19. maaliskuuta 2016

Tosi tosi helppo appelsiini-suklaakakku ja kuntoutuskuulumisia

Vihdoin on aika palata kuntoutuksen jälkeiseen arkeen. Kolmen viikon rupeama oli aika rankka, mutta silti olen onnellinen, että tuon kävin läpi. Sain paljon uutta tietoa ja inspiraatiota siihen, miten hoitaa itseään niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Toisaalta tulokset olivat aika karua luettavaa, vaikka tiesinkin, ettei tämä kunto häävi ole. Jatkossa täytyy tehdä paljon töitä, että saisi lukemia edes vähän paremmaksi. Ehkä suurin pohdintaa aiheuttava juttu oli koko kuntoutushenkilöstön kanta mun suhtautumisesta omaan itseeni ja siitä herännyt huoli mun jaksamisesta. Kolmen viikon aikana tuli hyvin selväksi, että vaadin itseltäni aivan liikaa. Vaikka kuinka olisin kipeä, pyrin tekemään asiat vaikka hampaat irvessä. En hyväksy omaa heikkouttani, enkä osaa olla itselleni armollinen. Vaadin itseltäni ja tekemisiltäni täydellisyyttä, enkä hyväksy mitään kompromisseja. Sen vuoksi arjesta on tullut suorittamista ilman niitä toimintoja ja asioita, jotka toisivat elämään iloa ja mielihyvää. Näitä asioita pyöritellessä herää vain kysymys, että kuinka kauan pää ja kroppa tällaista kestää? Ja miksi on niin vaikeaa jättää tiskit tiskipöydälle, pölyt pyyhkimättä tai tavarat hujan hajan ja lähteä vaikka ulos nauttimaan kauniista kevätauringosta? Vaikeita kysymyksiä ja asioita, joiden eteen mun kai pitäisi todella tehdä töitä. Koska kyllähän tämä mun "hampaat irvessä" suorittaminen ja sen takia väsyminen vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin. Jos olen koko ajan väsynyt, kipeä ja kiukkuinen, en voi antaa mitään hyvää perheellenikään. Vaikeita asioita, vaikeita asioita... 

Kuntoutuksessa mulla on kyllä maailman paras toimintaterapeutti, joka yritti parhaansa mukaan kannustaa mua luopumaan pikkutarkkuudesta ja vaativuudesta omaa toimintaa kohtaan. Jakson aikana sain maalailla, tehdä koruja, kokeilla lautasliinatekniikkaa, leipoa ja opettaa leipomista myös toiselle kuntoutujalle. Tarkoituksena oli löytää asioita, jotka toisivat arkeen iloa ja joiden avulla voisi suunnata ajatuksia pois kivusta. Nautin käsillä touhaamisesta suunnattomasti, mutta kun tulin kotiin, iski epätoivo siitä, että missä vaiheessa näitä muka ehtisin toteuttaa. En missään. Koska ensin täytyy hoitaa ne pyykit ja tiskit ja pölyt ja kauppareissut ja ja.... Ja taas noidankehä on valmis. 

Vaikka viime viikko olikin rankka, niin ehdin ja jaksoin leipoa yhden todella helpon suklaakakun. Tässä ohjeessa ainekset sekoitetaan keskenään, eikä vispilöitä sun muita tarvita. Ehkä rakenne on vähän murenevaisempi, mutta mehevä kakku tämä joka tapauksessa on. Kakkua ei kannata pitää uunissa liian kauaa, jotta mehevyys säilyy. Suklaata vaihtelemalla kakusta saa vaikka minkä makuisen. 




Helppo appelsiini-suklaakakku

4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
150 g voita sulatettuna
100 g tummaa appelsiinisuklaata rouhittuna

  Sekoita jauhot, kaakaojauhe, sokeri, sooda, vaniljasokeri ja suola keskenään. Lisää joukkoon rouhittu suklaa, maito, kananmunat sekä sulatettu voi. Sekoita taikina varovasti lastalla sekaisin.
  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia, tai kunnes kakku on tikulla koitettaessa kypsää. Kumoa kakku ja koristele halutessasi sulatetulla suklaalla. 




Vielä ehtii muuten käydä osallistumassa muumimukiarvontaan! Arvontajuttuun pääset tästä

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan kuuloinen kakku, nappaan ohjeesi talteen kyllä. <3

    Tsemppiä Anu! Tiedän tasan mistä puhut kun itseltään vaatii liikaa ja joillekin asioille ei osaa ummistaa silmiään. Fibron myötä tämä kaikki kaksinkertaistuu niinä päivinä kun väsymys valtaa ja et kykene toimimaan. Itsesyytökset on kovia ja siinä itse on oman itsensä pahin vihollinen. Toivon kovasti sulle voimia ja aurinkoa arkeesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥ Sen mitä tuossa alkuvuodesta (vai koskas se oli?) kirjoittelit omasta tilanteestasi, niin voisi päätellä, että ollaan samanlaisia jääräpäitä ja asioita tehdöön vaikka väksin. Sinä onneksi osasit hillitä tahtia ajoissa.

      Poista
  2. En pysty millään samaistumaan sun kipuihin, mutta tämän tekstin luettuani mietin itsekin, että miten sitä välillä eleleekin niin suorituskeskeisesti.... Tottahan se on että pakko ne hommatkin on tehdä, mutta kun välillä tuntuu että sellaisetkin asiat mistä aiemmin on nauttinut spontaanisti on nyt kellontarkkaa suorittamista. Kai se on hyvä kun itse tiedostaa nämä, että vielä pystyy pysähtymään ja miettimään asioita. Ei sen elämän kai pitäisi olla kellontarkkaa suorittamista, mutta jotenkin tämä nykyinen elämänmeno yleisesti väkisin ajaa siihen. Enemmän ja enemmän koko ajan haaveilen siitä erämaamökistä. Saisi olla poissa kiireen keskeltä....
    Tsemppiä! ♥ Yritähän pysähtyä nauttimaan kevään tulosta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne ♥

      Erämaamökki olisi kyllä oikea taivas! Vielä kun saisi olla ihan yksin, tehdä asiat ihan vain itselleen, eikä olisi kiire mihinkään.

      Mä päätin, että nyt alan oikeasti kiinnittämään huomiota omaan käytökseen ja touhaamiseen. Jos vähän osaisi löysätä tahtia ja ottaa asiat rennommin. En tiedä onnistunko, mutta ainakin kannattaa yrittää.

      Poista