29. lokakuuta 2017

Synttärikakkua mansikka-suklaatäytteellä (gluteeniton, laktoositon & munaton)

Tauko kakkujen suhteen on taas hetkeksi ohi. Viikonloppuna tein parit synttärikakut, pätkiskakun ja pellillisen kinkkupiirakkaa. Ja kaikki siis muille kuin omalle sakille. Pitkästä aikaa leipominen oli taas mukavaa! Toki huomasin, etten vieläkään ole ihan siinä kunnossa, että jaksaisin samanlaista kakkurumbaa kuin keväällä, mutta kyllä tässä hiljalleen voi taas leipoa vähän enemmän. 

Viikonlopun ensimmäinen kakku lähti nuoren neitokaisen synttäreille. Kakku oli gluteeniton, laktoositon ja munaton. Tuo pohja toi leipomiseen omat haasteensa, sillä olen kyllä tehnyt niin gluteenittomia kuin munattomiakin pohjia, mutta en koskaan sellaista joka olisi kumpaakin. Pari harjoituskappaletta oli tehtävä, jotta sai homman toimimaan. 

Aivan tyytyväinen en tähänkään pohjaan ole, vaikka makunsa puolesta tämä oli hyvä! En kostuttanut kakkua ollenkaan, sillä pohja on todella mehevä. Huomasin myös, että pohja paistuu paremmin normaalissa irtopohjavuoassa kuin reunavuoassa, jota yleensä käytän pohjien paistamiseen. Ihan hirveästi kakku ei kohonnut, mutta kun varovasti leikkaa, saa pohjan kolmeen osaan. 

Kakun ulkonäön suhteen sain taas vapaan kädet ja tällainen siitä tuli tällä kertaa. Vähän harmittaa, kun koristeita asetellessa onnistuin hanskoilla sotkemaan tuota kultaista väriä vääriin paikkoihin, mutta kun sitä en nätisti saanut putsattua, niin annoin sitten olla. 



Gluteeniton, laktoositon ja munaton kakkupohja

200 g laktoositonta margariinia
2 dl sokeria
2 dl päärynäsosetta
5½ dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1½ dl kuumaa vettä

  Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon päärynäsose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kuuman veden kanssa rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Voitele irtopohjavuoka (halk.18-20cm) laktoosittomalla margariinilla tai suihkauta vuokaan vuokasprayta. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 45-55 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. 
  Kääri jäähtynyt kakku kelmuun ja anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Näin leikkaaminen oli hieman helpompaa. 



Täytteenä oli tuttu mansikka-suklaatäyte, joskin mansikkaa laitoin tällä kertaa hieman vähemmän. Suklaana käytin Brunbergin laktoositonta maitosuklaata. Massan alla on vaniljalla maustettu voikreemi. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...