31. elokuuta 2017

Rakennusmestarin mansikkainen synttärikakku ♥

Eilen lähti pitkästä aikaa yksi kakku maailmalle, tällä kertaa naapureiden isän synttäreille. Päivänsankari on ammatiltaan rakennusmestari, jos oikein muistan ja innokas rakentelemaan kaikenlaista, joten koristeluita ei kauheasti tarvinnut miettiä. No, ehkä sen verran olisi voinut olla ajatus hommassa mukana, että olisi mitoittanut koristeet paremmin. Nyt noista tuli vähän turhan suuret. Onneksi juhlissa oli mukana muksu jos toinen, joten oletan koristeiden kyllä kadonneen. 



Kakun täytteenä on jälleen kerran yksinkertainen mansikka-mascarponetäyte. Kun kerran tuoreita mansikoita vielä saa, niin tottahan ne kannattaa hyödyntää. Pohjana on normi viiden munan pohja ja kostutuksessa on käytetty vedellä laimennettua sitruunamehua.  Kakun täyte löytyy mm. näistä Seinäjoki-kakuista



Keli kermakakkujen kuorruttamiseen ei ollut paras mahdollinen. Lämmin, vähän hautova ja kostea ilma sai kerman temppuilemaan, mutta onneksi sen jotenkin sai kakun päälle. 

Lämpimät onnittelut vielä päivänsankarille! 


28. elokuuta 2017

Arkinen jauheliha-perunasosevuoka

Näitä arkiruokareseptejä on viime aikoina tullut julkaistua aivan liian vähän. Ehkä suurin syy on siinä, että päivästä toiseen ollaan syöty niitä samoja sapuskoja, joista ei viitsi mitään kirjoitella. Eilinen ruoka oli kuitenkin sen verran hyvää, että oli pakko ottaa resepti talteen. Alunperin mun oli tarkoitus tehdä ihan vaan perunamuusia ja jauhelihakastiketta, mutta jotenkin suunnitelma muuttui siinä matkan varrella. 

Tähän ruokaan voi vallan mainiosti käyttää ylijäänyttä muusia. Jos muusi on paksua, kannattaa sitä jatkaa tilkalla maitoa ja lisätä kananmuna joukkoon. Miehen mielestä ruoka oli muuten hyvää, mutta menin sen kuulemma pilaamaan turhilla kasviksilla. Niinpä niin... Nyt saa ukko luvan tottua siihen, että yritän lähes joka ruokaan tukkia jotain "vihreää". Siis muutakin kuin sipulia. 

Ai niin, kannattaa muuten kasata ruoka vähän reilumpaan vuokaan, sillä mulla oli tämän kypsentämisen jälkeen edessä uunin putsaus.... 





Jauheliha-perunasosevuoka

Kastike:
400 g jauhelihaa
1 punasipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
100 g pakasteherneitä
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
Muusi:
n. 1 kg perunoita
vettä
suolaa
maitoa
1 kananmuna
Päälle:
juustoraastetta

  Kuori ja paloittele perunat. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Muussaa perunat ja lisää joukkoon maun mukaan voita ja suolaa sekä maitoa niin, että saat löysähkön soseen. Sekoita vielä kananmuna muusin joukkoon.
  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Leikkaa porkkana pikkuruisiksi kuutioiksi. Ruskista jauheliha ja lisää kasvikset herneitä lukuunottamatta jauhelihan joukkoon. Anna kasvisten kuullottua hetki. Mausta seos suolalla, pippurilla ja paprikajauheella.
  Ripottele jauhot pannuun, sekoita ja kaada joukkoon vesi. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää joukkoon jäiset herneet ja kuumenna vielä minuutti pari.
  Kaada jauhelihakastike vuoan pohjalle. Nostele perunamuusi päälle. Tasoita ja kuvioi pinta halutessasi. Ripottele päälle maun mukaan juustoraastetta ja kypsennä vuokaa 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

25. elokuuta 2017

Pikainen suklaajuustokakku ilman liivatetta

Mun ihana, rakas ystävä oli tulossa pitkästä aikaa kylään. Laiskuuksissani ja vähän kiireissänikin mietin, että haen kahvin kanssa tarjottavaksi herkkuja läheisestä kahvilasta. Aamupäivällä kaupassa käydessä tuli mieleen, josko sitä kuitenkin leipoisi jotain pikaista. Mun teki hirveästi mieli juustokakkua, mutta koska aikaa oli tosiaan vain muutama tunti, epäilin suunnattomasti suunnitelmani järkevyyttä. 

Mutta jos ja kun jotain saan päähäni, on se toteutettava. Kotiin päästyä täytyi vielä saada ostokset kaappiin ja ruokkia poika, ennen kuin pääsi leivontahommiin. Nopeasti tein juustokakulle pohjan Muro-kekseistä ja voista, täyte syntyi ihan vaan suklaasta, kermasta ja mascarponesta. Liivatetta en tähän käyttänyt, vaan tein täytteestä sen verran paksun, että pysyy kasassa ilmankin. Täytekerroksen jätin suosiolla ohuehkoksi, jotta se ehtisi edes vähän jässähtämään. Siinä kohtaa kun aikaa oli enää tunti pari. Kakku sai olla jääkaapissa tunnin, jonka jälkeen irrotin reunavuoan ja koristelin kakun. Täyte pysyi kasassa loistavasti, pohjassa olisi saanut olla aavistuksen enemmän voita tai jos ohuesta pohjasta tykkää, niin vähemmän keksejä. Ilmeisesti kakku oli hyvä, sillä neljä ihmistä sai kerralla tuhottua siitä yli puolet. Tämäkään kakku ei ole mitenkään makea ja ehkä juuri siksi tätä pystyi helposti syömään pari palaa kerralla. Kakku kannattaa koristella tuoreilla marjoilla, jotka tuovat kakkuun ihanaa raikkautta. 




Nopea suklaajuustokakku ilman liivatetta

Pohja:
1 pkt (195g) Muro-keksejä
75-85 g voita sulatettuna
Täyte:
3 dl kermaa
250 g mascarponea
1 levy (190g) mansikka & vanilja maitosuklaata
Koristeluun:
1 dl kermaa
2 tl tomusokeria
1 tl vaniljakreemijauhetta
tuoreita marjoja
pikkuruisia marenkeja
koristehelmiä

  Murskaa keksit hienoksi murskaksi. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Nosta reunavuoka tai irtopohjavuoan reuna (halk. 24cm) tarjoilualustalle tai kakkupahville ja painele keksiseos pohjalle. Voit toki valmistaa kakun myös irtopohjavuoassa. Peitä silloin vuoan pohja leivinpaperilla.
  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata noin 20 sekuntia kerrallaan, välillä sekoitellen. Vatkaa täytteen kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa vielä, kunnes vaahto napakoituu. Kaada sula, hieman jäähtynyt suklaa vaahtoon samalla varovasti vatkaten. 
  Levitä suklaavaahto tasaisesti keksipohjan päälle. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Pyöräytä veitsellä reunavuoka irti kakusta ja nosta reuna pois. 
  Vatkaa koristeluun tuleva kerma vaahdoksi. Mausta tomusokerilla sekä vaniljakreemijauheella. Koristele kakku kermavaahdolla, tuoreilla marjoilla, erilaisilla koristerakeilla ja pikkuruisilla marengeilla. 





24. elokuuta 2017

Kasviscurry ♥

Meidän perheen teini kokkaa yleensä omat murkinansa. Tämä siksi, kun ei suostu lihaa syömään kuin satunnaisesti, enkä minä tahdo jaksaa laittaa kahta ruokaa. Perheen miehet ei kasvisruoista oikein innostu, joten niitä ei kovin usein tule sitten tehtyä.

Eilen yllätin likan valmistamalle hälle oman kasviscurryn. No, otin minä tästä osani, mutta pääasiassa ruoka jäi tytön syötäväksi. Curry on ihanan helppo tehdä, eikä tässä nyt niin hirveästi aikaakaan kulu. Vielä kun olisi ollut naan-leipää kaveriksi, niin ruoka olisi ollut aika jep. Currytahnaa voi laittaa hitusen enemmänkin ja inkivääri kannattaa korvata tuoreella, jos vaan mahdollista. Tämä ruoka syntyi sen perusteella mitä kaapista löytyi, eikä tuoretta inkivääriä ollut tällä kertaa saatavilla. 




Kasviscurry

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 tl punaista currytahnaa
1 tl kurkumaa
1 tl inkivääriä
tilkka öljyä
5 pienehköä perunaa
1 iso porkkana
½ pientä kukkakaalia
1 omena
3-3½ dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl cashewpähkinöitä
persiljaa tai korianteria

  Lohko sipuli ohuiksi lohkoiksi, viipaloi valkosipulit. Kuori ja kuutioi perunat, viipaloi porkkanat.  
  Kuumenna öljy paistokasarissa, lisää sipulit, valkosipulit, currytahna, kurkuma ja inkivääri. Anna kypsyä hetki. Lisää joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää pannuun kuutioitu peruna sekä viipaloitu porkkana. Anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia.
  Paloittele kukkakaali pieniksi kukinnoiksi, kuutioi omena. Lisää kukinnot ja kuutiot pannuun ja anna hautua vielä noin 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
  Paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla ja ripottele ne ruoan joukkoon. Lisää vielä hienonnettua persiljaa tai korianteria.

18. elokuuta 2017

Simppeli, ihana geishakakku ♥

Joskus on vaan ihan pakko saada suklaakakkua. Ja kun kerran kakkua on saatava, niin ei sitä auta muu kuin leipoa. Jo hyvän tovin mun päässä on kummitellut tobleronekakku viime kesältä tytön rippijuhlilta. Sellaista en kuitenkaan tällä kertaa tehnyt, vaan tein simppelin suklaakakun, jonka välissä ja päällä on geishamousse. Kakku ei ole kovinkaan makea, joten jos oikeasti makeasta kakusta tykkäät, voi pohjaan lisätä desin sokeria ja täytettä voi makeuttaa maun mukaan tomusokerilla. Pohjaa voi kostuttaa halutessaan kaakaolla tai vaniljasokerilla maustetulla maidolla, joskin itse halusin jättää kostutukset väliin, jotta pohja pysyy tymäkkänä suklaakakkuna. Pohjaan käytin tummaa suklaata, mutta ihan hyvin siihenkin voi laittaa geishaakin. 



Kakun koristeluun käytin oman pihan marjoja, kaapista löytyneitä marenkeja sekä muista kakuista yli jääneitä sokerimassakukkia. 

Helppo geishakakku

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
2 dl kermaviiliä
100 g tummaa suklaata tai geishaa
3 kananmunaa
Vuoan voiteluun:
rasvaa
Täyte:
4 dl vispikermaa
250 g mascarponea
200 g geishaa
Koristeeksi:
marjoja
marenkeja
sokerimassakukkia

  Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloiteltu suklaa sulatetun rasvan joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. Lisää jauhoseokseen kermaviili, suklaa-voiseos sekä kananmunat. Sekoita taikina huolella lastaa käyttäen. Sähkövispilää ei tässä tarvita.
  Kaada taikina voideltuun (ja halutessa jauhotettuun) kakkuvuokaan (halk. 22cm) ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Paista mieluummin muutama minuutti liian vähän kuin liian kauan, niin kakku pysyy mehevänä. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa vuoastaan. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.
  Valmista täyte. Paloittele geisha mikron kestävään kulhoon ja sulata pienissä pätkissä mikrossa välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto jämäköityy. Lisää joukkoon sula suklaa ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen. 
  Leikkaa kakku kahteen osaan. Nosta pohjalevy kakkualustalle. Jos haluat, voit kostuttaa kakkua kevyesti vaniljasokerilla maustetulla maidolla tai kaakaolla. Levitä päälle reilu puolet geishavaahdosta. Nosta toinen kakkulevy päälle ja levitä loppu vaahto kakun pinnalle. 
  Koristele tuoreilla marjoilla, marengeilla ja sokerimassakukkasilla. Kakun kannattaa antaa pehmetä/lämmetä hetki ennen tarjoilua!



  

16. elokuuta 2017

Valkosipulinen broileripasta

Ensimmäinen viikko eskaria alkaa olla takana ja ilokseni voin todeta, että hyvin on homma lähtenyt käyntiin. Tottahan tuo lapsen diabetes vaatii eskarin henkilökunnalta opettelua ja lapsen kunnon tarkkaa seurantaa, mutta ainakin nyt näyttää kaikki toimivan ihan ok. No, on tässä vähän aiheuttanut päänvaivaa keittiön laskelmat ruokien hiilareista, sillä eivät ihan pidä paikkansa... Tämä puolestaan aiheuttaa liian matalia sokereita, kun kerran insuliiniakin on pistetty suhteessa liikaa. Onni on eskarin myöhäinen ruokailuajankohta, sillä muksut pääsevät aika pian syömisen jälkeen kotiin. Saan siis itse seurata sokereita ja korjata mahdolliset syöksyt. Mutta uskon kyllä, että pärjäävät pojan kanssa ihan hyvin. Pikkujätkä osaa onneksi itse kertoa, koska sokerit laskee liian kovaa tahtia ja pyytää sitten jotain syötävää. 

Meillä paluu arkeen tietää taas helppojen ja nopeiden ruokien suosimista. Pastat ovat siitä käteviä, ettei niiden valmistamiseen mene kovinkaan kauaa. Ja löytyipä kerrankin ruoka, jota perheen teinikin suostui syömään. Yleensä pyrin suosimaan täysjyväpastaa, mutta tällä kertaa oli tyytyminen ihan tavalliseen.




Valkosipulinen broileripasta

500 g maustamattomia broilerisuikaleita
tilkka öljyä
suolaa
mustapippuria
3 dl ruokakermaa
2-3 tl valkosipulimurskaa
n. 100 g salaattijuustokuutioita
1-2 tomaattia
oreganoa
n. 300 g tagliatellea
Pasta Rossa-mausteseosta

  Keitä ensin pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Pastan kypsyessä valmista kastike. Ruskista broilerisuikaleet tilkassa öljyä. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kerma ja valkosipulimurska ja anna kiehua hiljalleen muutama minuutti. Lisää sitten valutetut salaattijuustokuutiot sekä kuutioitu tomaatti. Anna kiehua vielä viitisen minuuttia. Mausta kastike oreganolla.
  Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon. Mausta halutessasi vielä Pasta Rossa-mausteseoksella. 
 


13. elokuuta 2017

Mausteinen perunasalaatti valkosipulikastikkeella

Joskus yksinkertaiset asiat on niitä parhaita, kuten tämä mukavan mausteinen, lämmin perunasalaatti. Niin ihanaa, että vahingossa tuli kyllä syötyä paljon enemmän kuin oli tarkoitus. Mua ei yhtään olisi huvittanut laittaa ruokaa, mutta kun tämän ohjeen löysin "Herkutellaan kesällä"-reseptivihkosesta, niin pakko oli hinata itsensä keittiöön. Aivan orjallisesti en ohjetta noudattanut, vaan tein vähän sinne päin. Salaatti toimi hyvin possupihvien kaverina, eikä muuta siihen sitten tarvittukaan. 




Perunasalaatti tarjoillaan valkosipulikastikkeen kera. Itse en lisännyt kaikkea kastiketta salaatin joukkoon. Tämä oli ihan hyvä päätös, sillä muuten tuo olisi maistunut pelkästään majoneesilta. Paras tapa olisi varmaan tarjota kastike erikseen, jolloin jokainen saa ottaa sitä just sen verran kuin tahtoo.

Lämmin perunasalaatti

1 kg uusia perunoita
vettä
suolaa
tilkka öljyä
1-2 kevätsipulia
Mausteseos:
1 tl currya
½ tl kurkumaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl mustapippurirouhetta
ripaus chilijauhetta
3/4 tl suolaa
Valkosipulikastike:
2 dl majoneesia
1 dl ruokakermaa
3 tl valkosipulimurskaa
pippurisekoitusta

  Keitä pestyt varhaisperunat suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi. Valuta ja jäähdytä. Sekoita mausteseoksen aineet keskenään.
  Sekoita valkosipulikastikeen ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa salaatin valmistamisen ajan. 
  Pilko jäähtyneet perunat, vaikka ihan hyvin voit käyttää perunat vielä lämpiminä. Kuumenna öljy paistinpannussa, lisää perunat ja mausteseos pannuun ja kuumenna perunoita koko ajan käännellen. 
  Silppua kevätsipulit. Kaada puolet lämpimistä perunoista tarjoilukulhoon, levitä puolet kevätsipulisilpusta päälle. Nostele perunoiden päälle muutamia nokareita valkosipulikastiketta. Tee toinen kerros samoin. 
  Tarjoa grillatun/paistetun lihan, kanan tai kalan kanssa. Lopun kastikkeen voi tarjota erikseen. 




9. elokuuta 2017

Pehmeä mansikka-vadelmapiirakka ♥

Pian se taas alkaa, nimittäin marjapuskissa istuminen. Tähän saakka vadelmia on tullut kourallinen pari päivässä, mutta jos säät pysyy hyvänä, saan lähipäivinä viettää aikaa puskissa tunnin jos toisenkin. Eipä sen puoleen, nythän mulla on taas päivisin aikaa, kun isompi muksu aloittaa lukion ja pikkujätkä eskarin. Vähän mua jännittää, miten uudessa päiväkodissa osaavat diabeteksen hoitaa ja varmaan ensimmäiset pari viikkoa istun luuri kädessä odottaen, että koska soittavat ja pyytävät apuja. Onneksi siellä on yksi hoitaja, joka on ennenkin ollut diabeteslapsen kanssa tekemisissä. Mutta pakko myöntää että pelottaa. 

Mutta ne marjat... Suurin osa kerätyistä marjoista on mennyt muksujen suuhun, niin omien kuin naapurienkin. Ja hyvä niin, sillä ei tuollaisia pikkunokkoja ole viitsinyt pakastaakaan. Kulhollisen kun vie trampoliinin viereen, niin aika nopsaan se tyhjenee. Jotain oli kuitenkin jäänyt jääkaappiinkin, joten pakkohan niistä oli sitten pyöräyttää piirakka. Vähän soveltelin varsin suosittua mustikka-mascarponepiirakan ohjetta, eikä lopputulos ole ollenkaan hullumpi! Lisäsin täytteen joukkoon desin kermaa ja se teki täytteestä ihanan pehmeän. Ehkä jonkun mieleen liiankin pehmeän, mutta minä tykkäsin. Marjoina voi käyttää pelkästään vadelmia tai mansikoita ja onnistuu tämä pakastemarjoistakin. Käytä silloin marjat kohmeisina ja lisää tarvittaessa paistoaikaa. 







Mansikka-vadelmapiiras

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja
Täyte:
250 g mascarponejuustoa
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1tl vaniljasokeria
n. 100 g tuoreita vadelmia
n. 100 g tuoreita mansikoita paloiteltuna
(tai pakastemarjoja kohmeisina)

  Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kananmuna kevyesti joukkoon. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Halutessasi voit voidella vuoan, mutta se ei ole välttämätöntä.
  Vatkaa täytteeseen tuleva kananmuna ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Sekoita mascarpone, kerma, sitruunamehu ja vaniljasokeri joukkoon. Levitä marjat piirakkapohjan päälle ja kaada juustoseos pinnalle.
  Kypsennä piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Jos reunat tummuvat liikaa, peitä piirakka kevyesti foliolla kypsennyksen loppupuolella. Anna levätä hetki uunista ottamisen jälkeen.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...