15. tammikuuta 2018

Pehmeät porkkanaleipäset ♥

En ole tainnut kovin montaa kertaa leipoa leipää tai sämpylöitä sen jälkeen, kun pikkumies sairastui diabetekseen. Ehkä yhtenä syynä on se, että en oikein osaa laskea hiilareita noista omista leivistä. Muut leivonnaiset ja ruoat saa arvioitua helposti, mutta näitä en vaan osaa. Tänään sain kuitenkin jonkun hetkellisen mielenhäiriön ja leivon keiton kaveriksi porkkanaleipäsiä. Yritin tehdä näistä sellaisia suht littania, mutta kummasti ne kohosivat uunissa lähes sämpylöiden kokoisiksi. 




Lisäsin taikinaan ruisjauhoja, ettei tuo olisi aivan pelkkää vehnähöttöä. Normaalisti olisin laittanut lisäksi spelttiä, mutta tuo jauho-osasto on pitkän tauon jälkeen vähän köyhänlainen, ei spelttiä kaapeista löytynyt. Ihan hyviä ja mukavan pehmoisia näistä tuli näinkin.


Porkkanaleipäset 
(18kpl)

5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
2 dl hienoa porkkanaraastetta (2-3 pientä porkkanaa)
1½ tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
3 dl ruisjauhoja
10-11 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita

  Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja sekoita kunnes hiiva liukenee. Lisää joukkoon porkkanaraaste, suola. siirappi sekä ruisjauhot. Sekoita seos tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Sekoittele taikinaa ensin puuhaarukalla, jatka sitten vaivaamista käsin. Vaivaa pehmeä voi taikinaan. Taikina saa tässä vaiheessa olla suht' tarttuvaista ja löysää. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
  Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle. Vaivaa taikinaa hetki. Leikkaa se sitten 18 palaan. Pyörittele palat jauhoja apuna käyttäen ensin sämpylöiksi ja litistä ne sitten kevyesti. Nosta palat leivinpaperille pellille ja anna kohota n. 10-15 minuuttia.
  Paista leipäsiä 225 asteisessa uunissa 15-18 minuuttia koosta riippuen. Leipäset ovat valmiit, kun ovat saaneet hieman väriä ja pohja kumisee koputtaessa.




7 kommenttia:

  1. Voisit punnita säpylät, puolet painosta on hiilareita. 20 g säpylää on 10gHH.
    Hyviä päiviä sinne. Diabetes on kyllä oma juttunsa lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se periaatteessa menee ja käytänkin kaupan sämpylöiden ja leipien kohdalla, jos hiilaritietoja ei ole saatavilla. Jotenkin en vaan luota samaan laskukaavaan omien tekeleiden kohdalla. :D Vaikka saahan niitä sokereita seurattua ja korjattua tarvittaessa.

      Poista
  2. Voisit punnita säpylät, puolet painosta on hiilareita. 20 g säpylää on 10gHH.
    Hyviä päiviä sinne. Diabetes on kyllä oma juttunsa lasten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Herkullisilta näyttää nuo sämpylät! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista