29. joulukuuta 2016

Pieni mustikka-kardemummakakku ♥

Josko palaisi ajassa taapäin aina itsenäisyyspäivään saakka. Mulla oli suunnitelmissa tehdä itsenäisyyspäivän kunniaksi pieni mustikka-kardemummakakku Taivaalliset täytekakut-kirjan ohjeen mukaan. Mutta eihän se sitten mennyt ihan putkeen. Tein pohjan kirjan ohjeen mukaan kahdesti ja molemmilla kerroilla lopputuloksena oli epämääräinen, huokoinen taikinamöykky, joka vain etäisesti muistutti kakkupohjaa. Olin jo aikeissa luovuttaa, mutta koska olin keitellyt hillot ja ostanut muutkin ainekset, oli pakko saada edes jonkinmoinen kakku aikaiseksi. Lopulta tein tavallisen kolmen munan sokerikakkupohjan, jonka maustoin kardemummalla. Kaiken säätämisen takia kakku ei ehtinyt itsenäisyyspäiväksi, mutta maistui se hyvältä myöhemminkin. 

Tässä kakussa pohjia ei kostutettu lainkaan, mutta jos haluat, voit sipaista kakkulevyjen pintaan hieman vaniljasokerilla maustettua maitoa. Jogurttikuorrute oli kivan raikas vaihtoehto perinteiselle kermavaahdolle ja luulen, että tätä tulee hyödynnettyä jatkossakin.




Mustikka-kardemummakakku

Pohja:
3 kananmunaa
vehnäjauhoja
perunajauhoja
1 tl kardemummaa
Mustikka-vaniljahillo:
500 g (n.1l) mustikoita 
(mieluiten tuoreita, mutta kyllä pakastetutkin toimi)
2 dl hillosokeria
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
Täyte:
1-1½ dl mustikkahilloa
Jogurttikuorrute:
4 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
maun mukaan tomusokeria
Koristelu:
n. 125 g tuoreita (pensas)mustikoita
sokerimassakoristeita ja hopeakuulia halutessa

  Valmista pohja ja hillo mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Punnitse munat, kerro munien paino 0,7:llä, jolloin saat tarvittavan sokerin sekä jauhojen painon. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi, napakaksi vaahdoksi. 
  Punnitse jauhot (munien paino*0,7). Jauhoista 70% on vehnäjauhoja, 30% perunajauhoja. Sekoita jauhot keskenään, lisää kardemumma ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Nostele taikina sekaisin.
  Kaada taikina korkeaan, voideltuun (halk. 15cm) vuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia, tai kunnes pohja on tikulla koitettaessa kypsä. 
  Mustikka-vaniljahillo: Kumoa mustikat, hillosokeri ja sokeri suureen kattilaan. Tee vaniljatankoon pitkä viilto ja raaputa siemenet irti. Pane siemenet sekä tanko kattilaan. Kuumenna ainekset varovasti kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen, ja anna sitten hautua 10-15 minuuttia.
  Kuori pinnalle noussut vaahto pois ja poista vaniljatanko. Kaada hillo puhtaaseen, kuumennettuun lasitölkkiin ja sulje kannella. Säilytä hillo jääkaapissa.
  Jogurttikuorrute: Sekoita kulhossa kerma, jogurtti ja tomusokeri keskenään ja vatkaa kiinteäksi vaahdoksi.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Pane ensimmäinen pohjalevy tarjoiluvadille. Jos haluat, voit kostuttaa pohjaa hiukan vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä päälle tasainen kerros jogurttikuorrutetta ja sen päälle mustikkahilloa. Tee toinen kerros samoin. Nosta päälle viimeinen kakkulevy leikkauspinta alaspäin.
  Levitä paksu kerros jogurttikuorrutetta kakun päälle ja reunoille. Jos haluat, tee kakun reunoille pystyraitakuviointi vetäen vieri viereen lusikan selkäpuolella alhaalta ylös. 
  Koristele kakun pinta tuoreilla mustikoilla ja halutessa sokerimassakoristeilla ja pehmeillä hopeakuulilla. 

Pakko muuten muistaessaan mainostaa tytön uusia sivuja! Emma piti hetken blogia, mutta totesi, ettei se ole hänen juttunsa. Nyt likan kuvia voi käydä katsomassa osoiteesta emmahautaluoma.kuvat.fi! Käykää ihmeessä tutustumassa. Mun mielestä kuvat on upeita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...