3. lokakuuta 2022

Helpot pestopatongit ♥

Musta on tullut vanhemmuuttani vähän laiska kokki. Ennen tykkäsin tehdä mahdollisimman paljon asioita itse alusta alkaen, mutta nykyään käytän aikani ja energiani mieluummin johonkin muuhun ja yritän kokkailla hyviä juttuja helposti ja valmiita aineksia hyödyntäen.

Hyvä esimerkki on nämä pestopatongit, jotka tein tytön kotona käydessä. Se vanha minä olisi todennäköisesti leiponut itse patongit, tai ainakin pesto olisi ollut pakko tehdä itse, mutta nyt turvauduin surutta valmiiseen patonkiin ja pestoon. Ja hyviä tuli silti. Ohje näihin patonkeihin on napattu joskus Yhteishyvästä. Tosin ainesmääriä en mittaillut ollenkaan, vaan länttäsin patonkien päälle pestoa, tomaattia ja juustoa sen verran mikä hyvältä tuntui. Eipä se tällaisissa ole niin tarkkaa.


Pestopatongit

1 tuore patonki
3-4 rkl pestokastiketta
1 tomaatti
juustoraastetta maun mukaan
tuoreita basilikan lehtiä

  Halkaise patonki pituussuunnassa ja nosta puolikkaat leivinpaperille pellille. Levitä puolikkaille pestokastike ja tomaattiviipaleet. Ripottele päälle juustoraastetta sen verran mikä hyvältä tuntuu. Paista leipiä uunissa 225 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja muuttunut kauniin ruskeaksi. Koristele jäähtyneet patongit basilikanlehdillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti