26. syyskuuta 2017

Smetanabroileri ♥

Mä oon tässä pohdiskellut, että miten ihmeessä nämä meidän perheen ruokakuviot saisi taas kuntoon. On mennyt varmaan lähemmäs vuosi, tai ehkä enemmänkin siitä, kun kiinnostus ruoanlaittoon katosi. Kun itsellä on ruokahalu hukassa, eikä lapset tykkää mistään, ei oikein jaksa sitten ruokaan panostaakaan. Välillä on toki ollut parempia aikoja, mutta nyt menee taas vähän huonommin. Tottahan mä ruokaa joka päivä laitan, mutta innostus uusien reseptien kehittelyyn ja testailuun on hukassa. Ja jotenkin tuntuu, etten mä enää edes osaa laittaa ruokaa. Pää kumisee tyhjyyttään ja jos jotain kivaa sattuu keksimään, tulee heti mieleen, ettei ipanat kuitenkaan sitä syö. Eipä sitä sitten tule tehtyäkään. 

Eilen päätin olla itsekäs ja tehdä sellaista ruokaa, josta itse tykkäisin. Tuumasin, että jos ei lapsille kelpaa, niin keksikööt jotain muuta. Rakkaudesta kanaan ja smetanaan syntyi sitten herkullinen smetanabroileri. Itse kastike oli aivan ihanaa ja hämmentävää kyllä, lapsetkin siitä tykkäsivät. 




Smetanabroileri

500 g broilerin fileepihvejä
tilkka öljyä
suolaa
pippuria
1-2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tlk herkkusieniä
2 dl vettä
1 kanaliemikuutio
120 g smetanaa
1 tl kuivattua persiljaa
Suurustamiseen:
½ dl vettä
1 rkl maizenaa

 Kuumenna öljy pannulla ja ruskista fileet kevyesti molemmin puolin. Mausta fileet ripauksella suolaa ja pippuria. Nosta fileet hetkeksi sivuun odottamaan.
  Lohko punasipuli, viipaloi valkosipulinkynnet ja valuta sienet. Lisää sipulit ja sienet pannulle ja kypsennä muutama minuutti. Murusta liemikuutio pannulle ja lisää vesi. Nostele fileepihvit pannuun, peitä pannu kannella ja anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia tai kunnes broilerit ovat kypsiä.
  Sekoita maizena vesitilkkaan ja kaada seos pannuun. Lisää smetana. Sekoita ja kuumenna, älä enää keitä. Mausta kuivatulla persiljalla.
  Tarjoa riisin kera.

25. syyskuuta 2017

Mansikka-valkosuklaakakkua tuplasynttäreille ♥

Viikonloppuna lähti taas yksi kakku maailmalle. Tämän kakun sain tehdä 6-vuotta täyttävälle Ninjago-fanille ja 4-vuotta täyttävälle tytölle, joka tykkää mm. prinsessoista. Hetken piti miettiä, että miten nämä kaksi teemaa yhdistää, mutta kun kerran maulla oli väliä, ei niinkään ulkonäöllä, niin tällainen siitä sitten tuli. Kaikki koristeet on sokerimassaa, mutta prinsessasta tuli niin iso, että se oli turvallisempaa laittaa koristeeksi kakun viereen. Muutenkin prinsessan mittasuhteet on ihan pielessä, mutta sovitaan vaikka, että neiti on polvillaan tuossa kakun vieressä.





Täytteenä kakussa on tuttu mansikka-valkosuklaatäyte, päällä kerma. Valkosuklaatäytteeseen laitoin tällä kertaa hieman enemmän suklaata, jotta sain vaahdosta vähän jämäkämmän. Kostutukseen käytin vedellä laimennettua sitruunamehua. 




Sillä välin kun yritin saada kakkua täytettyä, onnistui pikkumies kompuroimaan olohuoneen mattoon, löi poskensa pöytään ja päänsä lattiaan sillä seurauksella, että sain lähteä pojan kanssa päivystykseen. Olo meni yht'äkkiä niin huonoksi, ettei oikein tohtinut jättää tarkistamatta. Ja lievä aivotärähdyshän tuosta kompuroinnista seurasi. Nyt on onneksi kaikki hyvin... Mutta pakko myöntää, että hieman säikähdin. 

19. syyskuuta 2017

Legend of Zelda-kakku

Viikonloppuna sain tehdä kakun 18 vuotta täyttävän nuorukaisen synttäreille. Poika kyllä tiesi jonkinmoisen kakun saavansa, mutta ulkonäkö oli yllätys. Ja tätä salaisuutta varjeltiin ihan kakun hakuhetkeen saakka! Ilmeisesti poika on innokas pelailemaan, sillä kakun päälle piti äidin pyynnöstä tehdä Legend of Zelda-koriste. Mulla on kyllä hämärä muistikuva, että päivänsankarin isäkin olisi viettänyt mun lapsuudenkodissa tunnin jos toisenkin Commarode 64:n ääressä. Siitä tosin on jo tovi. Päivänsankarin isä ja mun veli kun ovat olleet kavereita ihan muksusta saakka. 






Kakun täytteenä on omatekoinen mansikkahillo sekä vaahto kermasta ja vaniljatuorejuustosta. Kostutuksen kanssa kävi vähän köpelösti ja kostutin ainakin alimpaa levyä liikaa. Tein jo varmuuden vuoksi uuden pohjan, mutta kysyin vielä tilaajalta, että kuinka kosteasta kakusta tykkäävät ja kelpuuttivat tuon ensimmäisen version. Mieluummin sai kuulemma olla kunnolla kostea kuin liian kuiva kakku. Toivottavasti tuo oli kuitenkin syötävää! Kakun reunoilla on reilusti vaniljalla maustettu voikreemi ja päällä maitosuklaasta tehty ganache. Kostutuksena vedellä laimennettu sitruunamehu.



Lämpimät onnittelut vielä päivänsankarille!

17. syyskuuta 2017

Mainio syksyinen lihapata

Nyt on pakko myöntää, että lihoissa on todellakin eroa! Yleensä ei nautaa tule juuri ostettua, mutta kun lähikaupassa oli tarjolla kunnon Herefordin rotukarjan lihaa, niin pakkohan sitä oli ostaa! Tai minä en kaupassa ollut, vaan mies sen lihapalan kotiin kiikutti. Laittoi kyllä viestiä, että mitä osaa naudasta tahtoisin, mutta annoin tällä kertaa miehen päättää että mitä lihaa tuo. Toi sitten kilon verran paahtopaistia.

Koska tällaista herkkua ei kovin usein saa, halusin tehdä lihasta jotain tosi hyvää. Paahtopaistit sellaisenaan ei tahdo multa onnistua, niin tein lihasta sitten pataa. Ja hyvä pata tulikin! Vähän kävin hakemassa vinkkiä Laidun Herefordin sivujen resepteistä, mutta ei tästä ihan samanlainen sitten tullutkaan. 






Kunnon pata paahtopaistista

n. 1 kg rotukarjan paahtopaistia
öljyä
suolaa
pippuria
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
4 (n.200g) suurta herkkusientä
n. 5 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
1 prk (70g) tomaattipyreetä
4 rkl maustekurkun lientä
2 rkl maizenaa + pikkutilkka vettä
120 g smetanaa
tarvittaessa ripaus suolaa

  Leikkaa liha sopiviksi suikaleiksi/paloiksi. Kypsennä useassa erässä pannussa tilkassa öljyä. Nostele lihasuikaleet pataan ja mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
  Lohko sipulit ja sienet, viipaloi valkosipulinkynnet. Kuumenna lihojen paistamiseen käytetyllä pannulla tilkka öljyä ja lisää sipulit, valkosipulit ja sienet. Ruskista hetki. Kaada sieni-sipuliseos pataan.
  Kaada pannulle noin 5 dl vettä, lisää joukkoon lihaliemikuutiot sekä tomaattipyree. Kuumenna sekoitellen, kunnes liemikuutiot sulavat ja tomaattipyre on sekoittunut liemeen. Kaada liemi pataan. Lisää tarvittaessa vettä. Lihojen ei tarvitse peittyä ihan kokonaan. Lisää pataan vielä maustekurkkujen liemi.
  Kypsennä pataa kannella peitettynä 175 asteisessa uunissa reilu 1½ tuntia. Nosta pata uunista. Sekoita vesitilkkaan maizena ja lisää seos pataan samalla sekoitellen. Sekoita joukkoon myös smetana. Kypsennä vielä puolisen tuntia tai kunnes liha on kunnolla mureaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
  Tarjoa perunoiden tai perunasoseen kera.





12. syyskuuta 2017

Helpot aurajuusto-pekonihyrrät

Joskus monta vuotta sitten tein aurajuustohyrriä, joihin tyttö ihastui ikihyviksi. Sen jälkeen ohjetta on tullut hyödynnettyä useamman kerran. Nämä kun ovat suhteellisen helppoja ja nopeita tehdä. Tykkään kovasti tuosta taikinasta, sillä se valmistuu nopsaan ja on mukava käsitellä. 

Tarkoitus oli tehdä tänäänkin hyrriä samaisella ohjeella, mutta koska jääkaapissa ollut paprika oli mennyt huonoksi, meni täytteetkin uusiksi. Paprikan korvasin sitten pienellä sipulilla, vähensin aurajuuston määrää ja lisäsin täytteeseen pekonikuutioita. Täytteitähän voi muutella ihan niin paljon kuin tahtoo, kunhan muistaa pitää täytteen koon maltillisena. Liian runsas täyte ei hyrrissä tahdo pysyä. 

Eihän nämä mitään kaunokaisia ole, mutta ainakin maistuvat hyvältä!



Aurajuusto-pekonihyrrät

(n.14kpl)

1½ dl vettä
25 g hiivaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 5 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
Täyte:
n.100 g aurajuustoa
n. 140 g pekonikuutioita
1prk(150g) ranskankermaa
1tl oreganoa
1 pieni sipuli
Voiteluun:
kananmunaa

  Lämmitä vesi 37-asteiseksi. Liutoa hiiva veteen, lisää suola, sokeri ja tomaattipyree. Lisää jauhot ja öljy ja alusta taikina tasaiseksi. Kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
  Ruskista pekonikuutiot kevyesti ja kaada lautaselle talouspaperin päälle valumaan. Murustele aurajuusto ja hienonna sipuli. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä täyte taikinalevylle. Rullaa levy pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Leikkaa rulla terävällä veitsellä 14-15 palaan. Voitele leikkuupinta munalla. Paista hyrriä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.





8. syyskuuta 2017

Vain muutaman omenan tähden! - paistettu kinuskikakku karamellisoiduilla omenoilla


Jotenkin mun tuli surku pöydällä nahistumaan päin olevia omenoita, kun ei ne tahtoneet kelvata kellekään. Kun en oikein muuta niille keksinyt, niin pakko oli sitten leipoa kakku. Pohdin ja tuumailin, että mitä sitä tällä kertaa keksisi ja lopulta syntyi paistettu kinuskikakku karamellisoiduilla omenoilla. Kakun pohja syntyi voista ja Digestive-kekseistä, täytteestä puolestaan löytyy mm. valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa ja rahkaa. 

Kun ensimmäisen kerran kakkua maistoin, en oikein tiennyt mitä tästä ajattelisi. Ei tämä rakkautta ensi puraisulla ollut, mutta mitä enemmän tätä söi, sitä enemmän tästä tykkäsi. Ehkä kokonaisuus oli aavistuksen liian makea mun makuun, kun yleensä en niin kovin imelistä kakuista piittaa, mutta kyllä tämä varmasti syötyä tulee. 







Paistettu kinuskikakku karamellisoidulla omenalla 

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita
Täyte:
1 tlk (397g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
200 g maitorahkaa
3 kananmunaa
2 dl vispikermaa
½ dl Maizenaa
1 tl vaniljauutetta
2 rkl tomusokeria
Omenat:
3-4 isohkoa omenaa
2 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua

  Murskaa keksit hienoksi murskaksi monitoimikoneessa. Sulata voi ja lisää se keksimurskan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Painele keksimurska tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille.
  Laita kaikki täytteen ainekset kulhoon ja vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kaada seos vuokaan. Täyte on tässä vaiheessa todella löysää!
  Paista kakkua 175 asteisen uunin alaosassa noin 50 minuuttia. Sammuta uuni, jätä uuninluukku raolleen ja jätä kakku jälkilämmölle vielä noin tunniksi. Nosta kakku uunista, pyöräytä kakun reunat vuoasta irti, mutta jätä vuoan reuna vielä paikoilleen. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä, nosta sitten kakku kylmään. Anna olla jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mieluiten seuraavaan päivään. 
  Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita sitruunamehu omenoiden joukkoon. Kuumenna paistinpannu ja levitä siihen sokeri. Kun sokeri alkaa sulaa, voit varovaisesti käännellä pannua, jotta sokeri sulaa tasaisesti. Anna sokerin ruskistua, mutta varo ettei se pala. Kääntele omenakuutiot varovasti karamellisoidun sokerin joukkoon ja kuumenna sekoittaen, kunnes kuutiot pehmenevät hieman. Anna omenakuutioiden jäähtyä ja nostele ne sitten kakun päälle.





5. syyskuuta 2017

Pienen pojan suklainen ötökkäkakku ♥

Yleensä en ruokatrendien perässä jaksa juosta, mutta ehkä munkin on pikkuhiljaa otettava osaa tähän hyönteisruokavillitykseen. Vaikka jotenkin musta tuntuu, ettei nämä mun ötökät ole ihan semmoisia kuin muualla... vai kuvittelenko vaan? Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin en mä näistäkään syönyt kuin yhden toukan, kun se ei löytänyt paikkaansa muiden ötököiden joukosta. Reppana. 

Loput ötököistä lähti ilahduttamaan suloista nuorta miestä, joka toivoi synttäreilleen suklaista kakkua ötököillä koristeltuna. Kakun täytteenä oli siis mousse Fazerin sinisestä, kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa ja päällä on vielä suklaalla ja kaakaolla maustettu kerma. Niin ja pohja on tietenkin kaakaokakkupohja, johon upposi tällä kertaa 8 munaa.


Ötökät askartelin sokerimassasta. Koska kakku haettiin tarjoilua edeltävänä päivänä, liimailin ötökät massasta tehdylle levylle, jonka päivänsankarin äiti sai sitten asetella kakun päälle ennen tarjoilua. En tohtinut itse laittaa koristeita paikalleen, kun eivät tahtoneet millään kovettua, enkä usko, että olisivat pysyneet hyvänä tarjoiluun saakka. Ötököiden joukkoon ripottelin vielä murskatun suklaahippukeksin hiekan virkaa tekemään.




Lämpimät onnittelut vielä päivänsankarille! ♥ 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...