15. maaliskuuta 2023

Puolukkainen marjamämmi ♥

Mä en mitenkään erityisesti pidä mämmistä. Muksut meillä sitä söisi vaikka kuinka paljon, mutta mä jätän sen mieluummin muille. Kun löysin tuosta vanhasta reseptimapistani marjamämmin ohjeen, ajattelin antaa mämmille vielä yhden mahdollisuuden. Ensin ajattelin, että minä vain maistan tuota ja poika saa syödä loput. Mutta tässä kävikin niin, että mämmi jäi melkeinpä kokonaan mun syötäväksi. Mutta tämä marjainen versio oli kyllä sen verran hyvää, että ei mua haitannut ollenkaan.


Ohje on ollut mulla niin kauan, että en enää tiedä mistä olen sen alunperin löytänyt. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin ruispuurjojauhoja, mutta niitä ei lähikaupasta löytynyt. Joten tein mämmin sitten tavallisista ruisjauhoista. Uunista ottamisen jälkeen marjamämmi on melko löysää, mutta jässähtää just sopivaksi jäähtyessään. Makeaahan tämä on, mutta maidon kanssa oikein hyvää.

Marjamämmi

4 dl puolukoita (pakaste)
1 l vettä 
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
2½ dl ruis(puuro)jauhoja
Vuoan voiteluun:
voita tai margariinia

  Survo kohmeiset puolukat karkeaksi soseeksi. Voitele uunivuoka ja kaada vuokaan vesi, puolukkasurvos, sokeri ja suola. Vatkaa joukkoon ruisjauhot. 
  Kypsennä marjamämmiä 150-asteisessa uunissa 2-2,5 tuntia. Sekoittele puuroa silloin tällöin, etenkin kypsennyksen alkuvaiheessa. 
  Tarjoa marjamämmi jäähtyneenä maidon kanssa. Parhaimmillaan oli pari päivää valmistuksen jälkeen. 



7 kommenttia:

  1. Tota on kyllä tämmöset kuusvitoset syöneet koko lapsuutensa. Kaupunkilaisena kun marjapuskia ollut oli puolukka ainoa mitä kotiin saatiin ilmaiseksi. Ruispuolukkapuuroksi silloin sanottiin. Terveellisempi, arkisempi, täyttävämpi muoto tavalliselle "tuulipuurolle" eli vispipuurolle, joka minusta oli tietysti se parempi muoto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti vastaavaa on syöty iät ajat, sillä resepti on vanha, eikä mikään mun oma uusi keksintö. Kuten yllä sanoinkin.

      Poista
  2. En tiedä onko "mämmi" mitenkään suojattu, mutta kysehän on ruispuolukkapuurosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tähän ohjeeseen törmäsin, ihmettelin tuota mämmi-nimitystä. Koska ensimmäisenä mulle tuli ruispuolukkapuuro mieleen. Mutta sen verran asiaa selvittelin, että marjamämmin ja ruispuolukkapuuron ero on kypsennystavassa. Puuro yleisimmin keitetään kattilassa liedellä ja "mämmi" kypsennetään hitaasti uunissa miedolla lämmöllä, jolloin se imeltyy samalla. Marjamämmin valmistukseen löytyy useampi tapa ja resepti ja varmasti ne reseptitkin elävät tekijän mukaan.

      Mutta liekö sillä niin suurta merkitystä miksi tätä kutsuu. Hyvää se oli silti. Ja mun mielestä on mukava kaivella vanhoja ruokaohjeita esiin, testailla niitä ja jakaa ohjeita muillekin.

      Poista
    2. Tässä yksi peruste nimityksille: Imelletty marjapuuro valmistetaan marjoista - yleensä puolukoista.ja jauhoista tai suurimoista.Imelletty marjamämmi valmistetaan marjoista - yleensä puolukoista ja jauhoista ja maltaista.

      Tämä ohje muuntuu helposti imelletty marjapuuro ohjeeksi jättämällä maltaat pois.

      Imelletty marjamämmi.

      3,0 litraa vettä
      400 g mämmimaltaita
      800 g karkeita ruisjauhoja tai puurojauhoja
      0,75 litraa yleensä puolukkasurvosta
      1/2 - 1 desilitraa siirappia
      1 teelusikallista suolaa

      Paistopinnalle paistamisen aikana 2-3 kertaa muutama ruokalusikallinen vettä tai 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä.

      Näin valmistuu imelletty puolukkamämmi:

      Kuumenna 5 litran kattilassa vettä 70 asteseksi.
      Sekoita vähitellen jauhot ja maltaat kattilassa 70 asteiseen veteen samalla sekoittaen niin että saat sakean notkeahkon puuromaisen mämmiseoksen. Lisää vain tarvittaessa jauhoja ja maltaita. Seos saa olla tässä vaiheessa hiukan liiankin sakeaa, mutta kuitenkin helposti sekoitettavaa. Mämmiseos notkistuu imeltämisen aikana. Laita kansi kattilaan.
      Voit kuumentaa uunin valmiiksi 70 asteiseksi.
      Laita mämmiseoskattila 70 asteiseen uuniin ja anna mämmiseoksen imeltyä noin 5 tuntia ja sekoita välillä.
      Ota imeltynyt mämmiseos uunista. Lisää imeltyneeseen mämmiseokseen siirappi ja marjasurvos. Jos mämmiseos on liian sakeaa isää vain tarvittessa kuumaa vettä. Lisää suola. Sekoita tasaiseksi.
      Laita marjamämmi kunnolliseen uunivuokaan ja paista aluksi 150-170 asteisessa sähkölieden uunissa noin 20-30 minuuttia. Alenna uunin lämpötila noin 130 asteeseen ja lisää vuokaan paistopinnalle muutama ruokalusikallinen vettä tai siirappivettä estämään korppuuntumista ja kuorettumista. Näin voit paistaa täysiä vuokia ja saat erinomaisen mehevän imelletyn marjamämmin. Mämmi saattaa kuivua ja korppuuntua sekä kuorettua yllävänkin helposti ja kannattaakin valvoa että mämmi ei kuivu eikä korppuunnu.
      Paista imellettyä marjamämmiä sähkölieden uunissa noin 5 tuntia.

      Poista
  3. Lukemani mukaan mämmiä olisi imellytetty ainakin Karjalassa vesi-ruisjauhoseoksesta ilman maltaita, joita ei ole ollut käytössä. Samanlaisesta maltaattomasta imelluksesta on ilmeisesti käytetty myös kotikaljan esivanhempaa, "voassia" (kvassi) eli taaria.

    VastaaPoista