13. maaliskuuta 2023

Tuulihatut ♥

Joskus ennen muinoin tein aika usein juhliin tuulihattuja. Mutta sitten ne vain jäi ja viime tuulihattujen leipomiskerrasta on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta. En tiedä mistä ne taas mieleen pompsahti, mutta pakko oli kaivella joku tuulihatturesepti esiin ja testata vieläkö nuo onnistuu. Ja onnistuihan ne. Ei maailman kauneimpia, mutta kohosivat ihan nätisti ja maistuivat hyvältä. Ehkä tunsin itseni vähän hölmöksikin, kun tuijottelin uuniin ja katselin tuulihattujen kohoamista. Ja hetken aikaa olin ihan hirveän onnellinen. Onnellinen siksi, että pitkästä aikaa leipominen tuntui oikeasti mukavalta, eikä enää stressannut yhtään. 

Tämä tuulihattuohje on ollut mulla jo kauan, enkä valitettavasti muista mistä tämä on lähtöisin. Mutta aikalailla samanlaisia nuo taitaa olla kaikki.


Tuulihatuista osan täytin ihan tomusokerilla maustetulla kermavaahdolla ja marjoilla, osaan tein fetatäytteen ja osaan kinkkutäytteen. Mutta koska tein suolaiset täytteet summamutikassa, en osaa niihin tarkkoja ainesmääriä antaa. Fetatäytteessä oli kuitenkin fetaa murskattuna, punaista paprikaa hienonnettuna, sipulia silputtuna ja kaikki tämä oli sekoitettu kermavaahdon joukkoon. Kinkkutäytteessä kermavaahtoon sekoitin kinkkurouhetta, punaista  paprikaa ja mustapippurirouhetta.


Tuulihatut
(n. 30-40kpl)

3 dl vettä
100 g voita tai margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa

  Kiehauta vesi ja rasva kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää kaikki jauhot kerralla samalla hyvin kierrevatkaimella vatkaten. Siirrä kattila takaisin liedelle (sammuta liesi). Vaivaa taikinaa kauhalla tai puulastalla kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Nosta kattila sivuun ja anna taikinan jäähtyä. 
  Lisää taikinaan kananmunat yksi kerrallaan sähkövatkaimella hyvin vatkaten. Pursota tai nostele taikina nokareiksi pellille leivinpaperin päälle. Pursota ja paista aina pellillinen kerrallaan ja anna lopun taikinan odottaa pursotuspussissa tai kulhossa. Paista tuulihattuja 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniin värisiä. Älä avaa uuninluukkua paistamisen aikana.
  Anna tuulihattujen jäähtyä, halkaise ja täytä haluamallasi täytteellä juuri ennen tarjoilua.

Tuulihattuja lukuunottamatta kaikki muu tarjottava oli tällä kertaa ihan valmiina ostettu. Sinänsä iso myönnytys multa, kun ennen lähes kaikki piti tehdä itse. Ehkä vihdoin alan oppia, että joskus voi hoitaa tarjoilut vieraille vähän helpomman kautta. 




2 kommenttia:

  1. Tuulihattuja tulee tehtyä tosi harvoin! Jostain syystä. En kyllä muista edes milloin olisin tehnyt. Täytyykin korjata asia tässä kevään aikana :) Näyttävät niin hyviltä nuo kuvassa olevat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä itsekin tehdä näitä useammin ja kokeilla kaikkia kivoja täytevaihtoehtoja.

      Poista