.



Toinen rippikakku olisi ollut ihan perinteinen mansikka-mascarponekakku tuoreilla mansikoilla, sinisillä kukilla ja kultaisella ristillä. Ihan nätti kakku ja kuva olis kyllä ollut kiva. Mutta näitä sattuu, ei voi mitään.

23. kesäkuuta 2018

Kasvisruokakokeiluja osa 3: Ihan kelpo linssi-porkkanakeitto

Tyttö tuli taas alkuviikosta kotiin, joten täytyy taas alkaa miettimään tätä kasvisruokapuoltakin. Sitä niin helposti turvautuu niihin samoihin, tuttuihin pastoihin tai kesäkurpitsavuokiin, mutta ihan vaihtelun vuoksi on syytä keksiä välillä jotain muutakin. 

Tällä kertaa tein tytölle pienen satsin porkkana-linssikeittoa vanhasta Pirkasta löytynyttä ohjetta soveltaen. Tyttö ei ole mikään suuri keittojen ystävä, ja sosekeitot on ihan ehdoton ei, mutta tällaiset linssikeitot saattaa jopa mennäkin. Etenkin, kun jättää keiton vähän paksuksi. Annos ei ole mikään hirmuisen suuri, joten jos teet tätä isommalle sakille, tee suosista tuplaten.




Linssi-porkkanakeitto

1 sipuli
2 porkkanaa
pieni pala palsternakkaa
2-3 pientä perunaa
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
1 rkl öljyä
1-2 tl punaista currytahnaa
2 rkl tomaattipyreetä
7-8 dl vettä
1½ kasvisliemikuutiota
1½ dl punaisia linssejä
1 rkl sitruunanmehua
kourallinen rucolaa
(suolaa)
Jogurttikastike:
100 g turkkilaista jogurttia
50 g salaattijuustokuutioita
paahdettuja mantelilastuja halutessa

  Leikkaa sipuli ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Kuutioi palsternakka pieniksi kuutioiksi. Lohko kuoritut perunat. Hienonna valkosipulinkynnet ja halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet.
  Kiehauta tilkassa öljyä sipulit, valkosipulit ja chili. Lisää joukkoon currytahna ja tomaattipyree. Kaada kattilaan vesi ja liemikuutiot. Lisää porkkanat, palsternakka ja perunat. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia.
  Lisää hyvin huuhdotut, valutetut linssit ja jatka hauduttamista vielä noin 10 minuuttia. Sekoita kypsään keittoon lopuksi sitruunanmehu ja rucola. Lisää suolaa tarvittaessa.
  Mausta jogurtti murennetuilla salaattijuustokuutioilla ja halutessa mantelilastuilla. Tarjoa jogurttikastike keiton kera. 


18. kesäkuuta 2018

Sitruunainen, gluteeniton britakakku ♥

Britakakku on sellainen herkku, jota on aivan pakko tehdä aina kesäisin. Tällä kertaa tein kakusta gluteenittoman ja täytteeseen lisäsin jääkaapista löytyneen lemon curd-purkin jämät. Sen lisäksi tein kakusta pienemmän, mutta korkeamman, kuin yleensä. Leikkasin siis pohjan neljään osaan ja kasasin korkeaksi kakuksi. Voit ihan hyvin tehdä tästä sellaisen perinteisen, matalamman version. Pohjan ohjeen nappasin K-Ruoka-sivustolta.


Vaikka kakku onkin melkoisen makea, niin onhan tämä kyllä ihan hirmuisen hyvää! Lemon curd sopii täytteeseen erinomaisesti, eikä tuo gluteeniton pohja eronnut mitenkään tavallisesta.




Gluteeniton britakakku 

Pohja:
150g voita
1½ dl sokeria
4 keltuaista
2½ dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
Täyte:
4 dl vispikermaa
vajaa 150 g lemon curdia
1-2 tl vaniljasokeria
tomusokeria maun mukaan
Väliin ja päälle:
tuoreita mansikoita
pensasmustikoita

  Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
  Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenki taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.
  Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi tai neljään osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon lemon curd ja vaniljasokeri ja makeuta halutessasi lisää tomusokerilla.
  Nosta torttulevy tarjoiluvadille. Levitä kerma levylle ja ripottele pinnalle marjoja. Nosta toinen torttulevy päälle. 
  Jos teet pienen, mutta korkeamman kakun, nosta yksi neliö tarjoiluvadille, levitä päälle 1/3 kermaseoksesta ja maun mukaan marjoja. Nosta päälle toinen levy, täytä. Päällimmäiseksi jää torttulevy ilman täytettä. Koristele marjoilla ja tarjoa heti.



12. kesäkuuta 2018

Sinappigratinoitu kukkakaali ♥

Viime viikolla kertoilin, kuinka meidän perheessä ruokatouhut meni osittain uusiksi lääkärin määräyksestä. Vaikka olin tähän yhden perheenjäsenen gluteenittomuuten jo henkisesti varautunutkin, niin kyllähän sitä näköjään pitää opetella ajattelemaan ruoat ihan eri tavalla kuin ennen. Mutta en minä tätä niin pahana pidä, vaan oikeastaan on aika mielenkiintoista opetella tekemään asiat toisin.

Liharuokiahan neiti ei meillä syö, joten ne voi tehdä vielä tavallisena, mutta kaikki kasvisruoat on jatkossa sitten gluteenittomia. Ja varmasti  valtaosa leivonnaisistakin, jos vaan mahdollista. Ruokia suunnitellessa löysin aivan sattumalta ruokaohjemapeistani kukkakaaligratiinin ohjeen, jossa perinteinen kuorrutus oli korvattu ranskankermalla ja sinapilla. Ohje on alunperin Pirkasta poimittu. Muuten tein ruoan ohjeen mukaan, mutta korvasin konjakkisinapin ihan tavallisella sinapilla. Tämä toimi tosi hyvin ylikypsän possun kanssa, mutta oli kyllä hyvää ihan tällaisenaankin!




Sinappigratinoitu kukkakaali

1 iso (n.800g) kukkakaali
150 g ranskankermaa
1½-2 rkl sinappia
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
2 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta

  Paloittele kukkakaali. Keitä kukkakaalit juuri ja juuri kypsäksi miedosti suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja pane kukkakaalit voideltuun uunivuokaan.
  Sekoita ranskankerma, sinappi, suola ja pippuri keskenään. Lusikoi seos kukkakaalien päälle. Ripottele päälle juustoraastetta. Gratinoi grillivastusten alla 225 asteessa 5-10 minuuttia.




5. kesäkuuta 2018

Ihana gluteeniton mustaherukka-suklaakakku ♥

Pahasti näyttää siltä, että meidän perheessä suositaan jatkossa entistä enemmän gluteenittomia leivonnaisia ja ruokia. Aiemmin keväällä vihjailin toisen muksun terveyshuolista ja nyt sitten lääkärin suosituksesta karsitaan lapsen ruokavaliosta kaikki mahaa ärsyttävät ainekset eli valtaosa viljoista. Katsotaan sitten myöhemmin, voiko jotain ottaa takaisin vai ei. Keliakiatutkimuksen tuloksia ei vielä olla saatu, ja jos sitä ei vielä ole, niin riski sairastua myöhemmin on suuri. Nyt asiaa seurataan molempien muksujen osalta säännöllisin väliajoin. Kun tämä prosessi alkoi, kiitin luojaani, että osaan leipoa ja että gluteenittomien ainesten valikoima on nykyään niin suuri, ettei ipana jää taatusti mistään paitsi.


Tämän päivän lääkärireissun jälkimaininkeihin varauduin gluteenittomalla mustaherukka-suklaakakulla. Oikeastaan tämän tein siksi, että sain käytettyä viime viikonlopulta yli jääneet kermat. Kakun ideana käytin Tertin kartanon mustaherukka-suklaakakkua, mutta soveltelin ohjetta hieman. Mustaherukka olisi tässä kakussa voinut maistua enemmänkin, mutta olihan tämä silti hyvää! Etenkin tuo pohja oli sellainen, että sitä voisi hyödyntää muissakin kakuissa.


Mustaherukka-suklaakakku (gluteeniton)

Pohja:
170 g tummaa suklaata (gluteeniton)
150 g voita
3 keltuaista
1 dl sokeria
3 valkuaista
½ dl gluteenitonta jauhoseosta
Kostutus:
n. ½ dl mustikka-vadelmamehua
Päälle:
½ l kuohukermaa
1 dl mustaherukkahyytelöä
½ dl sokeria
4 liivatelehteä
Koristeeksi:
vajaa ½ dl kuohukermaa
60 g tummaa suklaata (gluteeniton)
tuoreita marjoja
pikkuisia marenkeja

  Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 21 cm). Jos haluat, jauhota vuoka gluteenittomilla korppujauhoilla. Itse käytän vuoan voiteluun vuokasprayta. 
  Sulata suklaa ja voi mikroaaltouunissa pienellä teholla välillä sekoitellen. Vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi, nosta sivuun odottamana. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Yhdistä keskenään suklaa-rasvaseos ja keltuaisvaahto. Lisää joukkoon jauhoseos. Nostele valkuaisvaahto varoen taikinan joukkoon. 
  Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Jäähdytä kakku.
  Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoilualustalle. Nosta kakun ympärille kakun paistoon käytetyn vuoan reuna tai erillinen reunavuoka. Kostuta kakkupohja. 
  Pane liivatelehdet kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Kuumenna mustaherukkahyytelö ja sokeri. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kuumaan mustaherukkahyytelöön. Anna seoksen jäähtyä hetki.. Yhdistä kermavaahto ja mustaherukka-liivateseos samalla hyvin sekoittaen. Levitä seos kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.
  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon. Lisää kerma. Kuumenna seosta mikrossa vähän kerrallaan, välillä sekoitellen, kunnes suklaa sulaa. Anna seoksen jäähtyä hetki. Nosta seos pursotuspussiin ja koristele kakku suklaalla, marjoilla sekä pikkuruisilla marengeilla.


On kyllä aika kivaa, kun taas saa käyttää kakkujen koristeluun tuoreita marjoja! En malta odottaa, millaisen sadon tänä vuonna saa omasta pihasta. Itse en kyllä tänä vuonna hommannut yhtään tainta tai mitään muutakaan, mutta kyllähän noita marjapuskia ja omppupuita pihasta löytyy ihan kiitettävästi. Haaveissa on muutama uusi pensasmustikkapuska, kunhan ensin saisi hävitettyä pari vanhaa, kutakuinkin kuollutta mustaherukkapensasta. En siis usko, että niitä puskia tänä kesänä saa, mutta onhan niitä kesiä muitakin.


4. kesäkuuta 2018

Pikkuinen mansikkakakku eskariväen iloksi ♥

Viime torstaina suljimme päiväkodin oven viimeistä kertaa. Kyllähän se vähän haikealta tuntui, kun eskarivuosi päättyi, eikä enää tarvi yhtään omaa lasta päiväkotiin kiikuttaa. Vaikkei tuo meidän juniori ollut tuossa päiväkodissa kuin eskarivuoden, niin kyllähän siihen henkilökuntaan ja paikkaan ehti jo kiintyä. Elävästi muistan sen ensimmäisen palaverin hoitajien kanssa, kun käytiin pojan diabetekseen liittyviä asioita läpi. Silloin pelkäsin, että mitenkähän vuosi menee ja miten oppivat inskat sun muut hoitamaan, mutta näin jälkikäteen on pakko sanoa, että koko porukka selvisi tästä hommasta mainiosti! Ei voi olla muuta kuin kiitollinen, että juuri nuo ihmiset pikkumiehen hoitivat läpi eskarivuoden. 

Viime viikon alkupuolella kiikutin pikkuruisen mansikkakakun kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Poika sai valita kakun täytteet, joten sisältä löytyi vaniljarahka + kermavaahto, hipaisu mansikkahilloa sekä tuoreet mansikat. Kakun päällä on puolestaan vaniljakreemijauheella sekä tomusokerilla maustettu kerma, tuoreet mansikat sekä muutama hento sokerimassakukkanen. Pohja oli gluteeniton kolmen munan pohja. 



Kesä ollaan pojan kanssa kotona ja syksyllä odottaakin sitten uudet haasteet koulun merkeissä. Taas olen siinä tilanteessa, että pelkään miten diabetes uudessa paikassa hoituu. Ja tottahan sitä äitinä pelkää, että poika joutuu silmätikuksi sairautensa takia. Tähän saakka ollaan yritetty olla mahdollisimman avoimia, sillä salailu ei hyödytä ketään. Kouluun tutustumispäivänä poikaa oli kiikutettu luokan ulkopuolelle sokereita mittaamaan, mutta toivon, että jatkossa tämän saa hoitaa ihan siinä luokkatilassa. Nykyisillä laitteilla kun toimenpide on sekä nopea, että varsin huomaamaton. En halua, että poika oppii sen, että sairautta pitäisi jotenkin salailla, piilotella tai hävetä. Sen kanssa kun on vaan pakko olla ja elää. Mutta ehkä mä murehdin tätä sitten elokuussa ja kesä eletään ja nautitaan hetki kerrallaan. ♥ 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...