12. lokakuuta 2020

Hääkakkuja kaksin kappalein ♥

Mä en yleensä hääkakkuja tee, paitsi ihan poikkeustilanteissa. Siksi on varsin hämmentävää, että viime viikonloppuna tein kakut kaksiin häihin. Okei, voin puolustautua sillä, että en ensin tiennyt millaisiin juhliin kakut menevät ja kun olin jo luvannut tehdä, en sitten enää perunutkaan. Ja mun onni oli, että molemmat häät olivat varsin pienet eli ei kakutkaan sitten mitään isoja olleet. 

Toinen kakuista meni mun rakkaan ystävän isälle ja varamamille. Kakusta toivottiin syksyistä ja täytteeksi valikoitui punaherukka- ja kinuskivaahdot. Tämä on kyllä oikein hyvä täytepari, sillä kirpsakka punaherukka ja makea kinuski sopii mainiosti yhteen. Pohjana oli kuuden munan vaalea sokerikakkupohja ja päällä kerma. Valitettavasti koristeet ei ehtineet kuivaa tarpeeksi, vaikka ne ajoissa tein, joten suunnitelmat kakun ulkonäöstä muuttuivat viime metreillä.


Punaherukka-kinuskikakku

Pohja:
6 munaa 
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
Sprite
Punaherukkatäyte:
3 dl vispikermaa
1 prk (200g) vaniljarahkaa
200 g punaherukkaa
3/4-1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3  liivatelehteä
2 rkl vettä
Kinuskivaahto:
3½ dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria (kevyesti pakattuna)
125 g mascarpone
Päälle:
4-5 dl vispikermaa
maun mukaan tomusokeria
1½ rkl vaniljakreemijauhetta
muutama pala suklaata
sokerimassakoristeet 

 Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele (ja jauhota) pyöreä vuoka (halk. n. 23-24cm). Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro munien paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.   Punnitse jauhoja ja perunajauhoja yhteensä saman verran kuin sokeriakin. Vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Kaada taikina vuokaan.
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Nykyään en enää tutki kakkupohjien kypsyyttä tikulla, vaan kun kakku alkaa irrota vuoan reunasta, on kakku kypsä. Mutta tikkutesti toimii kyllä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1½ dl kermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä 5-10 minuutin ajan tai kunnes kinuski muuttuu paksummaksi. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota loppu kerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen. Jos täyte tuntuu löysältä, voit lisätä teelusikallisen vaniljakreemijauhetta.
  Valmista punaherukkatäyte. Vatkaa kerma ja yhdistä siihen rahka, sokerit ja soseutetut punaherukat. Jos haluat, pusertele herukat ensin pienen siivilän läpi, jolloin saat sileän moussen. Liota liivatelehtiä 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta 2 rkl vettä pienessä kattilassa. Purista liivatteista enin vesi pois ja liota liivatelehdet kuumaan veteen. Anna liivateseoksen jäähtyä muutama minuutti ja lisää sitten ohuena nauhana täytteeseen samalla hyvin sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku suoraan alustalle rengasvuoan sisään tai vuoraa pohjan paistamiseen käytetty vuoka kelmulla ja kokoa kakku siihen. Nosta alin levy vuokaan/tarjoilualustalle, kostuta kevyesti. Levitä päälle kinuskivaahto. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta ja levitä päälle punaherukkatäyte. Nosta päälle vielä viimeinen levy ja kostuta se. Kääri kakku tiukasti kelmuun ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. 
  Mittaa päälle tuleva kerma, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe kulhoon. Vaahdota kerma. Levitä ensin ohut kermakerros kakun päälle ja reunoille. Levitä sitten toinen, tasainen kermakerros. Tee pursotukset. Koristele haluamallasi tavalla. 


Toinen kakuista oli pieni viiden munan kakku suklaa-mansikkatäytteellä, kermapäällisellä ja suklaaganachella. Kakun päälle tuli asiakkaan omat kukat. Yleensä en oikeita kukkia kakun päällä käytä, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Kukat asettelin kukkapiikkeihin ja pidin huolen, ettei kukat osu kakun pintaan. Kukkien turvallisuudesta vastuun otti asiakas, joka tietää kukista paljon enemmän kuin minä. Ja lupasi pitää huolen, ettei kukaan kukkia syö. :) 


Kukkapiikit olisi voinut painaa vielä syvemmälle, tai yrittää muuten peittää, sillä nyt jäivät vähän näkyviin. Toisaalta, näin kukat jäi tarpeeksi kauas kakun pinnasta. Onhan nuo aidot kukat kauniita, mutta aina vähän hirvittää käyttää muita kuin syötäviä koristeita.


Lämpimät onnittelut vielä kaikille osapuolille. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...