18. kesäkuuta 2018

Sitruunainen, gluteeniton britakakku ♥

Britakakku on sellainen herkku, jota on aivan pakko tehdä aina kesäisin. Tällä kertaa tein kakusta gluteenittoman ja täytteeseen lisäsin jääkaapista löytyneen lemon curd-purkin jämät. Sen lisäksi tein kakusta pienemmän, mutta korkeamman, kuin yleensä. Leikkasin siis pohjan neljään osaan ja kasasin korkeaksi kakuksi. Voit ihan hyvin tehdä tästä sellaisen perinteisen, matalamman version. Pohjan ohjeen nappasin K-Ruoka-sivustolta.


Vaikka kakku onkin melkoisen makea, niin onhan tämä kyllä ihan hirmuisen hyvää! Lemon curd sopii täytteeseen erinomaisesti, eikä tuo gluteeniton pohja eronnut mitenkään tavallisesta.




Gluteeniton britakakku 

Pohja:
150g voita
1½ dl sokeria
4 keltuaista
2½ dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria
Täyte:
4 dl vispikermaa
vajaa 150 g lemon curdia
1-2 tl vaniljasokeria
tomusokeria maun mukaan
Väliin ja päälle:
tuoreita mansikoita
pensasmustikoita

  Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
  Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenki taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.
  Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi tai neljään osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon lemon curd ja vaniljasokeri ja makeuta halutessasi lisää tomusokerilla.
  Nosta torttulevy tarjoiluvadille. Levitä kerma levylle ja ripottele pinnalle marjoja. Nosta toinen torttulevy päälle. 
  Jos teet pienen, mutta korkeamman kakun, nosta yksi neliö tarjoiluvadille, levitä päälle 1/3 kermaseoksesta ja maun mukaan marjoja. Nosta päälle toinen levy, täytä. Päällimmäiseksi jää torttulevy ilman täytettä. Koristele marjoilla ja tarjoa heti.



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti tästä on iloa. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinhän se on! :) Pikkujätkä oli ensin sitä mieltä, että kun tämä on gluteeniton, niin tämä ei voi olla hyvää. Kummasti kyllä kelpasi, kun vaan ensin suostui maistamaan palan. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...