6. kesäkuuta 2022

Pienen tytön kastekakku ♥

Ihanaa, koululaisten lomat alkoivat viimeinkin! Nyt saa parisen kuukautta nukkua aamuisin niin pitkään kuin nukuttaa. Tai ainakin suurimman osan aamuista. Tämä viikko on muutenkin tällainen nollausviikko, jolloin saa vaan olla ja tehdä mitä huvittaa. Kakkujakaan ei tälle viikolle ole sovittuna, joten senkin puolesta saa ottaa iisisti. 

Joten josko sitä sitten palaisi tuonne helmikuun loppuun ja yhden suloisen pienen tytön ristiäisiin. Sain kunnian tehdä juhliin kakun, johon toivottiin yksinkertaista täytettä ja yksinkertaista koristelua. Orvokkeja kakkuun toivottiin, mutta koska en niitä ole koskaan sokerimassasta tehnyt, ostin kakun päälle syötäviä kukkia. 


Tässä kymmenen munan gluteenittomassa & laktoosittomassa kakussa oli täytteenä mascarponekermavaahto, mansikkahilloa ja banaaniviipaleita. Koristelu tosiaan on tuollainen simppeli, mutta pakko myöntää, että ainakin mun mielestä kakusta tuli kaunis. ♥ Ihanan herkkä ja just sopiva pienen neidin ensimmäiseen juhlaan. Tai siis muuten kakku oli laktoositon, mutta päälle sai laittaa valkosuklaarouhetta.


Lämpimät onnittelut vielä ihanalle pienelle tytölle ja koko perheelle! ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti