26. maaliskuuta 2019

Ruokaisa pitsapiirakka

Jo hyvän tovin olen yrittänyt löytää Kristina Erikssonin ja Anna Clarénin Herkulliset piirakat-kirjaa ja vihdoin tärppäsi! Harvoin tulee enää divareissa käytyä, mutta kun sellainen tänne Seinäjoelle taas saatiin, niin pakkohan siellä oli piipahtaa. Ei sillä, en kyllä tarttisi enää yhtään uutta (keitto)kirjaa, mutta enpä minä niitä oikein osaa vastustaakaan. Ja onneksi tosiaan piipahdin, sillä siellähän tuo pieni kirja kökötti muiden keittokirjojen joukossa. Eikä hintakaan päätä huimannut.

Kaiken kiireen keskellä kirja unohtui omaan hyllyyn, mutta vihdoin sain siitä yhtä reseptiä testattua. Isäntä kun on taas yövuorossa, niin mikäs sen mukavampaa kuin tehdä hälle jotain syömistä yöksi. Hieman meinasi olla vaikea valita testattavaa reseptiä, mutta lopulta päädyin varsin ruokaisaan pitsapiirakkaan. Pienen palan maistoin itse ja olihan tuo kyllä hyvää! Pohjan päälle tuleva tuorejuusto teki täytteestä kermaisan, eikä pohjakaan ollut hullumpi. Ehkä tätä voisi kokeilla vielä vaihtamalla kinkun hyvin maustettuun jauhelihaan. Aivan ohjeen mukaan en tätä tehnyt, joten alla mun versioni kirjan pitsapiirakasta.


Paistoaika oli mun leipomuksella hieman pidempi kuin ohjeessa, mutta kyllähän tuo on aina vähän uunikohtaista. Tarkkaile siis pintaa, sillä piirakka on valmis, kun päällä oleva juusto saa hieman väriä. 

Maukas pitsapiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia
3/4 dl maustamatonta jogurttia (esim. Bulgarian)
Täyte:
125 g Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl chilikastiketta (ketsupin tapaista)
½ dl tomaattisosetta
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria
200-250 g palvikinkkua rouheena
muutama kirsikkatomaatti
100 g viipaloituja herkkusieniä 
½ punasipuli
1 tl kuivattua oreganoa 
2 dl juustoraastetta 

  Paloittele voi monitoimikoneen kulhoon. Lisää jogurtti ja jauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokaan ja nosta vuoka kylmään puoleksi tunniksi. Paista sitten piirakkapohjaa 225 asteisessa uunissa 10 minuutin ajan. Anna piirakkapohjan jäähtyä hetken.
  Soseuta Philadelphia pehmeäksi ja levitä se piirakkapohjan päälle. Sekoita kulhossa chilikastike, tomaattisose, öljy, sokeri sekä maun mukaan suolaa ja pippuria. Levitä tomaattiseos piirakkapohjalle tuorejuuston päälle. 
  Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi, hienonna sipuli ja valuta herkkusienet. Levitä piirakkapohjalle kinkkurouhe, tomaatinpuolikkaat, sipuli ja herkkusieniviipaleet. Ripottele päälle oreganoa ja juustoraastetta. Paista piirakkaa vielä 10-15 minuuttia (tai 20 minuuttia kuten minä) tai kunnes pinta saa hieman väriä. Tarjoa raikkaan salaatin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti