28. elokuuta 2011

Kiinankaalikääryleet vs. kaalikääryleet

Joka syksy mulle tulee pakonomainen tarve tehdä kaalikääryleitä. Enpäs siltä himolta välttynyt nytkään. Tavanomaisten valkokaalista väsättyjen kaalikääryleiden sijaan ajattelin kokeilla kiinankaaliversiota. Pakko kyllä myöntää, ettei ole tavallisia kaalikääryleitä voittanutta. Kiinankaalissa maku on kuitenkin oleellisesti miedompi. Parempi siis jatkossa pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. Mutta tulipahan kokeiltua.

Mutta jos jotakuta kiinnostaa kokeilla, niin siitä vaan. Kyllä nuo ihan syötäviä ovat. Valmistus poikkesi tavallisista kaalikääryleistä lähinnä kaalin käsittelyn osalta. Leikkasin kahdesta kiinankaalin puolikkaasta ensin kannat pois. Olisi kannattanut ostaa kokonainen kiinankaali, niin olisi saanut enemmän isoja lehtiä. Laitoin kaalinlehdet limittäin suureen kattilaan, pohjalle hieman vettä, suolaa ja sitruunapippuria. Sitten kansi päälle, kattila liedelle ja annoin kaalinlehtien pehmetä höyryssä. Huomasin lopuksi, että lehdet olisi kannattanut höyryttää muutamassa erässä, sillä pohjimmaiset olivat vähän turhankin kypsiä. Kiinankaalilehdistäkin kannattaa ohentaa lehtiruotia, niin taipuvat paremmin.

Täytettä varten ruskistin 500g jauhelihaa öljyssä, sekaan kuullottumaan pari sipulia ja pari teelusikallista valkosipulimurskaa. Mausteeksi reilusti aromisuolaa, mustapippuria ja paprikaa. Maustaa saa runsaalla kädellä! Jauhelihan sekaan silppusin ne pienet kiinankaalin lehdet, joita ei muuten voinut käyttää. Ja sekaan laitoin yhden kananmunan sitomaan massaa.

Sitten vain täytettä kaalinlehtien yläpäähän ja käärin kääryleiksi. Kääryleet laitoin tiukasti vieri viereen matalaan vuokaan. Päälle reilu loraus siirappia, tilkka öljyä ja meiramia. Kääryleitä paistoin 200 asteessa lähemmäs 40 minuuttia.

Ylimääräisen täytteen käytin pieneen kaalilaatikkoon. Kiehautin täytteen sekaan hieman puuroriisiä ja maustoin koko seoksen siirapilla, meiramilla ja suolalla. Nesteeksi lihalientä. Tuotakin paistoin 200 asteessa reilu puoli tuntia.

Mä luulen, että tänä syksynä täytyy vielä kerran palata kaalikääryleiden ihmeelliseen maailmaan. Niin syötäviä kuin nuo olivatkin, eivät ne poistaneet kaalikäärylehimoa.

3 kommenttia:

  1. hmm, mitähän kasvistäytettä sinne keksisi? ja mitähän semmoista sala-kaaliruokaa keksisi että sais huijattua sen jalkapalloilevankin puoliskon syömään kaalia :D

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa tänään just mietinkin, mitä kasvistäytteisiin kaalikääryleisiin voisi laittaa. Täytyy pohtia ja soveltaa jotain :) Mulle on muutenkin tullut hassu tapa miettiä monestakin ruoasta myös kasvisversiota. Mistähän moinen johtuu???

    VastaaPoista
  3. hihi, enpä kyllä osaa sanoa :D oon kyllä aina valmis koemaistaja!

    VastaaPoista