7. maaliskuuta 2023

Kinkkukierteet ♥

Mun tyttöni täytti sunnuntaina vuosia. Varsinaisia juhlia ei enää järjestetty, mutta lauantai-iltana juotiin teetä mun siskoni kanssa ja sunnuntaina kahviteltiin mun äidin ja veljen perheen kanssa. Kaukana on ne ajat kun lasten synttäreille leivoin älyttömästi kaikkea ja samalla stressasin juhlien takia ihan liikaa. Nyt leivoin vaan vähän, eikä niitä tarjottavia sitten jäänytkään mitenkään ylenpalttisesti. Samalla sain muistutuksen siitä, ettei tuo kakkujen leipominen vielä kannata. Ei vaan kädet kestä niitä kummallisia työasentoja tai asioiden vatkaamisia. Eikä kyllä kestänyt kaulimistakaan eli senkin saa vielä toistaiseksi unohtaa tai sitten täytyy laittaa joku noista perheen miehistä tekemään sen mun puolesta. Harmittaa, mutta ei auta kuin jatkaa kuntoutumista ja toivoa parasta.

Sunnuntain suolaiseksi tarjottavaksi tein pikkuisia kinkkukierteitä. Varsin simppeleitä ja helppoja tehdä ja kummasti kelpasivat. Näitä tuli ehkä kolmisenkymmentä ja kaikki katosivat. Aluksi ajattelin, että kehtaako näitä edes tarjota, mutta onneksi tarjosin, kun tuntuivat maistuvan vieraille kaikista parhaiten. 



Ainesmääriä en niin hirveän tarkkaan mittaillut, mutta aika liki nuo määrät kuitenkin on.

Kinkkukierteet lehtitaikinasta

1 iso (600g) lehtitaikinalevy
Täyte:
n. 200g palvikinkkurouhetta
n. 2 dl chilikastiketta tai chiliketsuppia 
150 g emmental-mozzarellajuustoraastetta
Lisäksi:
1 kananmuna voiteluun

  Sulata lehtitaikinalevy pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa levy kahteen osaan ja kauli palat hieman pidemmiksi ja ohuemmiksi. Levitä lehtitaikinalevyjen päälle chilikastike, kinkkurouhe ja juustoraaste. Kääri palat tiiviiksi rulliksi pitkältä sivulta alkaen ja leikkaa reilun sentin paksuisiksi kiekoiksi. 
  Nostele kinkkukierteet leivinpaperille pellille ja voitele ne kananmunalla. Paista kierteitä 225-asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia tai kunnes ovat kauniin kullanruskeita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti