28. elokuuta 2016

Paprikainen naudanlihakastike

Kakkujuttuja tulee vielä lisää, mutta tähän väliin voisi laittaa jakoon herkullisen naudanlihakastikkeen ohjeen. Meillä syödään nautaa äärimmäisen harvoin, sillä kumpikaan muksuista ei siitä oikein piittaa. Niin kävi tämänkin ruoan kohdalla. Meille aikuisille maistui sitten sitäkin paremmin. Murea naudanliha ja täyteläinen kastike oli nimittäin oikein oiva yhdistelmä! 




Paprikainen naudanlihakastike

500 g naudan paistia
2 sipulia
1 punainen paprika
öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
3-4 dl vettä
1-2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria
70 g tomaattipyreetä
1 dl kermaa

  Leikkaa paisti suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Lohko sipulit, paloittele paprika. Kuumenna pannulla öljyä ja ruskista lihakuutiot kahdessa, kolmessa erässä. Siirrä lautaselle odottamaan. Kuullota sipulilohkoja hetki pannulla. Lisää lihakuutiot sipuleiden joukkoon. Lisää paprikat ja mausta maun mukaan suolalla, paprikajauheella ja pippurilla. Ripottele jauhot pannulle. Sekoita. Lisää joukkoon tomaattipyree sekä vesi. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kannella peitettynä noin tunnin ajan tai kunnes liha on mureaa. Lisää joukkoon kerma. Kuumenna. 
  Tarjoa kastike riisin tai perunoiden kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...