17. heinäkuuta 2023

Superhelppo mustikkakakku ♥

Pakastimesta löytynyt mustikkapussi ja jääkaapissa ollut kermaviili päiväyksellä "syytä käyttää mahdollisimman pian", innoittivat leipomaan superhelppoa mustikkakakkua vanhasta Kodin kuvalehdestä löytynyttä ohjetta soveltaen. Alkuperäisessä ohjeessa taikinaan käytettiin piimää, mutta koska tuo kermaviili oli tosiaan syytä jotenkin hyödyntää, käytin sitten sitä piimän tilalla. 

Tässä kakussa pohjan ainekset lähinnä sekoitetaan keskenään, kaadetaan taikina vuokaan, ripotellaan marjat päälle ja paistetaan. Ihanan helppoa! Ja kakkuun voi käyttää joko tuoreita tai pakastettuja mustikoita. Pakastemustikat käytetään jäisinä ja pyöräytetään perunajauhon kanssa ennen kakun päälle ripottelua. Kakun valmistamiseen ei siis kauaa aikaa mene, paistaminen ottaa toki hetken. 

Kakku ei ole kaunein mahdollinen, mutta mukavan pehmeä, eikä ollenkaan hullumman makuinen. Kaipaa tosin kaveriksi vaniljakastiketta tai -jäätelöä. Ainakin mun mielestä.



Helpoista helpoin mustikkakakku

2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 iso kananmuna
2 dl piimää tai kermaviiliä
1 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
4-5 dl (n.200g) mustikoita (tuore tai pakaste)
(1 rkl perunajauhoja)

  Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita sokeri, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki haarukalla. Lisää taikinaan kananmuna, piimä tai kermaviili, vaniljasokeri sekä sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukalla. Vältä turhaa vaivaamista.
  Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halk. n. 23cm). Halutessasi voit vuorata vuoan pohjan leivinpaperilla, jolloin kakku irtoaa taatusti vuoasta. Ripottele taikinan päälle mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, pyöräytä ne ensin perunajauhoissa ja käytä kakkuun jäisinä.
  Paista kakkua uunin alatasolla n. 30-35 minuuttia, tai kunnes kakku on kypsä. Anna vetäytyä n. 5 minuuttia uunista ottamisen jälkeen. 
  Tarjoa kakku vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti