25. huhtikuuta 2017

Ei siitä keksejä tullut, tuli piirakka.

Mun oli tarkoitus tehdä eilen pikkuleipiä murotaikinasta, sillä halusin kokeilla yhden kirjan ohjetta. No, eihän se sitten oikein onnistunut. En tiedä oliko vika ohjeessa vai tekijässä, mutta taikina oli niin murenevaista, ettei siitä mitään keksejä saanut aikaiseksi. Ohjeessa ei ollut ollenkaan kananmunaa ja vaikka sellaisen lisäsin, ei se auttanut yhtään. Taikina ei vaan taipunut kekseiksi, ei sitten millään.

En millään viitsinyt heittää taikinaa pois, kun se kerran maistui ihan hyvälle, joten pikaisen pähkäilyn jälkeen taikina päätyi piirakan pohjaksi. Tämä mustikkapiirakka syntyi täysin sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. Ei tämä mun luottoreseptiä voita, mutta ihan hyvää on tämäkin. Piirakka ei ole kovin makea, joten sokeria voi lisätä halutessaan. 




Mustikkapiirakka muropohjalla

Pohja:
100 g voita
½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 kananmuna
Täyte:
3 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vaniljakastiketta
1 kananmuna
3 rkl sokeria
2 tl sitruunamehua

  Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna sekä kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin. 
  Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Itse käytin 35*11cm vuokaa. Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot. Vatkaa muna, tuorejuusto ja vaniljakastike kevyesti tasaiseksi. Mausta maun mukaan sokerilla ja lisää joukkoon sitruunamehu. Sekoita mustikat täytteen joukkoon ja levitä täyte pohjan päälle.
  Kypsennä 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.




2 kommenttia:

  1. Mä leivoin kans viime viikolla kakkua, ja se ei onnistunut vaikka mielestäni noudatin ohjetta ihan kirjaimellisesti. En kans tiedä oliko vika tekijässä vai ohjeessa, mutta kakku lensi roskiin ja tein sitten ihan vaan kääretortun. Se onnistuu aina! :)
    Kiva että sait itse jatkojalostettua taikinaa. Ja tuli hyvänä muistutuksena itsellekin, että aina ei tarvitse suoraan viskata epäonnista taikinaa roskiin, vaan miettiä, että voisko siitä vielä taikoa jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä kakussa meni pieleen? Välillä tuntuu, että leipominen on melkoista arpapeliä, vaikka kuinka menisi ohjeen mukaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...