3. syyskuuta 2015

Perinteinen kaalipata kasslerista

Piparkakkutalon akan jokin aika sitten julkaisema possuohje jäi sen verran sinnikkäästi pyörimään mielessä, että oli aivan pakko tehdä jotain possusta ja kaalista. Kaupassa en enää muistanut, että mitäs kyseisessä ruoassa oli, joten soveltelin kaalipadan sitten oman mieleni mukaan. Pata sai olla useamman tunnin uunissa, ensin kovemmalla lämmöllä hetkisen ja sitten laskin lämmön pienemmäksi. Kolmen tunnin jälkeen unohdin padan vielä jälkilämmölle reiluksi tunniksi. Suht pitkään muhinut possu oli suussasulavaa ja kauden kasvikset maistuu aina hyvältä. Kerrankin löytyi ruoka, joka kelpasi muksuille ilman suurempia nurinoita. 




Perinteinen kaalipata kasslerista

700-800 g porsaan kassleria
loraus öljyä
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
600 g valkokaalia
1 iso sipuli
2-3 porkkanaa
1 pieni lanttu
½ dl siirappia
4 dl lihalientä

Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja ruskista muutamassa erässä pannulla ruskeiksi. Mausta ruskistetut lihat suolalla ja pippurilla. Nosta lihat syrjään. 
  Suikaloi kaali, lohko sipuli, viipaloi  porkkanat ja leikkaa lanttu reiluiksi kuutioiksi. Nostele pataan kerroksittain kaalia, lihapaloja sekä kasviksia. Kaada lopuksi päälle siirappi sekä kuuma lihaliemi.   Kypsennä pataa ensin 200 asteessa 30 minuuttia ilman kantta. Laske lämpötilaa 150 asteeseen anna hautua kannen alla vielä 2½ tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa perunoiden tai perunamuusin kera. 


2 kommenttia:

  1. Nam nam nam, tämä menee ihan välittömästi ensi viikolla testaukseen meilläkin!! Ollaan jo lämmitelty varovaisesti leivinuunia joten tämän saa hyvin sinne hautumaan päivän ajaksi. Ja kassleriakin on nyt pakastin täynnä! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi leivinuuni ♥ Saisinpa mäkin joskus sellaisen!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...