4. elokuuta 2016

Vadelma-suklaajäätelö à la Aatos ♥

Meidän herra 5v. on valtavan innokas kehittelemään erilaisia ruokia ja leivonnaisia ja pitääkin mulle vähän väliä esitelmää, millaisia ruokia voisin laittaa. Valmistusmenetelmiin ei toki vielä ota kantaa, mutta luettelee kaikki mahdolliset ainekset, mitä ruoasta pitää löytyä. Hämmentävää kyllä, nämä pojan suunnittelemat ruoat ovat yleensä varsin järkeviä. 

Kesän aikana on tullut toteutettua joitain pojan ideoista, mutta valitettavasti minä olen ollut siinä kohtaa niin laiska, etten ole jaksanut niistä blogiin asti kirjoittaa. Yksi pojan ideoista oli kuitenkin sellainen, joka on pakko teille jakaa. Nimittäin vadelmajäätelö suklaasattumin. Sain tarkat ohjeet siitä, että vadelman täytyy olla raitoina ja suklaaksi kelpasi ainoastaan tumma suklaa.




Vadelmaa olisi jäätelöön voinut laittaa enemmänkin. Nyt maistuu hennosti, joskin kyllä tunnistettavaksi. Käytin jäätelöön kulhon pohjalle muhjaantuneet ja ei niin hyvät vatut. Siis ne, jotka eivät päässeet pakastimeen saakka. Siksi kiehautin ne ensin sokerin kanssa, mutta ihan hyvin vadelmat voi soseuttaa ja paseerata ilman keittämistä. Siis jos käytät kotimaisia vadelmia.


Suklaa-vadelmajäätelö

6 dl vispikermaa
1 prk (n.400g) makeutettua kondensoitua maitoa
2½ dl vadelmia
1-2rkl sokeria
100 g tummaa suklaata

  Laita sokeri ja vadelmat kattilaan ja anna kiehua, kunnes marjat hajoavat. Painele vadelmaseos siivilän läpi. Anna jäähtyä. Hyviä, kotimaisia marjoja käyttäessä voit halutessasi vain soseuttaa marjat ja painella sitten siivilän läpi.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vatkaa vielä, kunnes seos on kuohkeaa. Rouhi suklaa ja sekoita jäätelömassan joukkoon. Kaada vadelma ohuena nauhana jäätelömassan joukkoon ja nostele varoen sekaisin, jolloin vadelma jää jäätelöön raidoiksi.
  Kaada seos kulhoon/rasiaan ja anna olla pakastimessa kannella tai kelmulla peitettynä yön yli. Anna pehmitä muutama minuutti ennen tarjoamista.







2 kommenttia:

  1. Ihana Aatos ♥ Taitaa seurata äitinsä jalanjälkiä.
    Ja vitsit muuten että teidän Emma ottaa hienoja valokuvia!!!! En ymmärrä miten se saakin niin hienoja kuvia otettua. Pari kertaa yrittänyt joitain lintuja kuvata ja...no joo... kuvat eivät ole olleet ihan samaa luokkaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma on kyllä hirmu taitava! En mäkään osaa lintuja kuvata. Muutaman kerran yritin, mutta huomasin, että mun on paras tyytyä vaan liikkumattomiin kohteisiin. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...