24. elokuuta 2021

Mango-kinuskikakku ♥

Viikonloppuna saavutin sen pisteen, että olen ikäni puolesta lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. Aika järkyttävää. Toisaalta kyllä tykkään olla tämän ikäinen, vaikka välillä hämmästelen mikä vanha akka peilistä luuraa. Onneksi ikä on vain numeroita, joten ehkä tästä selviää ilman isompaa kriisiä. Blogikin täyttää näinä päivinä 10 vuotta, vaikka justiinhan sen aloitin. Niin se aika vaan kuluu.

Kesällä kävin tekemässä serkkulikan muksun ylioppilasjuhlille pari kakkua ja niistä toinen jäi vaivaamaan sen verran, että oli pakko testata kakun täytteitä uudelleen. Kyseessä oli täytekakku mango- ja kinuskitäytteillä. Itselle ei olisi tullut mieleenkään yhdistää mangoa ja kinuskia, mutta tämä oli oikeasti aika hyvä ja mielenkiintoinen makupari. Ja ehdottomasti nämä täytteet oli parhaimmillaan pari päivää kakun täyttämisen jälkeen. 

Tässä mun kakussa oli viiden munan vaalea sokerikakkupohja, kostutuksena sprite. Mangotäytettä löytyi kakun kahdesta välistä, kinuskitäytettä yhdestä. Kakun kuorrutin kermavaahdolla ja koristeet on osastoa mitä kaapista löytyy. Mansikat kävin ostamassa, mutta osoittautuivat niin huonoiksi, ettei niistä montaa viitsinyt päälle laittaa.


Mangotäyte

(halk. 20cm kakun kahteen väliin tai  halk. 26cm yhteen väliin)

3 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
 200 g appelsiinituorejuustoa
3 prk (à125g) mangososetta (esim. Piltti)
½ dl vaniljakreemijauhetta

  Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto, mangosose, vaniljakreemijauhe sekä tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi napakaksi vaahdoksi. 

Kinuskitäyte

(halk. 20 cm kakun yhteen väliin) 

2½ dl kuohukermaa
1 1/4 dl fariinisokeria
100-125 g mascarponea

  Aloita kinuskitäytteen valmistaminen kakun täyttämistä edeltävänä päivänä. Mittaa kattilaan fariinisokeri ja puolet kermasta. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljaa poreillen, kunnes kinuski sakenee. Aikaa menee 10-20 minuuttia. Nosta kattila sivuun, anna jäähtyä ja laita kinuski yöksi jääkaappiin. Kinuskin täytyy olla kunnolla kylmää ennen vaahdottamista.
  Vatkaa seuraavana päivänä loppu kerma löysähköksi vaahdoksi. Vatkaa myös kylmä kinuski vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon mascarpone ja kinuski ja vatkaa tasaiseksi, napakaksi vaahdoksi.

Ylioppilasjuhlien kakusta mulla on vaan tällainen pikaisesti puhelimella napattu kuva. Oli mulla kamerakin joukossa, mutta enhän minä sitä sitten siinä hässäkässä muistanut. Tässä kakussa oli kahdeksan munan pohja, mango- ja kinuskitäytettä kumpaakin yhdessä välissä. 

Ylioppilaskakku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti