29. joulukuuta 2017

Mehevä currybroileri ♥

Voi pojat miten hyvältä tavallinen arkiruoka maistuu näin joulun jälkeen! Etenkin kun joulua edeltävän viikon muonitus oli kaikessa kiireessä vähän mitä sattuu. Jossain vaiheessa katselin niitä ruokia, mitä muksuille syötin ja tunsin melkoisen piston omatunnossani. Aika ravintoköyhää kamaa kun oli. Josko nyt parantaisi tapansa ja kiinnittäisi taas enemmän huomiota siihen mitä perheelle syöttää.

Innostuin muuten pitkästä aikaa kaivelemaan keittokirjoja hyllystä ja hakemaan niistä inspiraatiota tuleviin ruokiin. Siinä kirjoja silmäillessä tajusin, että hyllyn sisältöä on pakko karsia raa'alla kädellä. Kirjakokoelma on nimittäin viime aikoina kasvanut niin paljon, että hyllyistä loppuu pian tila, eikä uudelle hyllylle ole tilaa. Ongelmana on vaan se, etten malttaisi luopua yhdestäkään opuksesta. Jos niitä vaikka joskus vielä tarvii... 

Kirjoista sain idean tämän päiväiseen broileriruokaan. Kokkailu reseptin mukaan kulki taas siihen mulle tyypilliseen tapaan, eli kurkkaa ainekset, silmäile resepti, laita kirja pois ja tee jotain sinne päin. Ja ihan hyvä ruoka siitä syntyi.




Currybroileri uunissa

600 g broilerin rintafileitä
loraus öljyä
1 tl jauhettua inkivääriä
2-3 tl punaista currytahnaa
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 tlk herkkusieniviipaleita
½ dl soijaa
1 dl ruokakermaa
kourallinen kuorittuja maapähkinöitä 

  Kuumenna öljy pannulla. Lisää joukkoon inkivääri sekä currytahna. Ruskista broilerin rintafileet kevyesti öljy-mausteseoksessa ja nosta uunivuokaan. 
  Suikaloi paprikat, valuta herkkusienet. Kaada paprikat ja sienet broilereiden paistamiseen käytetylle pannulle ja kypsennä muutama minuutti sekoitellen. Kaada kasvikset uunivuokaan broilereiden päälle.
  Kaada uunivuokaan soija ja kerma. Lisää päälle kourallinen maapähkinöitä. Nostele ainekset varovasti sekaisin. 
  Peitä vuoka kannella tai foliolla. Kypsennä ensin 175 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Pudota sitten lämpö 100 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä 30 minuuttia.
  Tarjoa riisin ja raikkaan salaatin kera.


22. joulukuuta 2017

Ihana Daim-juustokakku ♥

Viime viikonloppuna sain taas äitini ja velipojan perheineen meille syömään. Tämä on tällainen jokavuotinen perinne, sillä joulun kukin viettää tahollaan. Tarjottavan pääruoan kanssa ei kauheasti tarvi päätänsä vaivata, sillä tarjolla on aina sitä samaa, nimittäin rakuunabroileria isävainaan reseptillä. Jälkiruokien suhteen saan sentään käyttää enemmän mielikuvitusta ja tällä kertaa innostuin tekemään daimjuustokakkua. Kovasti yritin etsiä sopivaa ohjetta netistä, mutta mielenkiinto reseptien selaamiseen lopahti yhtä nopeasti kuin alkoikin... Lopulta hain vain jotain aineksia kaupasta ja tällainen kakku siitä sitten syntyi. 




Daim-juustokakku

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna
Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
145 g maitosuklaata
3 liivatelehtä
2 rkl vettä
1 pss Daim-rakeita
2-3 rkl tomusokeria
Koristeluun:
pari palaa suklaata sulatettuna
Daim-rakeita
pieniä marenkeja
koristehelmiä

  Hienonna keksit esim. tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan. Laita irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos tiiviisti vuokaan.
  Sulata maitosuklaa mikrossa välillä sekoitellen. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon mascarpone ja vatkaa vielä, kunnes vaahto on napakkaa. Kaada hieman jäähtynyt suklaa vaahdon joukkoon samalla sekoittaen. Kuumenna vesi kiehuvaksi, purista liivetelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan. Anna liivateseoksen jäähtyä ihan hetki ja lisää se sitten täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen. Lisää täytteeseen karkeasti rouhitut Daim-rakeet ja mausta maun mukaan tomusokerilla.
  Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä vähintään nelisen tuntia. Poista vuoan reuna ja koristele esim. sulatetulla suklaalla, Daim-rakeilla, marengeilla sekä erilaisilla kakkukoristeilla.


19. joulukuuta 2017

Pienten poikien synttärikakut ♥

Muutama synttärikakkujuttu on näemmä jäänyt julkaisematta, joten esitellääs ne kakut sitten tässä välissä. Joulukuussa sain tehdä kakut kahden pienen pojan synttäreille. Toisella toiveena oli traktorikakku, toisella puolestaan Ryhmä Haun Valpas. Kovasti yritin katsella, josko olisi löytänyt tuon koiran muovisena figuurina, mutta kun ei sitä löytynyt, tein koiran sitten sokerimassasta.

Traktorikakussa on kaakaokakkupohja, välissä maitosuklaamousse ja päällä kaakaojauheella maustettu kerma. Siis täysin samat ainekset kuin aiemmin tehdyssä ötökkäkakussakin. Traktorin lisäksi kakkuun toivottiin tipuja. Ensimmäiset kyhäelmät näyttivät lähinnä keltaisilta haamuilta, toinen yritys onnistui jo vähän paremmin. 



Ryhmä Hau-kakusta löytyy vaalea kakkupohja, välissä mascarponevaahto sekä mansikat. Päällä vaniljakreemillä maustettu kerma. Samainen täyte löytyy mm. tästä Frozen-kakustakin.



Pakkasin kakkujen isot koristeet eri rasiaan, sillä koira ei olisi kakkulaatikkoon mahtunut, traktorikakku puolestaan tarjottiin vasta seuraavana päivänä, enkä halunnut ottaa riskiä, että koriste sulaisi kakun päällä.

Lämpimät onnittelut vielä molemmille pojille! ♥ 

14. joulukuuta 2017

Täydellinen juhlakranssi ♥

Joskus yksinkertaiset asiat on niitä kaikkein parhaimpia, kuten tämä ihana voilla ja kermalla leivottu pullakranssi! Päältä rapeaa, sisältä ihanan pehmeää pullaa. Valmistaminenkin oli helppoa, joskin kohottamisiin saa varata hieman aikaa. Tosin yksi vika tässä oli. Tämä oli nimittäin aivan liian pieni! Tänään on siis aivan pakko tehdä toinen. 


Ohjeen tähän juhlakranssiin löysin ikivanhoista ruokaohjemapeistani, eikä alkuperästä ole mitään tietoa. 

Juhlakranssi

1,25 dl kermaa 
50 g voita
n. 5dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2-3 tl sokeria
25 g hiivaa
1 kananmuna
½ tl kardemummaa
Täyte:
100 g voita
3/4 dl sokeria
½ tl kardemummaa
Voiteluun ja koristeluun:
1 kananmuna
raesokeria
mantelirouhetta

  Lämmitä liemi 37 asteiseksi. Nypi pehmeä rasva suurimpaan osaan jauhoja. Lisää suola, sokeri, liemi, johon on liuotettu hiiva, muna sekä kardemumma. Alusta taikina. Kohota liinan alla. 
  Lisää loput jauhoista. Kumoa taikina leivinpöydälle. Vaivaa kevyesti ja kaaviloi se ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi, n. 30*50cm. 
  Sekoita täytettä varten pehmeä rasva, sokeri ja kardemumma keskenään. Levitä täyte taikinalevyn päälle. Kääri levy rullalle pitkältä sivulta alkaen ja leikkaa 10 osaan. Aseta palat leivinpaperille leikkauspinta ylöspäin ympyrän muotoon, halkaisija n. 21cm. Rullien saumakohdat kannattaa asettaa toista rullaa vasten, ettei rullat aukea paistettaessa. Anna kohota liinalla peitettynä n. 40 minuuttia.
  Voitele kranssi munalla. Ripottele pinnalle raesokeria ja mantelia. Paista uunin alimmalla tasolla 15-20 minuuttia 200 asteessa. Paistamisen loppuvaiheessa kranssin voi nostaa uunin keskiosaan.


11. joulukuuta 2017

Kardemummainen mustikka-valkosuklaakakku ♥

Palataanpas taas viime viikkoon ja itsenäisyyspäiväksi tekemiini kakkuihin. Yksi niistä oli valkosuklaa-mustikkakakku, joka matkasi SO-bloggaajakaverin syntymäpäiville. Koska juhlia vietettiin itsenäisyyspäivänä, sai kakkukin olla teemaan sopiva. Ajatuksena kun oli samalla kunnioittaa Suomea ja Suomen luontoa. 

Kakku syntyi tällä kertaa Arlan ohjetta soveltaen. Tästä tuli vaan paljon suurempi ja koska täyte äkkiseltään tuntui vähän turhan makealta, ripottelin kerrosten väliin pakastemustikoita. 




Valkosuklaa-mustikkatäytekakku

Pohja:
10 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 tl kardemummaa
Kostutus:
maitoa 
vaniljasokeria
Täyte:
3 prk (à200g) mustikka-vaniljarahkaa
7 dl kermaa
200 g valkosuklaata
pakastemustikoita maun mukaan
Päälle:
6-7 dl kermaa
vaniljasokeria
3 rkl tomusokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta
½ vaniljatangon siemenet
Koristeluun:
pensasmustikoita
valkosuklaata
mintunlehtiä
koristerakeita

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele 28 senttinen vuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Lisää joukkoon leivinjauhe sekä kardemumma. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa välillä sekoitellen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaa ohuena nauhana kermavaahdon joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon rahka ja sekoita täyte tasaiseksi.
  Kokoa kakku suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Voit koota kakun myös kelmutettuun kakkuvuokaan ja kumota alustalle ennen kuorruttamista. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Nosta alin pohja tarjoilualustalle, kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä päälle 1/3 täytteestä. Ripottele päälle kohmeisia mustikoita. Nosta päälle kakkulevy ja täytä jokainen väli samoin kuin ensimmäinen. Päällimmäiseksi vielä kakkulevy ja kostutus. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.
  Lisää kerman joukkoon vanilja- sekä tomusokeri, vaniljakreemijauhe sekä puolikkaan vaniljatangon siemenet. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  Levitä ensin kakun päälle ohut kermakerros, joka sitoo mahdolliset irtomurut. Levitä sitten päälle paksumpi, tasainen kermavaahtokerros. 
  Sulata muutama pala valkosuklaata, levitä se ohueksi kerrokseksi leivinpaperille ja nosta suklaa jääkaappiin kovettumaan. Rouhi muutama pala valkosuklaata ripoteltavaksi muiden koristeiden alle. Marenkien pohjiin sivelin hieman sulatettua valkosuklaata, sillä marenki pehmenee todella nopeasti kerman päällä.
  Koristele kakku haluamallasi tavalla. 




9. joulukuuta 2017

Gluteeniton kinkkurullakakku


Tämän vuoden kakkujutut alkaa olla aika hyvin hanskassa. Pari kakkua olisi vielä leivottavana, mutta sen jälkeen saa sitten keskittyä omiin jouluvalmisteluihin. Huomenna tosin joutuu leipomaan omalle väelle ensimmäisen satsin pipareita, poika kun niitä niin kovasti pyyteli. Kovasti vannoi itse hoitavansa sen leipomisen, mutta luulen ettei tuon jätkän keskittymiskyky piisaa kovin pitkälle. Mutta ehkä mä selviän siitä urakasta itsekin. 

Muutama ohje olisi vielä kirjoitettavana ja kakkukuva jakamatta, mutta yritän niitä saada julki hissukseen. Tänään olisi vuorossa gluteeniton kinkkurullakakku, jonka tein yhden pienokaisen synttäreille. Vastaava kakku löytyi aikoinaan tytön rippijuhlista, tosin broileriversiona. Varsinainen voileipäkakkuhan tämä ei ole, vaan paremminkin pannukakkurulla, joka on naamioitu kakuksi. Tämä on todella helppo tehdä, eikä maussakaan ole moittimista. Alunperin ohje on Ulla Svenskin Suloiset suolaiset -kirjasta.

Huomasin vasta jälkeenpäin, että rullasin kakun tällä kertaa pitkältä sivulta alkaen, jolloin rullasta tuli pidempi ja matalampi kuin viimeksi.



Gluteeniton kinkkurullakakku

Pohja:
6 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl gluteenittomia jauhoja
50 g voita
1 tl suolaa
Täyte:
200 g kinkkurouhetta
200 g paprika-chilituorejuustoa
100 g ranskankermaa
1/4-½ dl kermaa
2 salottisipulia
1 pieni punainen paprika
½-1 dl juustoraastetta
persiljaa
Päälle:
200 g ruohosipulituorejuustoa
½ dl ranskankermaa
Koristeluun:
salaattia
ilmakuivattua
miniluumutomaatteja
herneenversoja

  Vatkaa kananmunat maitoon, sekoita joukkoon jauhot, sulatettu voi ja suola. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille ja kypsennä 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskeita pilkkuja. Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä.
  Sekoita täytteen tuorejuusto, kerma ja ranskankerma tasaiseksi. Lisää joukkoon kinkkurouhe, kuutioitu paprika, juustoraaste sekä hienonnetut salottisipulit ja persilja. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri tiukaksi rullaksi. Jätä saumapuoli alaspäin. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ennen kuorruttamista.
  Notkista päälle tuleva tuorejuusto yhdessä ranskankerman kera. Nosta pannukakkurulla tarjoilualustalle ja kuorruta tuorejuustoseoksella. Koristele haluamallasi tavalla.




7. joulukuuta 2017

Lohi-juustokakku saaristolaisleipäpohjalla ♥

Itsenäisyyspäiväksi tuli leivottua kakku jos toinenkin, mutta niistä yksikään ei jäänyt oman väen syötäväksi. Eipä sen puoleen, ei meillä väki niin herkuista enää piittaakaan. Kuivakakut katoaa kyllä, jos sellaisen leipoo ja jättää keittiön pöydälle näkyville, mutta muut jää enimmäkseen syömättä.

Aivan kaikkia leivonnaisia en edes kuvannut, kun kerran ohjeet blogista jo löytyy, mutta osan kuitenkin voi teillekin esitellä. Ensimmäisenä voisi laittaa jakoon lohitortun ohjeen. Täytteen ohjeen nappasin Maku.fi-sivulta tai nykyään näyttää nimenä olevan Meillä kotona, pohjana oli sama saaristolaisleipäpohja kuin joskus kauan sitten tehdyssä kasvisjuustokakussakin. Mun mielestä täyte oli vähän turhan kiinteä, ehkä pikku tilkka kermaa lisää olisi voinut tässä toimia. Mutta sen mitä täytettä maistelin, niin hyvältä se maistui.

Tällä ohjeella tehtynä pohja on aika paksu suhteessa täytteeseen, eli jos haluat ohuemman pohjan, käytä esimerkiksi 2/3 annetusta ainesmäärästä.




Lohi-juustokakku saaristolaisleipäpohjalla 

Pohja:
n. 300 g saaristolaisleipää
100 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
350 g kylmäsavulohta
1 punasipulia
50 g tuoretta tilliä
2½-3 dl kermaa
400 g tuorejuustoa (ruohosipuli)
½ dl sitruunamehua
½ tl mustapippuria
Koristeeksi:
kylmäsavulohta
salaattia
kurkkua
persiljaa 
tilliä
luomusitruunaa

 Aja leipä muruksi yleiskoneen leikkuuterällä. Sulata voi ja sekoita se leipämurun kanssa tasaiseksi. Kokoa kakku suoraan tarjoilualustalle joko irtopohjavuoan reunan tai reunavuoan (halk. n.24-25cm) sisään. Painele leipäseos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  Laita liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Leikkaa lohi pieneksi silpuksi ja sipuli kuutioiksi. Hienonna tilli. Vaahdota kerma ja tuorejuusto kulhossa. Lisää vaahdon joukkoon sipulit, lohi ja tilli.
  Kuumenna sitruunamehu kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet mehuun. Anna jäähtyä hetki. Kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Mausta seos pippurilla.
Levitä täyte leipäkerroksen päälle tasaisesti. Anna lohi-juustokakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Pyöräytä terävällä veitsellä tai paletilla kakku irti reunavuoasta, nosta vuoka varoen pois. Koristele haluamallasi tavalla.



3. joulukuuta 2017

Synttärikakkuja kaksin kappalein

Marraskuun loppu ja koko joulukuu on taas kakkujen suhteen kiireistä aikaa. Onneksi kunto on aavistuksen parempi kuin vielä syksyllä, joten taas jaksaa keittiössäkin touhata vähän paremmin. Vaikka virtaa leipomiseen piisaakin, ainakin hetkittäin, niin taidot massakakkujen suhteen tuntuu olevan vähän ruosteessa. Tässä pari hiljan leivottua kakkua, joista itse löydän kaikki mahdolliset virheet, mutta jotka onneksi tuntuivat kakun saajille kelpaavan.

Tämä kerroskakku pitää sisällään mansikka-valkosuklaatäytteen, alla on viiden munan ja päällä kolmen munan pohja. Pienemmän kakun alla on kakkupahvi ja isompaan kakkuun painoin vielä muutaman tukikepin, jottei kakku taatusti painu. Sen kun piti matkustaa muutama kymmenen kilometriä autossa juhlapaikalle. 




Toinen kakku meni äärettömän suloisen ja hämmentävän kohteliaan nuoren neitokaisen synttäreille. Toiveena oli gluteeniton Leijonakaarti-kakku suklaatäytteellä. En ollut leijonakaartista ennen kuullutkaan, mutta onneksi meillä on Google. Mun mielestä tuo leijonaa etäisesti muistuttava hahmo ei ole sinne päinkään, mutta luotan tässä enemmän päivänsankarin mielipiteeseen. Tyttö kun oli kakusta riemuissaan, joten mun mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. 




Pohjasta tein tarvittavaa kakkua isomman ja leikkelin siitä sitten täyttämisen jälkeen oikean muotoisen kakun. Menin piirtämään mallin vapaalla kädellä, siksi tuo pään muoto ei ole ihan oikea. Massa piisasi just ja just, mutta tosi hilkulla oli, ettei tarvinnut ajaa isäntää massakaupoille.  



Täytteen tein kermasta, mascarponesta sekä Pandan maitosuklaasta. En ennen tiennyt, että sekin on gluteenitonta, mutta päivänsankarin äiti siitä vinkkasi. Kyseinen suklaa kun oli päivänsankarin suosikki. Eikä siinä mitään, siitä tuli nimittäin oikein hyvän makuinen täyte! 

Onnea vielä näin jälkikäteen päivänsankareille! ♥
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...