19. marraskuuta 2020

Paluu halloweeniin - daimkuppikakkuja ja muumiopizzaa

Halloween tuli ja meni. Kerrankin ehdin meillekin jotain pientä teemaan liittyvää leipoa, mutta en vaan saanut ajoissa niitä blogiin saakka. Toisaalta, onhan se halloween taas ensi vuonna ja voihan näitä leipoa ihan muuten vaan. 

Meillä oli tarjolla muumiopizzaa, salaattia ja suklaakuppikakkuja. Kuppikakut tein Meillä kotona-sivuston ohjetta soveltaen. En tosin edes yrittänyt noista kummituksen näköisiä, vaan värjäsin kuorrutteen räikeän oranssiksi. Pätkiksen korvasin Daim-maitosuklaalla. 


Muffinssiosuus itsessään oli oikein hyvää, mutta kuorrutus oli kyllä melkoisen makeaa. Ehkä joku suklaavaahto tai vastaava voisi olla parempi vaihtoehto.

Daim-kuppikakut

100 g voita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
80 g Daim-maitosuklaata
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
Kuorrutus:
100 g Philadelphia-tuorejuustoa
100 g voita
4½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
tippa oranssia pastaväriä
Pinnalle:
mustia koristerakeita

  Tee ensin kuppikakut. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään.
  Vatkaa voin joukkoon vispilällä jogurtti ja munat. Sekoita joukkoon kuivat aineet. (Taikinaa ei tarvitse vatkata koneella.)
  Jaa taikina tukeviin muffinivuokiin. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Jäähdytä.
  Valmista kuorrutus. Anna tuorejuuston ja voin pehmetä huoneenlämmössä noin puoli tuntia. Älä anna niiden pehmetä liikaa, jotta kuorrutuksesta tulee riittävän jähmeää pursotettavaksi. Vatkaa voi ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi. Lisää joukkoon halutessa tippa pastaväriä sekä vaniljasokeri ja tomusokeri muutamassa osassa.
  Pursota kuorrutus jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Ripottele koristerakeita pinnalle. 

Toinen herkku oli tosiaan muumiopizza. Tein pikkuisen pizzataikinan, kaulin sen isohkoksi levyksi. Levyn keskelle levitin pastakastiketta, kinkkua, salamia ja juustoraastetta. Levyn täyttämättä jääneet reunat leikkasin ohuiksi suikaleiksi ja nostelin täytteen päälle. Pizzaa paistoin muistaakseni 250 asteisessa uunissa n. vartin verran. Muumion silmät on mozzarellaa ketsuppitipalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...