1. kesäkuuta 2019

Pienen pojan autokakku mansikka-valkosuklaatäytteellä ♥

Josko sitä hetkeksi unohtaisi noiden vanhojen muistelun ja kertoilisi kakusta, jonka sain tehdä erään pienokaisen 1-vuotissynttäreille. Autot on kovasti päivänsankarin mieleen, joten tottahan niitä sitten kakkuunkin toivottiin. Kakusta tuli ihanan hempeä ja mun mielestä just sopiva pienen autofanin synttäreille. Idean kakun ulkonäköön sain Marsispossun tekemästä kakusta.

Kakussa on vaalea, kuuden munan pohja. Välissä on mansikkarahkatäyte tuoreiden mansikoiden kera sekä valkosuklaatäyte. Päällä kerma. Koristeet on sokerimassaa.



Mansikka-valkosuklaakakku

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
Sprite
Mansikkarahkatäyte:
4 dl vispikermaa
2 prk mansikkarahkaa (Makea mansikka)
2 rkl mansikkatomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
200 g tuoreita mansikoita
Valkosuklaatäyte:
3 dl kermaa
125 g mascarponea
125 g valkosuklaata
Päälle:
5 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan tomusokeria
tippa sinistä pastaväriä
Koristeeksi:
sokerimassakoristeet
erilaisia kakkukoristehelmiä
strösseliä
marenkeja

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 23-24cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro  munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
  Punnitse vehnäjauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran kuin sokeriakin. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista täytteet. Vatkaa mansikkatäytettä varten kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää rahka, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe. Vatkaa tasaiseksi, hyväksi vaahdoksi.
  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi eri kulhossa, lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa ja vatkaa tasaiseksi. Sekoita kermavaahto joukkoon. 
  Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku kelmutettuun vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle reunavuoan tai sopivan kokoisen irtopohjavuoan reunan sisään. Nosta päällimmäinen levy vuokaan/alustalle ja kostuta. Levitä päälle puolet mansikkatäytteestä. Pilko mansikat ja levitä puolet mansikoista täytteen päälle. Nosta päälle toinen kakkulevy. Kostuta ja levitä päälle suklaatäyte. Päälle taas kakkulevy, kostutus ja loput mansikkatäytteestä sekä mansikoista. Nosta viimeinen kakkulevy päälle, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa päälle tulevasta kermasta desi eri kulhoon. Lisää ensin suuremman kermamäärän joukkoon tomusokeri ja vaniljakreemijauhe ja vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää pienempään kermatilkkaan nokko tomusokeria sekä tippa sinistä pastaväriä. Vatkaa vaahdoksi.
  Levitä ensin kakun päälle tasainen kermakerros. Levitä sitten valkoista kermaa ohut kerros kakun reunoille. Levitä sininen kerma kakun alareunaan ja levitä sitten loppu valkoinen kerma kakun reunan yläosaan. Tasoita reuna esim. tukevalla palettiveitsellä.
  Nostele koristeet kakun päälle ja heittele kakun alareunaan strösseleitä. Koristelu kannattaa tehdä mahdollisimman lähellä tarjoilua, ettei strösselit ja marengit sula.

Vinkki! Tee sokerimassakoristeet hyvissä ajoin, niin pysyvät paremmin pystyssä, eivätkä sula niin helposti. Autoissa ja pilvissä on cocktailtikut, joiden avulla ne pysyy kakussa kiinni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti