11. helmikuuta 2016

Mahtava maapähkinäbroileri!

Useamman kerran olen tainnut tuskailla sitä, ettei muksuille tunnu ruoka kelpaavan. Jokin aika sitten tilanne muuttui huomattavasti parempaan suuntaan, kun pikkumies alkoi vihdoin syödä. Aikani ihmettelin, mistä moinen ruokahalu oikein ilmaantui. Kun tätä kysyin, oli vastaus hyvin selvä. Pikkumies haluaa nopeasti kasvaa 11-vuotiaan kokoiseksi, että saisi katsoa Star Wars-elokuvat. En hennonnut kertoa, ettei sillä pituudella ole väliä, vaan iällä, eikä syöminen siihen kauheasti vaikuta. Tärkeintä on, että ruoka maistuu. 

Tämänkin viikon ruokalista on suunnittelematta ja lautaselle päätyy vähän mitä sattuu mieli tekemään. Tänään hain inspiraatiota ruokaan Atrian sivuilta ja sieltä löytyi kerrassaan herkulliselta kuulostava maapähkinäbroilerin ohje. Mikään mihin tulee maapähkinävoita, ei voi olla pahaa! Ei ollut tämäkään, vaan ruoka oli aivan loistavaa! Hieman soveltelin ohjetta ja tein aavistuksen isomman annoksen. Jos ruokaan haluaa potkua, voi annoksen päälle lorauttaa maun mukaan chilikastiketta.





Maapähkinäbroileri

2 pkt (à300g) broilerin fileesuikaleita pehmeän pippurinen
maapähkinäöljyä
1 sipuli viipaleina
2 pientä porkkanaa suikaleina
1  paprika kuutioina
2 valkosipulinkynttä viipaleina
5 rkl maapähkinävoita
1 tlk (500ml) kookosmaitoa (extra creamy coconut milk)
1 kanaliemikuutio
1 rkl soijaa
pieni pala inkivääriä raastettuna
mustapippuria
Koristeluun:
korianteria
suolattuja maapähkinöitä
chilikastiketta halutessa

  Ruskista broilerisuikaleet kahdessa tai kolmessa erässä maapähkinäöljyssä. Siirrä lautaselle odottamaan. Lisää pannulle öljyä, kypsennä porkkanasuikaleita hetki. Lisää pannule inkivääri, sipulit, valkosipulit sekä paprika. Anna sipulien kuullottua.
  Lisää pannulle broilerit, maapähkinävoi, kookosmaito ja mausteet. Hauduta noin 15-20 minuuttia. Jos kastike jää löysäksi, voit suurustaa sen vaikkapa maizenalla. 
  Koristele tarjoiltaessa korianterilla ja maapähkinöillä. Tarjoa riisin kera.

10 kommenttia:

  1. :D Ihana tuo teidän pikkumies!!! ♥
    Mun pitää kans testata tätä. Maapähkinävoi on ihan mun suosikkia, mutta syön sitä aina turkkilaisen jogurtin ja marjojen kanssa. Olen miettinytkin että millaiseen ruokaan sitä voisi laittaa, mutta tässähän se vastaus tulikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen syy, miksi syö nyt hyvin, on kirpparilta löytynyt Star Wars-kypärä. Kuulemma pää kasvaa, kun syö hyvin. :D

      Täytyypä vinkata Emmalle tuo jogurtti+marjat+maapähkinävoiyhdistelmä. Voisi tykätä tosi paljon.

      Poista
  2. Hyvä tyyppi tuo pikkumies ;D♥
    Mulla menee kyl kokeiluun tää jossain muodossa, kuulostaa ja näyttää nimittäin niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu!

      Pikkumiehen kommentit on kyllä hauskaa kuunneltavaa. Kunpa tuo viattomuus säilyisi pitkään. ♥

      Poista
    2. Mäkin palasin kertomaan, että tein tätä tänään ja oli mielettömän hyvää! Oon tehnyt kookoksesta kastiketta mutta tuo maapähkinä teki aivan mahtavan maun tähän. Nam! :D Tämä jää vakkarikäyttöön meillä!

      Poista
    3. Hyvä, hyvä! Maapähkinä toimii tässä kyllä loistavasti!

      Poista
  3. Resepti menee kokeiluun meilläkin! :) Maapähkinävoi, suolapähkinät ja broiler kuulostaa aivan loistavalta yhdistelmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä melko loistava yhdistelmä! Vielä kun lisää samaan soppaan kookoksen. Meillä tätä tehdään varmasti toistekin.

      Poista
    2. Meillä tehtiin tätä tänä iltana. Palasin vielä kertomaan, että oli tosi hyvää!!:) Tehdään toistekin. Kiitos ohjeesta!

      Poista
    3. Mukava kuulla, että maistui!

      Poista