12. syyskuuta 2014

Sweet as sweet as sweet can be - suklainen karhunvatukkakakku

Tytön jalkapallokausi päättyi tältä erää viimeiseen piirisarjapeliin, jossa voittivat Sundomin likat 2-1. Piirisarja ei tänä vuonna mennyt ihan putkeen, eikä sijoitus ollut niin hyvä kuin viime vuonna, jolloin voittivat pronssia. Mutta eipä se niin vaarallista ole. Surullisinta lienee se, että tyttöjen valmentaja lopetti hommansa tähän kauteen. Laura on tehnyt likkojen kanssa hurjan hyvää työtä ja pakko myöntää, että ikävä tulee! Suuren suuri kiitos näistä kuluneista vuosista, oot aivan huipputyyppi ja oiva esimerkki tytöille! 

Kauden päättymistä on perinteisesti juhlittu kakulla, eikä tänäkään vuonna tehty poikkeusta. Mun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla Taivaalliset täytekakut kirjasta löytynyttä suklaa-karhunvatukkakakun ohjetta ja kun kerran karhunvatukoita tulee taas mukavasti, oli tämän kakun aika nyt. Kirja on täynnä toinen toistaan herkullisempia kakkuja, mutta melkein kaikki ovat näitä kreemitäytteisiä. Vähän kerrallaan syötynä ovat ihania, mutta isompi pala alkaa jo ällöttää. Ehkä sen vuoksi kirjan ohjeilla tehdyt kakut ovat aika pieniä. Kakku olisi pitänyt tehdä kahteen 15 senttiseen vuokaan, mutta kun sellaisia ei kotoa löydy, käytin 16 ja 18 senttisiä vuokia. Leikkasin isommasta pohjasta hieman reunoja pois. Kakku ei ole aivan yksinkertainen, mutta ei loppujen lopuksi mitenkään vaikeakaan. Jos noudattaa ohjeita tarkasti, niin hyvin onnistuu. Aivan ensimmäiseksi kakuksi en tätä kuitenkaan suosittele.




Suklaa-karhunvatukkakakku
(8-10 palaa)

Suklaakakkupohja:
3 1/2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2tl soodaa
3rkl kaakaojauhetta
1 1/2dl kermaviiliä
175g huoneenlämpöistä voita
1 1/2dl sokeria
1/2dl vaaleaa muscovadosokeria (laitoin tummaa)
2tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
2 suurta munaa
Karhunvatukkakuorrute:
8 suurta valkuaista (laitoin 2 2/3dl valmista valkuaismassaa)
4 3/4dl sokeria
500g huoneenlämpöistä voita
200g karhunvatukoita
Koristeluun halutessa:
valkoisia nonparelleja

  Suklaakakkupohja: Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kaksi noin 15 senttistä vuokaa (mulla 16 ja 18cm). 
  Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Siirrä syrjään. Sekoita kaakaojauhe kermaviilin joukkoon.
  Vatkaa voi, sokerit ja vaniljauute vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja jatka vatkaamista muutama minuutti.
  Lisää kuivat aineet ja kermaviiliseos vähitellen voi-sokerivaahdon joukkoon ja vatkaa pari minuuttia. Jaa taikina tasaisesti kahteen vuokaan. 
  Paista pohjia noin 30-35 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla, jos tikkuun jää taikinaa, on pohja vielä raaka. Anna pohjien jäähtyä ennen kumoamista.
  Karhunvatukkakuorrute: Kumoa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna kattilassa vettä ja nosta kulho kattilan päälle vesihauteeseen. Vatkaa käsivatkaimella, kunnes seoksen lämpötila on noin 65 astetta tai kunnes kaikki sokerikiteet ovat sulaneet. Ota kulho pois kattilan päältä.
  Jatka vatkaamista sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa, kunnes seos on valkoista ja ilmavaa ja muistuttaa marenkimassaa. Vatkaa edelleen, kunnes seos on jäähtynyt - tämä voi viedä jopa 10 minuuttia. 
  Lisää voi vähitellen pieninä nokareina samalla vatkaten. Kun kaikki voi on lisätty, vatkaa seosta vielä 3-5 minuuttia. Älä hätäänny, jos seos juoksettuu - sen voi korjata helposti. Jos seos on liian kylmää, pane kulho muutamaksi sekunniksi vesihauteeseen ja vatkaa seos sileäksi. Jos se on liian lämmintä, pane kulho hetkeksi jääkaappiin ja vatkaa sitten seos sileäksi. 
  Soseuta karhunvatukat sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Siivilöi seos tiheän siivilän läpi siemenettömäksi. Sekoita sose voikreemin joukkoon. Vatkaa sileäksi kuorrutteeksi.
  Kakun kokoaminen: Jos teit kakut eri kokoisiin vuokiin, leikkaa suurempi pienemmän kanssa saman kokoiseksi. Leikkaa kakkupohjat kahtia neljäksi ohuemmaksi pohjalevyksi.
  Pane ensimmäinen pohjalevy kakkuvadille. Levitä sen päälle tasainen kerros kuorrutetta. Toista, kunnes olet käyttänyt kaikki kolme pohjalevyä. Nosta päällimmäiseksi neljäs pohjalevy leikkauspinta alaspäin.
  Levitä kakun reunoille ja päälle ohut kerros kuorrutetta. Siirrä kakku jääkaappiin 20 minuutiksi, tai kunnes sen pinta on jähmettynyt.
  Pane pursotinpussiin pieni tähtitylla ja täytä korkeintaan 2/3 pussista kuorrutteella. Aloita pursottaminen alhaalta ja pursota kuvioita, jotka muistuttavat numeroa 9. Pursota yhdeksikköjä riviin ylöspäin ja koko kakun ympäri. Älä katkaise yhdeksikköjonoa, vaan tee koko rivi kerrallaan. 
  Koristele kakku halutessasi valkoisilla nonpareilleilla.
  Koska täyte ja kuorrute kovettuu viileässä, nosta kakku huoneenlämpöön vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua. 





10 kommenttia:

  1. Voih...noi sun pursotukset on niiiiiin kauniita!!!! Sit ku pidät jonku kakunteko/koristelukurssin niin mä olen kyllä ihan ensimmäisenä mukana!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah :D Ei musta mitään kakunkoristelukursseja olisi vetämään. Paremminkin saisin mennä oppilaaksi. En koskaan osaa oikein etukäteen suunnitella pursotuksia, kunhan vaan räiskäisen jotain vähän sinne päin :D

      Poista
  2. Ihana kakku ja tosi hieno pursotus. Minun pitää harjoitella, pursotus ei ikinä onnistu! Jospa asuisimme lähempänä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanja :) Ensimmäistä kertaa pursottelin voikreemiä ja on se kyllä paljon helpompaa kuin kerman pursottelu.

      Poista
  3. Aivan ihanat pursotukset ja varmasti makukin kohdillaan kakussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Iltamyöhään tätä pursottelin ja yritin pitää ylimääräiset sormet pois kakusta :) Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin :)

      Poista
  4. Ihanan näköinen kakku, ihan kuin koru. Kivan hennon värinenkin. Kaiken kaikkiaan tosi soma, varmaan aika makea! On sun pursotukset kyllä tosi siistit, jos et oo ennen tuota kokeillut! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) En oo tuollaisia pursotuksia koskaan tehnyt. Siksi hieman jännitti miten noiden kanssa käy, mutta hämmentävän helppoa tuo oli.

      Poista
  5. No wou miten komea kakku, tosiaan hienot nuo sinun pursotukset. Karhunvatukat on ihania mutta niitä ei vaan tahdo saada täällä ostettua mistään (jos ei siis ole omaa puskaa pihalla)... kävisiköhän tuohon kuorrutteeseen myös muut marjat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina :) Äkkiä ajattelisin, että ihan hyvin voi tehdä vaikka vadelmista. Jos käytät pakastemarjoja, niin sulata ja valuta ensin, ettei kreemistä tuu liian löysää.

      Poista