8. huhtikuuta 2022

Suklaiset synttärikakut ♥

Aina välillä saa tehdä kakun ilman sen kummempia koristeluita tai paremminkin teemaa. Tämä alla oleva kakku oli periaatteessa dinosaurus-kakku, mutta dino löytyi omasta takaa ja laitettiin kakun päälle vasta juhlapaikalla.

Tässä kuuden munan kakussa oli täytteenä mansikka- ja suklaamousset, pohja oli maustettu kaakaolla ja kakku oli kuorrutettu voikreemillä. Muuten kakku oli laktoositon, mutta koristeissa sai olla hieman laktoosia. Sokerimassaa kakkuun ei haluttu, joten koristeiksi valikoitui sitten suklaata ja macaroneja.


Toinen ilman sen kummempaa teemaa tehty kakku meni alkuvuodesta pienen tytön synttäreille. Ainoa toive oli, että kakku olisi suht simppelisti koristeltu ja väriltään sini-valkoinen. 

Tässä kuuden munan kakussa oli vaalea pohja, täytteenä oreosuklaamousse sekä vadelmamousse. Päällä vaniljalla maustettu voikreemi. 

Oreo-suklaatäyte
(halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
125 g oreosuklaata

  Valmista suklaatäyte. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekunnin pätkissä välillä sekoitellen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Mittaa tuorejuusto toiseen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää suklaasula tuorejuuston joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada suklaa-tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

Vadelmatäyte
(halk. 23-24cm kakun yhteen väliin)

250 g pakastevadelmaa
125 g mascarponea
2½ dl vispikermaa
2½ liivatelehteä
1½ rkl vettä
2 tl vaniljasokeria
1-1½ dl tomusokeria

  Valuta sulaneista vadelmista enimmät nesteet pois ja soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele vadelmaseos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppupuolella tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose, vaniljasokeri ja maun mukaan tomusokeria. Puserra liivatteista vedet pois ja liuota liivatteet kuumennettuun vesitilkkaan. Anna jäähtyä hetkisen ja lisää liivate ohuena nauhana vadelmatäytteeseen samalla hyvin sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria. 

Tällä liivatemäärällä täyte jää aika pehmeäksi. Luulen ettei 3 liivatelehteäkään ole liikaa. 




4 kommenttia:

  1. Hei, kaunis kakku! Saisinko kysyä, oletko tehnyt macaronsit itse ja kuinka olet saanut tuon helmiäissävyn? Entä oletko tehnyt myös marengit itse? Ja jos olet, millä olet saanut tuon vaaleansinisen sävyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Alla olevan kakun macaronsit ja marengit on tehty itse. :) Yllä olevan kakun koristeet on kaikki ostettu valmiina. Helmiäissävyn sain suihkauttamalla helmiäisspraytä valkoisten macaronsien päälle. Marenkimassan värjäsin ihan pikkuhitusella Progelin Baby blue- tai Sky blue-värillä. En muista kumpaa käytin, mutta veikkaisin ensimmäistä.

      Poista
  2. Kiitos vastauksissasi! Mukavaa kevän jatkoa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ja aurinkoista kevättä myös sulle. 🥰

      Poista