10. elokuuta 2016

Tuiki tavallinen tiikerikakku

Kun lapsi toivoo tiikerikakkua, niin tottahan sellainen pitää leipoa. Vaikka sitten ensimmäisen koulupäivän kunniaksi. Ohjeen nappasin tällä kertaa "Hyvää ruokahalua! - kotikokin parhaat leivontaohjeet"-kirjasta. 

Kun kakkua leivoin, kuulosti voin määrä aika hurjalta. Muutenkin taikina on mun mielestä löysempää kuin mihin olen tottunut. Epäilyksistä huolimatta ihan kelpo kakku tuosta tuli. Valmis kakku oli mukavan pehmeää ja ihan hyvän makuistakin. Ja voin kuvitella, että tuo tuosta vielä paranee vanhetessaan. Siis jos ehtii vanhenemaan. Mun kakkuni olisi tosin voinut olla hieman kauemmin uunissa. Nyt oli 50 minuuttia ja vaikka tikulla koetettaessa tuntui kypsältä, ei muutama lisäminuutti olisi tehnyt pahaa. 




Tiikerikakku

4 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl voisulaa 
3 tl leivinjauhetta
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1½ dl ruokakermaa tai maitoa
1½ tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

  Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon rasva, sen jälkeen sekoita jauhoja ja nestettä vuorotellen seokseen.
  Jaa taikina kahteen osaan. Mausta 3/4 taikinasta vaniljasokerilla ja loput kaakaojauheella. Kaada puolet vaaleasta taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Levitä päälle tumma taikina. Päälle vielä loput vaaleasta taikinasta. Tasoita kakun pinta. 
  Paista 180 asteisessa uunissa n. 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. 






2 kommenttia:

  1. Meillä tuo isäntä on suuri tiikerikakkufani. Kävi ilmi, kun vahingossa leivoin pari kesää sitten tiikerikakkupohjan (ihan normaaliin pieneen kakkuvuokaan) ja päällystin sen mascarponekermalla ja mansikoilla. Minusta oli herkkua juuri niin, mutta isäntä pyysi että jos voisi tehdä pelkkää sitä kakkupohjaa. Täytyy nyt tunnustaa että on kyllä jäänyt tiikerikakut siitä huolimatta leipomatta.... Ehkä joskus vielä yllätän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sun täytyy kyllä yllättää isäntä ja tekaista hälle tiikerikakkua. :)

      Poista