25. marraskuuta 2019

Pehmeä tobleronejuustokakku ilman liivatetta ♥

Poika on useaan kertaan toivonut, josko leipoisin meille tobleronekakun. Leipominen on kuitenkin vaan jäänyt ja jäänyt, kun muut kiireet on mukamas menneet kakun edelle. Kun poika eräänä päivänä kakkua taas kyseli, en enää hennonnut kieltäytyä. Poika olisi kyllä halunnut täytekakun, mutta joutui tällä kertaa tyytymään juustokakkuun. Ei sillä, hyvin tämäkin kelpasi. 

Kakku oli ensimaistamalla vähän miedon makuinen, mutta vanhetessaan parani oleellisesti! Toki voit laittaa aavistuksen enemmän sokeria, jos haluat. Tai rouhia vähän suklaata joukkoon. Näillä pohjan ainesten mittasuhteilla pohjasta tulee keksimäisen kova, eli jos tykkään murenevasta pohjasta, laita vähemmän voita. Mun mielestä toki tuo kova pohja sopi muuten pehmeän kakun kanssa loistavasti. 


Tämä suklaajuustokakku on ihanan helppo tehdä ja hyvin pysyy kasassa ilman liivatetta. Suklaata voi vaihdella mielensä mukaan.

Tobleronejuustokakku 

Pohja:
200 g vaniljatäytekeksejä (esim. Daniela tai Domino)
75 g voita
Täyte:
5 dl kuohukermaa
500 g mascarponea
2-3 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g tobleronea
Koristeeksi:
1 dl kuohukermaa
maun mukaan tomusokeria
vajaa 1 rkl vaniljakreemijauhetta
vaniljatäytekeksejä

  Hienonna pohjan keksit monitoimikoneen leikkuuterällä tai esim. pakastepussissa kaulimen avulla. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Laita irtopohjavuoan (halk.22cm) pohjalle leivinpaperi ja painele keksimurska vuoan pohjalle. Jos haluat, laita leivinpaperisuikaleet tai reunakalvo kiertämään vuoan reunaa. Voit koota kakun myös suoraan tarjoilualustalle rengasvuokaa tai irtopohjavuoan reunaa apuna käyttäen.
  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa 20-30 sekunnin pätkissä välillä sekoittaen. Varo ettei suklaa pala. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nosta hetkeksi odottamaan. Mittaa mascarpone toiseen kulhoon ja notkista vatkaamalla. Kaada sula, hieman jäähtynyt suklaa mascarponen joukkoon ohuena nauhana samalla vatkaten. Lisää kermavaahto, tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.
  Levitä suklaaseos pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Irrota kakku vuoasta. Vatkaa kerma, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe vaahdoksi. Pursota vaahto kakun päälle. Puolita keksit ja nostele kakun päälle. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti