7. helmikuuta 2023

Pulled Pork bbq-kastikkeella

Nyhtöpossu ei näillä sähkönhinnoilla ole ehkä se järkevin ruoka valmistaa, mutta kun pakastimesta löytyi kasslerinpala ja nyhtöpossua teki mieli, niin ei siinä oikein mikään auttanut. Toisaalta, kun leipomiset jäi ja talon asukasmäärä väheni yhdellä, on myös meidän sähkönkulutus pienentynyt ihan kohtuudella. Eli siinä mielessä yksi vähän hitaampi uuniruoka ei ehkä haittaa.

Halusin tällä kertaa tehdä ruoan toisin kuin yleensä, joten soveltelin sitten Liselotte Forslinin Pikaruokaa-kirjan Pulled Pork-ohjetta. Aluksi lihalle tehty bbq-kastike vähän epäilytti, mutta kun kastiketta keitteli rauhassa, muuttui makukin kummasti. Itse tykkäsin tästä kovasti ja kerrankin tuo lihapalakin oli imenyt kunnolla makuja itseensä. Bbq-kastiketta oli vähän reippaasti tuohon lihapalaan, eli huoletta voit laittaa lihaa tuplastikin. Tuplaa toki silloin myös tuo lihaan hierottavan mausteseoksen määrä.



Pulled Pork

n. 1 kg kassleria
Mausteseos:
1 rkl sormisuolaa
½-1 tl vastajauhettua mustapippuria
½ rkl (savu)paprikajauhetta
Vuokaan:
1-2 sipulia
6 valkosipulinkynttä
1 dl lihalientä (1dl vettä + 1/3 lihaliemikuutiota)
Bbq-kastike:
1 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 laakerinlehteä
n. 10 kokonaista mustapippuria 
2 tl juustokuminaa
1 tl oreganoa
2 rkl öljyä
n. 3dl chilikastiketta (esim. Heinz)
2-3 rkl omenaviinietikkaa
1 dl ruokokidesokeria
1 tl suolaa
1 tl worcestershirekastiketta
1-2 tl sambal oelek-chilitahnaa

  Kuullota sipulia, valkosipulia, laakerinlehtiä, pippureita, juustokuminaa ja oreganoa öljyssä kattilassa tai kasarissa. Älä anna ruskistua. Lisää loput kastikkeen ainekset ja hauduta matalalla lämmöllä n. 20 minuuttia. Hämmentele välillä.
  Kiehauta lihaliemi ja nosta sivuun. Sekoita mausteseoksen ainekset ja hiero ne lihan pintaan. Lorauta halutessasi padan pohjalle pikkutilkka öljyä ja nosta lihapala pataan. Kuori ja lohko sipulit ja puolita halutessasi kuoritut valkosipulinkynnet. Nosta ne pataan lihan ympärille. Kaada pataan lihaliemi ja bbq-kastike. Peitä pata kannella ja anna muhia 125-asteisessa uunissa 4-5 tuntia tai kunnes liha on niin kypsää, että sen voi repiä haarukalla paloiksi. 
  Nosta liha padasta ja revi paloiksi. Tarjoa joko sellaisenaan ja padassa oleva kastike sitten erikseen tai nosta liha vuokaan ja kaada joukkoon haluamasi määrä kastiketta.
  Tarjoa liha hampurilaisten, hodareiden tai tortillojen täytteenä tai vaikkapa lohkoperunoiden kera.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti