18. syyskuuta 2014

Apple (pie) a day - syksyn ensimmäinen omenatorttu

Tähän aikaan vuodessa joka paikassa törmää toinen toistaan herkullisempiin omenaherkkuihin. Ohjeita ja kuvia on tullut tuijoteltua kuola valuen ja herkkumaha (pikkumiehen nimitys sille osalle, johon mahtuu herkut, kun tavallisesta ruoasta on masu täynnä) kuristen ja nyt tultiin siihen pisteeseen, etten enää pystynyt hillitä itseäni. Pakko oli päästä leipomaan jotain omenaista. Sainpahan samalla käyttää muutaman omenan puusta, joka vasta tänä vuonna suostui tekemään ensimmäisen satonsa. Kyseinen omenapuu saatiin häälahjaksi naapureilta kuusi vuotta sitten ja tähän mennessä ei ole tehnyt edes kukan kukkaa. Viime syksynä jo uhkailtiin, että jos ei pian ala omppuja kuulumaan, pääsee puu hellan pesään. En tiedä oliko uhkailusta apua, mutta tänä vuonna puu teki ihan kohtuullisen sadon. Yhtään ei tiedetty mitä lajia omenat ovat, mutta ilmeisesti ovat talviomenia, sillä vasta nyt alkavat olla kypsiä.

Omenatortun ohjeen oon raapustanut mappeihini jokunen aika sitten, enkä yhtään tiedä mistä tämä  on peräisin. Ei tämä missään nimessä maailman paras omenaleivonnainen ole, mutta ei taatusti se huonoinkaan. Täyte oli mun makuun aika makea, joten sokeria voi laittaa vähän vähemmän. Tämä kannattaa valmistaa tarjoilua edeltävänä päivänä, sillä on parhaimmillaan kylmänä.




Omenatorttu

Pohja:
100g voita tai margariinia
0,5dl sokeria
1 muna
1tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja
Täyte;
2prk(à250g) kerma- tai maitorahkaa
1dl kermaa
2 munaa
2dl sokeria (vähempikin piisais)
2tl vaniljasokeria
1dl mantelirouhetta
Pinnalle:
2-3 omenaa
0,5dl fariinisokeria
0,5-1tl kanelia

  Vaahdota ensin huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää muna samalla vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti voidellun irtopohjavuoan (halk. n.23cm) pohjalle ja reunoille noin parin sentin korkeuteen.
  Sekoita rahkan joukkoon kerma, munat, sokeri, mantelirouhe ja vaniljasokeri. Kaada rahkaseos vuokaan pohjataikinan päälle.
  Kuori omenat tarvittaessa ja leikkaa lohkoiksi. Asettele lohkot limittäin ympyrän muotoon rahkaseoksen päälle. Ripottele omenoiden pinnalle fariinisokeria ja kanelia.
  Kypsennä torttua 200 asteen uuninlämmössä alatasolla noin 1 tunnin ajan. Jos torttu tummuu paiston aikana, peitä se leivinpaperilla tai foliolla.
  Irrota kakku vuoasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa kylmänä.




Pakko purkaa vielä mieltänsä, sillä hieman meinaa pukata stressiä. Viikonlopulle suunniteltu Tampereen reissu meni uusiin puihin lapsenvahdin peruuntuessa. Tarkoitus oli lähteä ukon kanssa kahdestaan reissuun, käydä syömässä ja kenties olusella tai parilla. Nyt joudutaan ottamaan pikkumies mukaan, joten taidetaan hakea vain yksi kirjoituspöytä äidin luota ja ajella saman tien takaisin. Neiti saa pitää sen aikaa tupaa pystyssä. Harmittaa vietävästi, mutta eipä näille mitään voi. Aamusella likan terveydenhoitaja hälytti mut koululle, kun ei uskaltanut pistää neidille viimeistä HPV-rokotetta ilman mun läsnäoloa. Ensimmäiset kaksi rokotetta aiheuttivat niin paljon sivuoireita, että siksi tämä arvelutti. Nyt joku varmaan miettii, että miksi sitten rokottaa, mutta mun mielestä se rokotteen antama suoja on kuitenkin aika hyvä juttu. Tiedän liian monta kohdunkaulan syöpään menehtynyttä nuorta naista, joten jos edes sen mahdollisuus tytön kohdalla saadaan pienennettyä, niin hyvä. Kun olin koululta lähdössä, onnistuin saamaan auton yhteen monttuun jumiin. Kun olin ajanut auton parkkiin, en monttua huomannut, mutta kun vähän ehdin peruuttaa, hulahti auto yhden renkaan kohdalta alas. Monttu oli sen verran syvä, etten omin voimin autoa saanut pois. Onneksi mies oli iltavuorossa, joten sain hänet hätiin. Ettei asiat vaan menisi putkeen, niin kotona odotti pikkumiehen päivähoitomaksun päätös, jossa mun tulot oli aivan mitä sattuu. Päätöksen mukaan mun tulot oli useamman sata euroa suuremmat kuin mitä oikeasti ovat. Asian sai toki korjattua yhdellä puhelinsoitolla, mutta ärsytti tuo silti. Pikkumiestä hoidosta hakiessa yksi tonttu päätti rykäästä kaupan pihasta mun auton eteen. Äkkijarrutuksella tästä selvittiin, mutta jos joku olisi ajanut mun perässä, niin tilanne olisi todennäköisesti toinen. Onkohan mun auto jotenkin näkymätön, sillä viime aikoina tällaisia tilanteita on ollut todella monta! Milloin on tultu eteen pihasta, milloin kolmion takaa. Ja ihan nopeusrajoitusten mukaan olen ajellut, eikä näkyvyydessäkään ole kelien puolesta ollut mitään vikaa. Lisäksi vielä pieni stressi sovittujen hommien loppuunsaattamisesta vaivaa, mutta nyt onneksi niiden suhteen ollaan jo paremmalla puolella. Vielä kun saisi pari päivää karkuteillä olleen kissan kotiin, niin ehkä tämä tästä iloksi muuttuu. 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Sanja :) Kaikki omenaleivonnaiset on kyllä niin hyviä.

      Poista
  2. Herkullisen näköistä torttua. Mullekin on huomenna tulossa vieraita ja meinaan tänään pukata jonkun omenahässäkän uuniin. Harmin paikka, että se "tuulettuminen" lahosi teillä, kyllä sitä joskus pitäis päästä johonkin ilman lapsia, että jaksaa taas!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkimassa myöhemmin mitä ihanaa oot leiponut :) Kyllä se tuulettuminen välillä tekisi hyvää. Pitää tehdä reissu joku toinen kerta, kun saa muksut hoitoon. Eiköhän me silti syömässä käydä, mutta muut suunnitelmat saa jättää toiseen kertaan.

      Poista
  3. Voi ei kissa hukassa? Harmi kun mullakin ne kisat etten voi nyt auttaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tikru on ollut nyt reilu pari päivää karkuteillä :(

      Poista
  4. Vitsi kun ei asuta yhtään lähempänä toisiamme, pikkumies olis ollut erittäin tervetullut meille hoitoon!!! <3
    Ja täällä on kaikki peukut ja varpaat ja tassut ja anturat pystyssä että Tikru löytyy!!!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että pikkumies olis ollut aivan tärinässä, jos olisi päässyt Viskin kanssa touhuamaan :) Toivotaan, että Tikru pian kotiutuisi. Ikävä on <3

      Poista