21. syyskuuta 2014

Dance to the beet! - gluteenittomat kääpiö-lindströmit etikkapunajuuresta

Viikonloppu on kulunut melko vauhdikkaasti kellaria tyhjätessä. Käsittämätöntä miten paljon pieneen tilaan on kertynytkään romua ja rompetta viimeisen seitsemän vuoden aikana! Jos positiivisesti ajattelee, niin saipa nyt kellarin siivottua kunnolla ja samalla vietyä kierrätykseen hurjat määrät pahvia, muovia ja muuta ylimääräistä. Perjantaina tehtiin pikamutka Tampereelle ja haettiin mun mumman ja paapan vanha kirjoituspöytä mulle työpöydäksi. Eihän kyseinen pöytä mikään kaunistus ole, mutta siihen liittyy valtava määrä muistoja. Pikkulikkana mummolassa ollessa pöydän ääressä on askarreltu monet kerrat vanhoja lottokuponkeja ja perunaa tai jauholiisteriä hyödyntäen. Ei silloin ollut mitään piirustuspapereita tai liimapuikkoja, tai olisihan niitä ollut, mutta ei mummolassa.  Vielä rakkaampi pöytä on serkulleni, joka on viettänyt sen ääressä suuren osan lapsuudestaan. Harkinnassa on, että tämän joskus entisöisin, mutta onko se sitten enää sama pöytä? 

Kaiken kiireen keskellä ei keittiössä hääräilyyn ole juuri ollut aikaa. Tänään sain kuitenkin sen verran itsestäni irti, että paistoin pieniä, gluteenittomia Lindströmin pihvejä Paras keittokirja No7-kirjan ohjeen mukaan. Seuraksi  keitettiin kukkakaalia ja haettiin perunoita omasta maasta. Yksinkertaista ja hyvää. Ja saipa taas merkata yhden keittokirjan tutkituksi.




Gluteenittomat Lindströminpihvit
(4ann.)

400g naudan jauhelihaa
1dl vettä
2 kananmunaa
1 pieni etikkapunajuuri
1/2-1 sipuli
3rkl kapriksia
1tl suolaa
mustapippuria
voita tai margariinia paistamiseen

  Hienonna sipuli ja punajuuri. Pane jauheliha kulhoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa munat ja vesi ja sekoita jauhelihan joukkoon. Lisää kaprikset, punajuuret ja sipuli. Sekoita huolellisesti.
  Muotoile taikinasta pieniä (halk. 5cm), pyöreitä pihvejä. Paista pihvit molemmin puolin pannulla rasvassa.
  Tarjoa perunoiden tai muusin ja salaatin kanssa. Halutessasi voit tehdä pihveille vaikka ruskean kastikkeen.


2 kommenttia:

  1. Nam, pitäisikin tehdä lindströmejä pitkästä aikaa! Plussaa gluteenittomasta reseptistä .:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman mua jännitti, että pysyvätkö kasassa, kun ei ollut korppujauhoja tms. mukana. Kun teki tarpeeksi pieniä, niin toimi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...