11. syyskuuta 2016

So long honey lamb! - karitsan lapaa hissukseen kypsentäen

Meillä on usein tapana käydä kurkkaamassa lähikaupan lihatiski, josko sieltä löytyisi meille jotain hyvää ja erilaista. Tällä kertaa ei ollut heppaa tai muuta vastaavaa, mutta lihamestari sai meidät ylipuhuttua testaamaan kotimaista karitsan lapaa. Lammas tahi karitsansa ei yleensä kuulu meidän ruokalistalle, mutta jotenkin ajatus runsaasti valkosipulilla maustetusta karitsan lavasta alkoi kuulostaa hyvälle. Ja tottahan se on. Kotimainen lammas on vaan niin paljon parempaa kuin ulkomailla kasvanut lajitoverinsa. Silloin harvoin kuin meillä kyseistä eläintä syödään, niin suositaan ainoastaan Suomessa kasvatettua.

Koska karitsan valmistus ei ole mulle tuttua puuhaa, en lähtenyt soveltamaan mitään itsekseni. Kiltisti kaivoin ohjeen netin syövereistä ja tällä kertaa valinta osui Ruoka.fi-sivulta löytyneeseen reseptiin. Sen verran ohjeesta poikkesin, että vaihdoin rosmariinin timjamiin, sillä rosmariini ei kuulu mun lautaselle. Kaveriksi pannulla valmistettuja kermaperunoita (jätä linkin ohjeesta halutessasi valkosipuli pois), salaattia ja punkkua. Hyvin kelpasi. Jopa poika tykkäsi karitsasta. 




Hitaasti paahdettu karitsan lapa

n. 1½ kg karitsan lapaa 
4  kuorittua valkosipulinkynttä 
3 rkl hienonnettua timjamia 
2 tl karkeaa suolaa 
1 tl mustapippuria 
1 rkl öljyä 
2 rkl soijaa 
Vuokaan:
muutama timjamin oksa
6  kuorimatonta valkosipulinkynttä 
3  sipulia 
2½ dl vettä 
½  kanaliemikuutiota 
2½ dl valkoviiniä 
Lisäksi:
Maizenaa kastikkeen suurustamiseen

  Mausta lapa mielellään jo edellisenä päivänä. Pane valkosipulinkynnet, timjami, suola ja mustapippuri mortteliin tai teholeikkuriin. Hierrä tai jauha hienoksi. Lisää öljy ja soijakastike. Tee lapaan 5-6 poikittaista viiltoa ja täytä viillot mausteseoksella. Sivele loput tahnasta pintaan.
  Pane timjamin oksat, valkosipulinkynnet ja lohkotut sipulit uunivuokaan. Nosta lapa vuokaan. Kuumenna vesi ja murskaa sekaan liemikuutio. Kaada kanaliemi ja viini vuokaan. Peitä liha löyhästi kaksinkertaisella foliolla.
  Pane vuoka 140-asteiseen uuniin. Anna lihan kypsyä noin 6-7 tuntia. Poista folio ja nosta uunin lämpö 190-asteiseksi. Valele lapaa ja anna sen olla uunissa, kunnes pinta paahtuu kauniin ruskeaksi.
  Siivilöi liemi kattilaan ja anna seistä hetki. Pidä lammas lämpimänä folion sisällä. Kauho liemen pinnalta pois ylimääräinen rasva. Keitä lientä kokoon hyvällä lämmöllä. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. Suurusta liemi kevyesti Maizenalla.





4 kommenttia:

  1. *slurps* onpa hyvän näköistä lammasta. Melkein saan tuoksun nenääni näiden herkullisten kuvien kautta! ;)
    Ja hyvä kun muistutit noista valkosipuliperunoista. Ne on edelleen testaamatta. Isäntä olisi varmasti mielissään kun sen joku päivä yllättäisin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :D Mä oon niin tykästynyt noihin pannulla tehtäviin kerma- ja valkosipuliperunoihin, etten uunia enää käytäkään. Siis tuossa leikissä. Kannattaa kokeilla tehdä, josko isäntä niistä ilahtuisi. :)

      Poista
  2. Wau! Nam! Uskaltaiskohan kokeilla itsekkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Aikaa vaatii, mutta hyvää on. :)

      Poista