28. helmikuuta 2023

Kuorrutettu mausteinen banaanikakku ♥

Ylikypsien banaanien hävitys jatkui vielä viime viikolla. Banaanikaakao oli ihan hyvää, mutta lopuille banaaneille halusin keksiä muuta käyttöä. Kun mapeistani löytyi mausteisen banaanikakun ohje, niin kokeilin sitten sitä.


Kun maistoin kakkua samana päivänä kun sen leivoin, ei kakku maistunut oikein miltään. Unohdin kakun pariksi päiväksi jääkaappiin ja kun sitten maistoin uudelleen, oli kakku oikein hyvää. Mutta niinhän se usein tällaisten kakkujen kanssa on, että ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä leipomisesta. Kakkuun tehdään kuorrute appelsiinimehusta, voista ja tomusokerista. Aluksi meinasin jättää kuorrutteen pois, mutta kyllä se tähän kakkuun sopi. Kakku itsessään kun ei ole hirveän makea, niin tuo kuorrute tuo sopivasti makeutta lisää. Alkuperäisen ohjeen mukaan taikinaan laitettiin ½ tl suolaa, mutta äkkiä sanoisin että vähän vähempikin piisaa. Ohjeen alkuperästä mulla ei ole mitään käsitystä.

Mausteinen banaanikakku

150 g voita tai margariinia
1½ dl fariinisokeria
3-4 isoa, kypsää banaania (n. 4dl soseena)
2 kananmunaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/4-½ tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
25 g voita tai margariinia
2 rkl appelsiinimehua
3 dl tomusokeria
suklaaströsseleitä tai raastettua suklaata

  Survo banaanit haarukalla soseeksi. Sulata rasva. Lisää rasvan joukkoon fariinisokeri ja banaanisose. Vatkaa tai sekoita, kunnes sokeri on sulanut/sekoittunut hyvin voin ja banaanin joukkoon. Lisää munat ja vatkaa seos hyvin sekaisin. Sekoita mausteet ja suola taikinaan.
  Sekoita jauhot, sooda ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos taikinaan. Sekoita nuolijalla tai lastalla taikina varovasti tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.
  Kaada taikina voideltuun ja (korppu)jauhotettuun vuokaan (tilavuus 1,8l). Kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa alatasolla n. 55-60 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetken ja kumoa kakku. Anna kakun jäähtyä täysin.
  Valmista kuorrute. Sulata rasva pienessä kasarissa. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja tomusokeri. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja sileäksi. Kaada kuorrutus kakulle ja anna sen valua kakun sivuja pitkin. Jos kuorrutus tuntuu liian löysältä, lisää varovasti tomusokeria. Koristele kakku heti suklaarouheella tai -strösseleillä. Kuorrutus jähmettyy nopeasti.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti