27. kesäkuuta 2021

K18!!! Synttärikakku päärynä-kinuskitäytteellä

Juhannus oli ja meni ja oikein mukavaa oli! Juhannus vietettiin kotona pienellä porukalla grillaillen ja muurikalla lättyjä paistaen. Eli varsin rauhallinen viikonloppu oli. Juhannuksen grillailuista ei tullut kuvia otettua, joten ei niistä sitten viitsi sen enempää kertoillakaan. 

Mutta kakkujuttuja ainakin piisaa! Ja heti alkuun pitää varoittaa, että alhaalla oleva kakkukuva saattaa aiheuttaa joko hilpeyttä tai pahennusta... Jos erinäiset ruumiinosat kakun päällä hirvittää, kannattaa jättää tämä juttu tähän! Kakku on toteutettu päivänsankarin toiveiden mukaan ja ainakin visuaaliseen ilmeeseen tilaaja oli oikein tyytyväinen. :D  Kakku siis meni ihan aikuisen ihmisen naamiaissynttäreille. 

Kakussa oli kuuden munan vaalea pohja, täytteenä päärynä- ja kinuskitäytettä ja päällä vaniljainen voikreemi. Kakun koristeet on sokerimassaa. 

Päärynämoussen tein Kolmistaan-blogista löytynyttä ohjetta soveltaen. Päärynä on maultaan niin mieto, että makua oli hieman vaikea saada esiin, mutta kyllä täyte seuraavana päivänä ihan päärynältä maistui. Kuuman kelin vuoksi en uskaltanut täytekerroksista tehdä hirmu paksuja, joten jaoin päärynätäytteen kakun (halk. 22cm) kahteen väliin. 


Päärynämousse

5 dl päärynäsosetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl kuohukermaa
4-6 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
2½ rkl vettä 

  Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, päärynäsose, vaniljasokeri sekä maun mukaan tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Kuumenna vesi pienessä kattilassa, lisää vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita liivateseos tasaiseksi ja anna sen jäähtyä hetki. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla hyvin vatkaten. 

Päärynäseos oli tässä vaiheessa hyvin löysää, joten annoin sen olla hetkisen jääkaapissa ennen kakun täyttämistä. Löysä täyte ei tosin haittaa, jos kakun kokoaa vuokaan tai rengasvuoan sisään. Vähän hirvitti hyytyykö täyte, mutta hyytyi se. 

Kinuskivaahto

(halk. 22-24cm kakun yhteen väliin)

3 dl kuohukermaa
1½ dl fariinisokeria
150 g tuorejuustoa

  Aloita kinuskivaahdon valmistus mielellään edellisenä päivänä. Mittaa 1½ dl kermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee n. 10-15 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. 
  Seuraavana päivänä vaahdota loppu kerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen, vatkaa seos tasaiseksi. 

Ja tadaa.... Tässä sitten peniskakku koko komeudessaan.... :D 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti