23. helmikuuta 2023

Bataatti-linssikeitto ♥

Mä aina välillä yritän tehdä itelleni jonkin keiton, jota saan sitten muutaman päivän syödä lounaaksi. Yleensä nimittäin käy niin, että kun lounasta pitäisi syödä, en mukamas keksi kaapista mitään syötävää. Tämä johtaa siihen, että en syö mitään ja hetken päästä oon nälkkäkiukkuineni varsin huonoa seuraa. Etenkin nyt kun liikkuu paljon enemmän kuin ennen, olisi syytä joskus syödäkin. Kuulemma. 

Tällä kertaa keittelin bataatti-linssikeiton Sari Spåran reseptiä soveltaen. Ohje löytyi Sarin Talven maku -kirjasta. Kirja on kerrassaan ihana, kuten kaikki muutkin Sarin kirjat! Keittokin oli ihan hyvää, joskaan yksistään ei nälkää ihan hirveästi pitänyt. Mutta voi silti tehdä toistekin. :)



Mausteinen bataatti-linssikeitto

2 rkl öljyä 
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 rkl punaista currytahnaa
½ tl chilirouhetta
2½ dl kookosmaitoa
1 (n. 750 g) bataatti
7½-8 dl vettä
2 kana- tai kasvisliemikuutiota
140 g punaisia linssejä
2 rkl sitruunamehua
Lisäksi:
cashewpähkinöitä 

  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja hienonna inkivääri. Kuori ja paloittele bataatti. Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipuli ja kuullota hetki. Lisää inkivääri ja valkosipuli ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia.   
  Lisää pannulle currytahna, chilirouhe ja kookosmaito. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti. Lisää joukkoon bataattikuutiot, vesi ja liemikuutiot. Keitä hiljalleen kannella peitettynä n. 10 minuuttia. 
  Huuhdo linssit ja lisää ne ne pannuun. Jatka keittämistä kannella peitettynä vielä n. 10 minuuttia tai kunnes bataatit ja linssit ovat kypsiä. Mausta sitruunamehulla. Soseuta keitto sauvasekoittimella. 
  Paahda cashewpähkinöitä kevyesti kuivalla pannulla. Rouhi paahdetut pähkinät ja tarjoa keiton kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti