25. helmikuuta 2020

If you think you are too old to rock n' roll, then you are - ikirokkarin synttärikakku ♥

Viikonloppuna sai taas leipoa urakalla, kun järjestin tytölle ja kavereilleen pienen kakkubuffetin. Sen lisäksi tein miehen kaverille synttärikakun hänen täyttäessä pyöreitä. Pyyntö kakusta tuli hieman pikaisella aikataululla, joten en sitä kovin tarkasti ehtinyt suunnittelemaan. Toiveena oli kakku, joka kuvastaisi jotenkin ikirokkarin mielenmaisemaa ja jossa olisi mukana pieni Wau!-efekti. 


Kakussa oli kolmen munan sokerikakkupohja, täytteenä sitruuna-lakutäyte, päällä punaiseksi värjätty kerma sekä Kick-patukoista tehty valuma. Koristeet tein varsin pikaisella aikataululla, mutta onneksi ne ehtivät sen verran kuivaa, että pysyivät kasassa. Aluksi olin sitä mieltä, että ruusut näyttävät sotkuisilta, eikä niitä voi käyttää, mutta kun asettelin ne kuitenkin kakun päälle, oli ne tähän kakkuun ihan täydelliset.


Vaikka tämä vähän hätäisesti tehty kakku onkin, niin siitä tuli ihan kiva. Ja sopii oikein hyvin päivänsankarille. Paljon onnea vielä näin jälkikäteen!


2 kommenttia:

  1. Nää sun kakut on jotain niin taivaallisen upeaa! <3 Ja veikkaanpa että makukaan ei mene metsään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Toivottavasti tämä oli hyvää. :D

      Poista