1. kesäkuuta 2022

Vaniljaiset raparperi-vadelmapitkot ♥

Tuleva viikonloppu on melkoisen täynnä kakkuja, mutta ennen niiden leipomista halusin tehdä jotain meillekin. Raparperit on jo niin isoja, että oli aivan pakko leipoa niistä jotain. Siinä hetken mietin eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta raparperi-vadelmapitkoon. Ohje on alunperin Pirkasta poimittu, mutta soveltelin sitä taas hieman. Mun mielestä tuo nimittäin aivan huusi vaniljatäytettä hillon kaveriksi ja kun kaapista löytyi pussi vaniljakastikeaineksia, niin pakkohan se oli sitten käyttää.


Tämä oli varsin ok leivonnainen ja ainakin mun mielestä oli parempaa, kun oli ollut yön jääkaapissa. Vaikka onhan pulla kyllä tuoreenakin aina hyvää. Tämä kannattaisi kyllä leikata vasta täysin kylmänä, sillä kuten kuvasta näkyy, lämpimänä täytteet saattaa hieman valua. Mutta eipä se ole niin vaarallista.


Vaniljaiset raparperi-vadelmahillopitkot
(2kpl)

3 dl maitoa
30 g hiivaa
1 dl sokeria
1-2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
8-9 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita
Täyte: 
7½ dl (350g) raparperia pieninä paloina
3/4 dl sokeria
230 g vadelmamarmeladia (paistonkestävää)
1 pss vanhan ajan vaniljakastikeaineksia
2 dl maitoa
Voiteluun:
1 kananmuna
Koristeeksi:
mantelilastuja

  Kuutioi raparperit ja laita uunivuokaan. Sekoita sokeri joukkoon. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes raparperit pehmenevät. Siivilöi raparpereista neste ja sekoita palat paistonkestävän vadelmamarmeladin kanssa sakeaksi hilloksi.
  Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva, sokeri, kardemumma, suola ja muna. Alusta taikinaan vehnäjauhot. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi. Taikina saa jäädä löysäksi. Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
  Kaada taikina kevyesti jauhotetulle leivonta-alustalle ja vaivaa vielä hetki. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat n. 42 x 20 cm:n kokoisiksi levyiksi. Nosta levyt leivinpaperien päälle uunipelleille. Kumpikin siis omalleen.
  Leikkaa taikinalevyn pitkille sivuille n. 3 cm:n välein 4-5 cm:n pituisia viiltoja. Levitä raparperi-vadelmatäytettä molempien taikinalevyjen keskiosan toiseen reunaan, jätä siis tilaa vaniljatäytteelle. Vatkaa vaniljakastikejauhe maidon joukkoon ja lusikoi täyte hillotäytteen viereen. Älä laita täytteitä ihan pitkon päihin saakka, vaan jätä päistä parisen senttiä taikinalevyä ilman täytettä.
  Kääntele taikinasuikaleet täytteen päälle ristiin, vuorotellen kummaltakin sivulta hiukan alaviistoon. Käännä viimeisten suikaleiden päät siististi pitkon alle.
  Kohota pitkot hyvin liinalla peitettynä lämpimässä paikassa. Voitele pitkot munalla. Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Paista 200-asteisen uunin alatasolla 15-17 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista. Raparperi-vadelmahillopitkot voi pakastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti