26. maaliskuuta 2020

Ihanaa arkiruokaa - täyteläinen lihakeitto

Alkuviikosta keittelin pitkästä aikaa kunnon lihakeittoa. Keittoja meillä on kyllä syöty vaikka kuinka, mutta lihakeitto on ollut mukamas liian työläs tehdä. Vaikka eihän se edes ole niin hankalaa, joskin hetken ottaa aikaa kypsyä.

Pikkujätkä ei voi sietää lanttua, palsternakkaa tai juuriselleriä, mutta siitä huolimatta niitä keittoon ujutin. Pelkästä porkkanasta, perunasta ja purjosta kun tulee aika tylsä soppa. Lopputuleman varmaan arvaattekin, eli ei poika oikein intopiukeana tätä syönyt. Aikuisille kyllä kelpasi. 

 

Tällä kertaa keitin kasvikset aavistuksen ylikypsiksi, jolloin ehtivät hieman hajota ja sakeuttaa soppaa. Halutessasi kirkkaan keiton ja sopivan kypsät kasvikset, lyhennä kasvisten keittoaikaa.


Lihakeitto

n. 400-500 g:n pala naudan keittolihaa
2 l vettä 
vajaa 1 rkl suolaa
1 laakerinlehti
½-1 sipuli
2-3 pientä porkkanaa
pieni pala lanttua
½-1 pieni palsternakka
pala juuriselleriä
3-4 isohkoa perunaa
pala purjoa
mustapippurirouhetta
suolaa tarvittaessa 

  Mittaa vesi ja suola kattilaan. Lisää laakerinlehti. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää liha.  Keitä hiljalleen kannen alla n. 1½ tuntia. Kuori mahdollinen vaahto keiton pinnalta.
  Kuori kasvikset. Hienonna sipuli, viipaloi porkkanat, suikaloi lanttu, kuutioi palsternakka ja juuriselleri pieniksi ja perunat vähän suuremmiksi kuutioiksi. Leikkaa purjo kahtia, huuhtele ja suikaloi. 
  Lisää kasvikset purjoa lukuunottamatta lihan kaveriksi kattilaan. Kuumenna keitto kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen 15-30 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. Lisää purjosuikaleet kypsymisen loppuvaiheessa, n. 10 minuuttia ennen. 
  Nosta liha pois kattilasta ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Nostele lihapalat takaisin keittoon. Lisää tarvittaessa vettä ja suolaa, mausta maun mukaan pippurilla. 



4 kommenttia:

  1. Mulla on kans toooosi pitkä aika kun olen viimeks keitellyt lihasoppaa. Itse olen jättänyt lihan melkein vallan pois ruokavaliosta, mitä nyt satunnaisesti jotakin lihajuttuja tulee syötyä. Mutta tuo mieheni kyllä varmasti tykkäisi, kun taas pitkästä aikaa keittäisin kunnon lihasopan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nostaa hattua, että oot pystynyt lihan jättämään pois. Mä en ehkä pystyisi, vaikka hyvää taatusti tekisi!

      Poista
  2. Nam, meillä herkkuruokaa ja nimenomaan keitettynä hieman ylikypsäksi. Mies varsinkin tykkää, kun liemi hieman saostuu. Minä keittelen lihakeittoa aika usein, niin naudan kuin possunkin lihasta ja välillä niitä yhdistellen. Keittelen yleensä lihan jo ed. iltana, niin keitto valmistuu nopsaan lounaaksi. Kanssasyöjäni ei myöskään tykkää ihan kaikista juureksista, mutta vähän kun laitan, niin kaikki menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole kyllä aikoihin tehnyt possunlihasta lihakeittoa. Olin aivan unohtanut koko herkun! Tuo lihan keittäminen edellisenä päivänä helpottaa kyllä paljon.

      Poista