21. joulukuuta 2015

Ihan itse tehty lakkalikööri ♥

Viime kesänä saatiin muutama litra lakkoja sillä ehdolla, että ainakin osasta tehtäisiin likööriä. Tottahan me suostuttiin, sillä lakkalikööriä ei oltu vielä ehditty testata. Aivan kaikkea ei kuitenkaan likööriin laitettu, vaan lopuista tein hilloa tyttöni riemuksi. 

Likööri laitettiin alulle joskus elokuun puolessa välissä ja makeutettiin sekä pullotettiin vasta eilen. Olisihan tuon aiemminkin voinut pullottaa, mutta jotenkin muiden kiireiden vuoksi homma vaan jäi. Liköörien valmistaminen on siitä kiitollista puuhaa, ettei käy kuinkaan, vaikka uutteen unohtaisi kaapin päälle useammaksi kuukaudeksi. Vaikka lakkalikööri ei koskaan ole kuulunut mun lemppareihin, niin tätä kyllä juo ihan mielellään. Liekö sitten syy, että lakan maku on niin aito, eikä esanssinen. Jos lakkalikööristä tykkäät ja lakkoja jostain saat, niin tätä kannattaa kokeilla. Valmistaminen on helppoa, joskin hieman aikaa vievää. 

Likööriin käytettiin kahta erivahvuista kirkasta, mutta pelkkä laimeampikin piisaa. Meillä marjojen joukossa oli muutama suopursun lehti, jotka jätettiin makua tuomaan. Ne eivät tokikaan ole pakollisia. 




Lakkalikööri

900 g lakkaa
(muutama suopursun lehti)
n. 50 g sokeria
5 dl 80% vodkaa
7-7½ dl 39 % vodkaa
Sokeriliemi:
2½-4½ dl vettä
5 dl sokeria

  Survo lakat sokerin kanssa haarukalla muhjuksi. Kaada seos tiiviiseen, kannelliseen lasitölkkiin. Kaada päälle vodkat. Sulje hyvin ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 2-4 kuukautta.
  Siivilöi ensin marjamuhju pois. Valuta sitten uutos suodatinpussien läpi. Kiehauta haluamasi vahvuinen sokeriliemi ja anna sen jäähtyä. Kaada sokeriliemi uutoksen joukkoon välillä sekoitellen ja maistellen. Jos likööri jää liian voimakkaan makuiseksi, voit lisätä joukkoon kiehautettua ja jäähdytettyä vettä. Tai jos kaipaat lisää makeutta, lisää makusi mukaan sokerilientä.
  Pullota. Vaaleissa likööreissä kannattaa suosia tummia pulloja tai vaihtoehtoisesti säilyttää niitä valolta suojattuna. UV-säteily vaikuttaa aikaa myöten liköörin makuun ja väriin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti