22. huhtikuuta 2021

Kitkat-kakku mansikka-kinuskitäytteellä ♥

Yksi kevään kakuista oli varsin makea kitkat-kakku. Tai ei se itse täyte niin hirveän makea ollut, mutta päällisestä makeutta löytyi sitten senkin edestä. Tätä tehdessä hymyiltiin pojan kanssa, että kakku on oikea diabeetikkolapsen vanhemman painajainen. Hiilareiden laskeminen tuosta karkkimäärästä olisi ehkä hieman laittanut hikoiluttamaan. Ja kyllä, meillä pystytään hetkittäin myös "vitsailemaan" pojan sairaudelle. :) Toki jos tuo oma muksu karkkikakun joskus haluaa, niin sellaisen saa. Ja sitten vaan lasketaan ne hiilarit myös niille karkeille. Kakut ja karkit ei kuitenkaan ole jokapäiväistä herkkua, joten aina joskus niitä voi syödä vähän enemmän kerralla. 

Mua hieman jännitti tehdä tätä kakkua. Mun kakut kun pakkaa yleensä olla aika korkeita, ja nyt noiden suklaapatukoiden korkeus määritti kuinka korkea kakusta saa tulla. Monta kertaa mittailin kakkua täyttäessä ettei sallittu korkeus vaan ylity. Mutta hyvä tuosta tuli.

Kakussa oli pohjana viiden munan vaalea pohja, jonka paistoin halkaisijaltaan 23 senttisessä vuoassa. Täytteenä oli tuttu mansikka-kinuskitäyte, tosin mansikkatäytteeseen laitoin hieman vähemmän kermaa. Kitkat-patukoiden ja päällä olevien karkkien alle laitoin ohuen kerroksen voikreemiä, jolla kiinnitin kitkatit kakun pintaan ja samalla eristin päällä olevien karkkien alusen.



Kitkat-kakku mansikka-kinuskitäytteellä

Pohja:
5 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus: 
n. 2dl spriteä
Kinuskivaahto:
2,5dl kuohukermaa
1,25 dl fariinisokeria (kevyesti pakattuna)
125 g mascarponea
Mansikkatäyte:
200 g pakastemansikkaa
2 dl vispikermaa
125 g mascarponea
3 rkl vaniljakreemijauhetta
½-1 dl tomusokeria
1-2 tl vaniljasokeria
Päälle:
100 g voita 
180 g tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
Koristeet:
11+ 1/4 kpl Kitkat-patukkaa
n. 400 g karkkeja 

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele n. 23 senttinen kakkuvuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita leivinjauhe joukkoon. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
 Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1,25 dl kermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee n. 10-15 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota loppu kuohukerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen. 
 Valmista mansikkatäyte. Soseuta sulaneet ja valutetut mansikat sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon mansikkasose, tuorejuusto, vaniljakreemijauhe, vaniljasokeri ja maun mukaan tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Jos paistoit pohjan irtopohjavuoassa, nosta vuoan reuna kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle ja kokoa kakku reunan sisään. Jos paistoit pohjan tavallisessa vuoassa, vuoraa vuoka kelmulla ja kokoa kakku vuokaan.
  Nosta alin levy vuokaan. Kostuta spritellä. Levitä päälle mansikkatäyte. Nosta päälle toinen levy, kostuta. Levitä päälle kinuskitäyte. Nosta päälle viimeinen kakkulevy, kostuta. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  Valmista voikreemi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeria vähän kerrallaan samalla hyvin vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes kreemi on ilmavaa. Mausta vaniljasokerilla. 
  Levitä voikreemi kakun päälle ja reunoille. Leikkaa kitkatin palat irti toisistaan ja asettele kakun reunoille vieri viereen. Itse kastoin veitsen välillä kiehuvaan veteen, pyyhin kuivaksi ja leikkasin. Näin leikkuupinnoista tuli siistimmät. Kakun ympärille kannattaa sitoa nauha pitämään suklaat paikoillaan. Poista nauha juuri ennen tarjoilua. Kaada karkit kakun päälle. 

p.s. Pojalta kysytty lupa tuon meidän keskustelun julkaisuun. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti